Suomen talous on palveluvaltaistunut parissa kymmenessä vuodessa valtavasti. Palveluvaltaistuminen näyttelee todennäköisesti myös jatkossa keskeistä osa suomalaisessa rakennemuutoksessa, sillä palvelut tunkeutuvat entistä enemmän teollisuuteemme ja sen vientiin, vauhdittaen myös uutta vientiliiketoimintaa. Muutoksen takana on digitalisoituminen, joka muuttaa voimakkaasti teollisuuden ja palveluiden välisiä rajapintoja.

Teollisuudessa hyödykkeiden tuotannon rinnalle nousee huoltoliiketoiminta sekä kokonaisiin palvelujärjestelmiin, esimerkiksi logistiikkaketjuihin perustuva liiketoiminta. Tämä mahdollistaa sen, että yritykset pystyvät ylläpitämään kilpailukykyään ja erottautumaan kilpailijoistaan. Useilla yhtiöillä globaalista liikevoitosta iso osa, yli 50 prosenttia, tulee palveluliiketoiminnasta. Suomessa palveluiden vienti muodostaa vasta reilun neljänneksen koko viennistä ja noin kymmenyksen kokonaistuotannosta. Lukema on merkittävästi vaatimattomampi kuin palveluiden merkitys koko kansantaloudelle (Ruotsissa vastaavat luvut ovat hieman yli 30 prosenttia ja noin 15 prosenttia).

Vain muutos on pysyvää

Digitalisaation aikaansaama murros synnyttää luonnollisesti häviäjiä ja voittajia, kaikilla tasoilla. Lehti, Rouvinen ja Ylä-Anttila kuvaavat Etlan julkaisemassa kirjassa Suuri hämmennys – Työ ja tuotanto digitaalisessa murroksessa (2012) digitaalisaation voimaa: ”ICT on yleiskäyttöinen teknologia. Tällaisia ovat olleet myös höyrykone ja sähkö. Näiden peruskeksintöjen ympärille syntyi aikanaan uusien keksintöjen ja innovaatioiden parvi – ei pelkästään teknologisia, vaan myös organisatorisia, sosiaalisia ja institutionaalisia innovaatioita.”

Yleiskäyttöisten teknologioiden sisäänrakennettu ominaisuus on, että ne tuottavat uutta kasvua ja hyvinvointia vasta pitkällä viipeellä. Tämän vuoksi kirjoittajat uskovat, että digitalisaation tuottavuutta kasvattavat vaikutukset ovat vasta edessäpäin.

Samalla tämä tarkoittaa, että työt ja urat muuttuvat uudenlaisiksi. Uutta työtä ei kuitenkaan syntyne samaan tahtiin kuin vanhaa työtä katoaa ja nopeiten muutos iskee todennäköisesti työvaltaisiin tehtäviin, joissa saavutettavissa oleva tuottavuusloikat ovat nopeita ja kustannustehokkaita. Onko tulevaisuutemme suurin ongelma pidempiaikainen massatyöttömyys ja eriarvoistuminen, joka syntyy juuri siitä, että teknologinen muutos tuhoaa monia hyväpalkkaisia valmistavia työpaikkoja ja lisää tuottavuuseroja yksilöiden välillä? Mitä voimme tehdä, ettei näin käy?

Sopeutujat (ja sopeuttajat) voittavat

Työmarkkinoiden kyky sopeutua tulevaisuudessa yhä säännöllisemmin toistuviin muutoksiin on ratkaisevan tärkeää Suomen kasvulle ja menestykselle. Työllisyysaste pysyy korkeana vain, jos yrityksillä ja yrittäjillä on taloudelliset edellytykset ja kannustimet luoda uusia työpaikkoja tuhoutuvien tilalle – ja toisaalta työvoimalla on oltava riittävät kannustimet ottaa nopeasti vastaan uutta työtä.

Yhteiskunnan tehtävänä on mahdollistaa uudelleenkoulutus ja työllistymiseen kannustava tukiverkko vanhan työn ja uuden työn väliselle siirtymäajalle. Nykyinen keskitetty ja yleissitova palkkojen vähimmäiskorotusten malli sopii tällaiseen uuteen maailmaan huonosti, sillä mahdollisimman korkea työllisyys vaatii paikallisen tason, jopa yksilötason sopimista, kun eri yritysten ja työtehtävien kannattavuus muuttuu nopeasti. Jäykkä palkkamalli voi muodostua työpaikkojen säilymisen kannalta suurimmaksi esteeksi.

Tiina Helenius toimii pääekonomistina Handelsbanken Suomessa.