Kautta Suomen niemen vannotaan nyt digitalisaation nimeen. Digitalisaatio tuo uuden tavan tehdä bisnestä mahdollistamalla esimerkiksi joustavamman kommunikaation asiakkaiden kanssa, tehokkaampia työskentelymenetelmiä, kustannuksia alentavia prosessiuudistuksia ja datan aiempaa parempaa käyttöä analyysien kautta. Digitalisaatio lupaa parhaimmillaan sekä kustannussäästöjä, että lisää liikevaihtoa. Eri tutkimusten mukaan digitalisaation edelläkävijät ovat huomattavasti vertailuryhmiään parempia. McKinsey&Companyn tutkimus vuodelta 2016 osoittaa, että ero liikevaihdon kasvussa on noin viisinkertainen ja EBIT-kasvussa jopa kahdeksankertainen.

Digitalisaatiota voi lähteä edistämään monella tavalla. Yhteisenä nimittäjänä näissä on kuitenkin tavalla tai toisella tietojärjestelmiin kajoaminen. Yhdessä hankkeessa voidaan rakentaa uusia taustajärjestelmiä, joihin varastoidaan analysoitavaa dataa, josta voidaan taas saada uusia näkemyksiä asiakkaiden ostokäyttäytymisestä. Toinen hanke voi olla asiakasrajapinnan uusiminen monikanavaiseksi kokonaisuudeksi. Ja kolmannessa voidaan mahdollistaa (myynti)henkilöstön helppo pääsy kaikkiin tarvittaviin järjestelmiin esimerkiksi uusien tabletti-/kännykkäsovelluksien kautta.

On kuitenkin olemassa kokonaisuus, jota digitalisaatioinnostuksessa ei kovinkaan usein muisteta huomioida. Tämä on tietotekninen infrastruktuuri, jonka tehtävänä on pyörittää kaikkia palveluita ja mahdollistaa käyttäjien – olivatpa ne omia tai asiakkaita – yhteydet näihin palveluihin. Infrastruktuuri voidaan jakaa kolmeen eri osa-alueeseen; tietoliikenne, tietoturva ja tietojenkäsittely. Näiden kolmen saumattoman yhteistyön kautta saavutetaan vankka pohja, jonka päälle on hyvä aloittaa digitalisaation rakentaminen. Valitettavasti monessa organisaatiossa tilanne on se, että nämä kolme on rakennettu eri aikaan, käyttäen erilaisia rakennuspalikoita ja suunnitelmia ja niistä huolehtiminen on täysin eri henkilöiden vastuulla. Tämä johtaa helposti erilaisiin ongelmiin liittyen esimerkiksi sovellusten toimivuuteen, online-kommunikaation laatuun tai palveluiden nopeaan ja ketterään toimittamiseen. Väitän, että näin ei saada optimaalista digitaalista alustaa aikaiseksi.

Tietoliikenne-, tietoturva- ja tietojenkäsittelytekniikat kehittyvät nykyisin ennennäkemättömällä vauhdilla. Kokonaan uusia teknologioita esitellään tuon tuostakin ja parannuksia olemassaoleviin kokonaisuuksiin harva se päivä. Tämä on johtanut tilanteeseen, missä organisaation infrastruktuuri laahaa rajusti perässä siitä, mitä uusimmilla teknologioilla voitaisiin saavuttaa. Usein erotus voi olla jopa useita sukupolvia. Tähän on kaksi isoa syytä. Toinen on se, että organisaation infrastruktuurista vastaavien henkilöiden aika menee ”tulipalojen sammuttamiseen”, eivätkä he ehdi, pysty tai jaksa opiskella koko ajan muuttuvaa maailmaa. Toinen on se, että organisaatiot eivät tunnista tietoteknistä infrastruktuuria tuotannontekijäksi, jonka elinkaari on varsin lyhyt, vaan enemmänkin ilmanvaihto-, tai vesijärjestelmän kaltaiseksi rakenteeksi, jonka elinkaari on valtaisan pitkä.

Ensimmäiseen ongelmaan ratkaisu on suhteellisen yksinkertainen. Valitaan kumppani, joka vie itseään eteenpäin kouluttamalla jatkuvasti omaan asiantuntijakaartiaan niin, että he pystyvät aina suunnittelemaan ja toteuttamaan asiakaskuntaan parhaita mahdollisia moderneja ratkaisuja infrastruktuurin rakentamiseksi. Ja huolehditaan siitä, että tällainen kumppani sitoutuu jatkuvan kehityksen prosessiin infran osalta. Näin varmistutaan siitä, että infrastruktuuri ei pääse rapistumaan, vaan se on aina ajan tasalla ottamaan vastaan digitalisaation tarjoamat haasteet.

Toisen ongelman ratkaisu on periaatteeltaan helppo, mutta käytännössä paljon vaikeampi. Ajastaan jäänyttä infrastruktuuria kun ei saa uudistettua muuta kuin rahalla. Tarvittavan rahan määrä riippuu siitä, kuinka kaukana ollaan tavoitetilanteesta. Jos infraa on uusittu viimeksi 10 vuotta sitten, voidaan lähteä siitä että vanhat romut voi kärrätä kaatopaikalle ja kaikki rakennetaan tyhjästä uusiksi. Jos taas osa järjestelmistä on jo valmiiksi moderneja, hintalappu pienenee vastaavasti. Kun kuitenkin muistetaan, että kunnollisen digitalisaation saavuttamiseksi tarvitaan kunnollinen infrastruktuuri, voidaan investoinnille kuitenkin laskea helposti suhteellisen lyhyt takaisinmaksuaika. Ja jos tuntuu siltä, että investointibudjetti ei anna mahdollisuutta kovin laajamittaisiin uudistuksiin, on tarjolla laitevalmistajien leasing-ohjelmia erittäin hyvillä ehdoilla.

Oma mielipiteeni on, että jokainen digitalisointihanke vaatii tuekseen infrastruktuurin arviointihankkeen. Onko meidän tietoliikenneverkko tarpeeksi nykyaikainen? Tarjoavatko tietoturvajärjestelmämme riittävästi suojaa nykyaikaisia hyökkäyksiä vastaan? Mikä on tilanne kun päästämme asiakkaamme hyödyntämään dataamme laajemmin? Pystyvätkö tietojenkäsittelyjärjestelmämme selviämään, jos käyttö ja käyttämäärät kasvavat rajusti? Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, joita tulee tarkastella arviointihankkeen yhteydessä. Ja jos tai kun arviointi osoittaa puutteita, tulee nämä kunnostaa ennen eteenpäin menoa. Näin varmistetaan, että digitalisointiin käytetty raha ei mene hukkaan.

Aki Anttila

Teknologiajohtaja, Santa Monica Networks Oy

Aki Anttila

Teknologiajohtaja, Santa Monica Networks Oy

Akilla on yli 20 vuoden kokemus suomalaisesta ICT-infrastruktuurista. Teknologiajohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut toimitusjohtajana, yksikön vetäjänä, tuotepäällikkönä, liiketoiminnan kehittäjänä, konsulttina ja kouluttajana. Aki tunnetaan ahkerana kirjoittajana ja kouluttajana, joka on opettanut suurta osaa maamme tietoliikenneammattilaisista.

Aki on suorittanut kolme kappaletta expert-tason tutkintoja – kaksi Ciscolta ja yhden Juniperilta. Nykyisin Akin mielenkiinnon kohteena on teknologian hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämisessä. Laajan kokemuksen kautta hän pystyy suhteuttamaan erilaiset teknologiset mahdollisuudet yrityksien tarpeisiin ja sitä kautta auttamaan asiakasyrityksiä tekemään parempia investointeja ICT-infrastruktuuriin.