Milka Kortet

Johtava asiantuntija, Elinkeinopolitiikka

Koulutus ja osaaminen

milka.kortet@palta.fi

Kuka?

Milka Kortet työskentelee Paltassa elinkeinopolitiikan johtavana asiantuntijana. Milka aloitti syksyllä 2022, ja tätä ennen hän on toiminut vastaavissa tehtävissä Teknologiateollisuus ry:ssä sekä HRD managerina Eleniassa. Milka on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri Lapin Yliopistosta.

Mitä?

Milka vastaa osaamiseen ja työvoiman saatavuuteen liittyvästä elinkeinopoliittisesta vaikuttamisesta eli siitä, että Paltan jäsenillä on oikeanlaisia osaajia oikeaan aikaan. Hänen työpöydällään on esimerkiksi työhön johtavan maahanmuuton vauhdittamisen toimia sekä eri ammatillisten tutkintojen sisältöjen ja oppilaitosyhteistyön kehittämistä. Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön lisääminen työvoimapulan ratkaisuissa on myös teema, jonka parissa Milka viikoittain työskentelee.

Miksi Palta?

Paltan hyviä puolia Milka mukaan on, että alan edustamien palvelutyönantaja jäsenten painoarvo yhteiskunnassa on kasvava ja palveluliiketoiminnassa on kestävä pohja myös tulevaisuudessa. Itse työskentely tapahtuu näköalapaikalla ja tehtävät ovat monipuolisia sekä merkityksellisiä.  Lisäksi Paltassa on huippu osaavia ja yhteen hiileen puhaltavia työkavereita sekä asiantuntijaorganisaatioon sopiva johtamiskulttuuri.