04.01.2021 -

Riikka Möhkölän ensimmäinen vuosi Paltassa on ollut mieleenpainuva 

Riikka Möhkölä on työskennellyt  Paltassa assistenttina hieman yli vuoden. Hänen vastuutehtäviinsä kuuluvat muun muassa jäsenrekisteri ja elinkeinopolitiikkayksikön sekä tietopalveluiden assistenttitehtävät. Riikan ydinosaamista ovat timanttiset organisointitaidot sekä vahva tietotekninen osaaminen.  

Vuoden työskentely Paltassa ei takuuvarmasti ole ollut tylsää, sillä siihen on sisältynyt neuvottelukierros sekä keväällä 2020 alkanut koronapandemia, joka on haastanut aiemmat tapamme työskennellä ja toimia.   

Riikka Möhkölä on valmistunut vuonna 2015 Haaga-Heliasta johdon assistentti ja kielet -koulutusohjelmasta.  Opiskeluidensa ohessa sekä valmistumisensa jälkeen hän työskenteli it-alalla assistenttitehtävissä ja sisällöntuottajana City-verkkomediassa.  

Paltaan Riikka päätti hakea mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän vuoksi.  

- Paltan ammattimainen rekrytointiprosessi herätti positiivisen kuvan Paltasta sekä työpaikkanaettä työnantajana, kertoo Riikka.  

Motivoivinta työssä monipuoliset tehtävät ja uuden oppiminen  

Riikka toimii Paltassa assistenttina.  Monipuolinen vastuualue pitää sisällään elinkeinopolitiikka- sekä tietopalveluiden tiimien avustamista, jäsenrekisterin hallintaa ja Autonrengasliiton assistenttina toimimista. Tehtäviin kuuluvat muun muassa jäsenhakemusten käsittely, jäsenien kysymyksiin vastaaminen jäsenyysasioihin liittyen, jäsenmaksujen käsittely sekä erilaiset yleiset assistenttitehtävät, kuten kokousjärjestelyt sekä materiaalien valmistelut.  

Jäsenille Riikan työ näkyy heti heidän liittyessään Paltaan jäsenhakemusprosessin edetessä.  Jäsenet ovat Riikkaan yhteydessä jäsenyyteen tai jäsenneuvontaan liittyvissä kysymyksissä, jolloin hän auttaa jäseniä mahdollisuuksien mukaan tai ohjaa oikeiden asiantuntijoiden luokse.   

Riikkaa  motivoi työssä erityisesti uuden oppiminen.  Paltassa hänelle on avautunut täysin uusi kenttä, sillä työmarkkinatoiminta ja elinkeinopoliittinen vaikuttaminen ei ole ollut entuudestaan järin tuttua. Riikan mukaan näihin aiheisiin on ollut erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan.   

-  Uuden oppimisen lisäksi minua motivoivat työssäni myös monipuolinen työnkuva sekä vaikutusmahdollisuudet omiin työtehtäviin, Riikka kertoo.  

Paltassa työskentelyssä parasta ovat avuliaat ja mukavat työkaverit sekä mielekkäät työtehtävät.  

Lisähaasteita työhön tuo Paltassa toteutettu organisaatiomuutos, jonka myötä yhteisiä toimintatapoja on ollut tarpeen hioa. Riikka on ollut aktiivisesti mukana luomassa uusia toimintamalleja, jotta työnteko sujuisi jouhevammin.  

Työssä tärkeää organisointitaidot sekä kyky kehittää itseään  

Työssään Riikka hyödyntää organisointitaitoja.  

– Assistenttityössä on ensisijaisen tärkeää pystyä organisoimaan ja priorisoimaan tehtäviä. Tehtävien moninaisuus vaatii kykyä asennoitua nopeasti erilaisiin tilanteisiin päivän aikana, Riikka sanoo.  

”Assistenttityössä on ensisijaisen tärkeää pystyä organisoimaan ja priorisoimaan tehtäviä. Tehtävien moninaisuus vaatii kykyä asennoitua nopeasti erilaisiin tilanteisiin päivän aikana.”

Riikan vahvuuksiin kuuluu vahva tietotekninen osaaminen, sillä työpäivien aikaan luovitaan monien eri ohjelmien kanssa. Nopeus sisäistää uusia työssä käytettäviä ohjelmia on auttanut Riikkaa työuralla.   

– Nykyään ja tulevaisuudessa työntekijältä vaaditaan kykyä sopeutua muutokseen. Mielestäni tulee pystyä kehittämään itseään ja osaamistaan. Erityisesti tarvitaan kykyä tunnistaa, minkälaisia taitoja omalla työurallaan tarvitsee ja kykyä kehittää itseään niiden mukaisesti, Riikka pohtii.  

– Itse haluaisin oppia lisää henkilöstöhallinnon aiheista.  

Korona-aika on haastanut mukautumaan uusiin työskentelytapoihin 

Vuosi 2020 on ollut monissa työyhteisöissä poikkeuksellinen koronapandemian myötä. Haastava maailmantilanne on vaikuttanut myös paltalaisten työskentelytapoihin, sillä työn teko on ollut kovin etäpainotteista.  

-  Normaalisti työtäni avittaa toimistoympäristö, jossa on hyvä ergonomia sekä oma, työskentelyyn tarkoitettu työhuone. Lisäksi työkaverit ovat helpommin saatavilla, jos tarvitsee ideoida uutta tai vaikkapa kysyä apua tiukan paikan tullen. Kevään etäajanjakso opetti kuitenkin sopeutumaan uuteen työskentely-ympäristöön kotona, kertoo Riikka.  

Monet ovat nostaneet esiin, että ovat joutuneet sisäistämään uusia digipalveluita ja yhdistämään niitä tiiviimmin työntekoon, mutta Riikka kokee, että nämä palvelut ovat olleet käytössä hänellä ja Paltassa jo pidemmän aikaa, eikä niiden hyödyntäminen päivittäisessä työssä tuntunut vieraalta.  

Muutoksen työskentelytavoissa on Riikan mukaan huomannut erityisesti kokouksien määrän kasvuna.   

– Nyt joudutaan pitämään pienemmistäkin aiheista Teams-kokouksia, kun toimistolla työskennellessä ne on voinut hoitaa ad hoc -palavereina kasvotusten. 

Vaikka Teams-kokoustaminen on lähtökohtaisesti toiminut sujuvasti, on siinä Riikan mielestä vielä hieman kehitettävää. Hänen mukaansa positiivista vuorovaikutteisuutta lisäisi, jos kokouksissa pidettäisiin enemmän kameroita päällä.   

Koronapandemia on myös vauhdittanut käynnissä ollutta murrosta tulevaisuuden työn liikkuvuudesta. Työ ei ole enää paikkaan sidottua vaan joustavampaa ja liikkuvampaa.  

Vuodenvaihteen lähentyessä Riikka toivoo ensi vuodelta, että koronatilanteen helpottaessa pääsemme muotoilemaan uusia hybridityöskentelytapoja, joissa yhdistyvät vanhat hyvät mallit sekä etätyönaikana opitut työskentelytavat. 

– Odotan myös todella paljon, että jossain vaiheessa pääsee tapaamaan jälleen kollegoita.  

Normaalioloissa keikkoja ja läheisten seuraa 

Vapaa-ajallaan normaalioloissa Riikka nauttii konserteissa ja keikoilla käymisestä. Hän kuvaakin itseään musiikin suurkuluttajaksi.  

– Musiikin kuluttamisen lisäksi harrastan aktiivisesti tanssia.  

Riikka nauttii perheen ja ystävien kanssa ajan viettämisestä esimerkiksi hyvän ruuan merkeissä.  

Kolme asiaa, joista et luovu?  

  • Perhe ja ystävät  
  • Musiikki  
  •  Suoratoistopalvelut