Petri Laitinen

Liikenne- ja logistiikkajohtaja, Elinkeinopolitiikka

Liikenne ja logistiikka sekä toimialan ilmastoasiat

petri.laitinen@palta.fi

Kuka?

Petri Laitinen työskentelee Paltassa liikenne- ja logistiikkajohtajana. Petri on lisäksi Paltan jäsenyhdistyksen Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton toimitusjohtaja ja jakaa aikansa näiden kahden tehtävän välillä. Aiemmin Petri on työskennellyt muun muassa kuljetusoikeuteen, -vakuutuksiin ja -vahinkoihin erikoistuneena lakimiehenä vakuutusyhtiöissä sekä kuljetusoikeuteen erikoistuneissa asianajotoimistoissa asianajajana. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen maisteri Helsingin yliopistosta ja oppiarvoltaan varatuomari Tuusulan käräjäoikeudessa suorittamansa auskultoinnin kautta.

Mitä? 

Petrin toimenkuvaan kuuluvat laajasti kaikki liikenteeseen ja logistiikkaan liittyvät asiat sekä toimialan ilmastopolitiikka. Hän toimii myös Paltan jäsenistä koostuvan liikenne- ja logistiikkatyöryhmän yhteyshenkilönä. Lisäksi Petri osallistuu huolinta-alan työehtosopimustoimintaan toimialan tessejä neuvoteltaessa.

Miksi Palta?  

Petristä parasta hänen työssään ovat  tehtävien laajuus ja monipuolisuus. Petri onkin viihtynyt Paltassa ja sen edeltäjäyhdistyksissä Eteläranta 10:ssä jo vuodesta 2007.

Kollega kertoo:  

“Petrillä on erittäin laaja tietämys liikenteestä ja logistiikasta. Mikä vain kysymys, niin Petrillä on vastaus valmiina. Lisäksi Petri on todella mukava työkaveri, jolla on aina aikaa pysähtyä vaihtamaan kuulumisia.”