Robotit ovat kiusallinen juttu. Ne selvästikin vievät vanhaa työtä ja tuovat ehkä tilalle uutta. Nyt olisi vain uskottava, että uutta tulee suunnilleen saman verran kuin vanhaa lähtee.  Se kysyy kovaa luottamusta tulevaisuuteen, joka näyttää muutenkin sekavalta.

Toisaalta jos hevosmiehet olisi asetettu saman kysymyksen eteen silloin kun autoja alkoi ilmaantua kaduille, pessimismi olisi ollut voittopuolinen tunnelma siinäkin joukossa.

Olemme käsittäneet robotit hiukan yksioikoisesti tai suorastaan väärin.

Kun joku sanoo ”robotti”, ajattelemme kirskuvaa teollisuusrobottia, joka siirtelee ja hitsaa raskaita metallinpaloja teräksiset käsivarret heiluen. Harva ajattelee ensimmäisenä  älykkäitä, oppivia ohjelmistoja ja algoritmeja, jotka eivät siirtele teräspalkkeja, mutta osaavat jo ällistyttävän paljon muuta.

Ohjelmistorobotti on erittäin tehokas tekemään niitä töitä, joissa ihmisen piti kaiken järjen mukaan olla ylivoimainen.

Älykkäät softat kirjoittavat urheiluselostuksia, joita on vaikea erottaa ihmisen tekemistä. Ne antavat asiakkaalle palveluneuvontaa pankissa ja hoitavat itsenäisesti HR-tehtäviä.

Amerikkalaisen WorkFusionin oppiva  HR-softa yhdistelee automatisaatiota ja pilvipalvelun  crowd-sourcingia. Se erottelee ensin tehtävät jotka voidaan automatisoida tai joukkoistaa, ja mitkä ovat tehokkaimpia ihmisen työnä. Sen jälkeen bittimuotoinen HR-päällikkö lähettää ilmoituksen netin hakupalveluun, valitsee sähköisistä hakemuksista parhaat, jakaa työt ja seuraa työntekijän tuottavuutta.

Pelottavaa? Muutokset usein ovat.

Mitä tästä kaikesta seuraa tulevaisuuden työpaikalla?

Analytiikka koneistuu, organisaatiot litistyvät ja keskijohto ohenee, sanoo Martin Ford joka on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan Rise of the Robots. Nyt keskijohto on ihmisjoukko, jonka tärkein tehtävä on kerätä tietoa ja esittää siitä johtopäätökset ylemmän johdon päätöksien pohjaksi. Tulevaisuudessa tämän hoitaa todennäköisesti yksi ihminen ja voimakas algoritmi.

Tarinan opetus on se, että analytiikka – numeroiden keräys,  murskaus ja suotuisimman option valinta – ei ollutkaan niin korkean lisäarvon työtä kuin kuvittelimme. Tämä on monissa palveluammateissa itsepetoksen yleisin muoto. Kuvittelemme tekevämme vaikeampia asioita kuin tosiasiassa teemme.

Mutta yhdessä suhteessa ihminen on edelleen erittäin kilpailukykyinen. Korkean lisäarvon työssä olennaista ei lopulta ole nopeus tai väsymättömyys, vaan mielikuvitus – se että pystyy näkemään huomisen tarpeet ja keksimään käsillä olevaa työtä uudelleen.

Tämä pätee kaikilla organisaation tasoilla. Jos tehtaan työntekijä, myyjä tai osastopäällikkö pystyy ideallaan avaamaan bisnekselle uuden oven, häneen ei ylety robotin tarkkakaan käsi.

Matti Apunen

Matti Apunen on Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtaja ja Aamulehden entinen vastaava päätoimittaja. Hän on ainoa Tampereen yliopiston tuottama republikaani.