Näin tehtiin menestysresepti tulevaisuuden johtajuuteen

”Eikö meidän tule aloittaa johtajista, kun puhumme uudesta työstä?” Riitta Varpe, Paltan juuri eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja, esitti vuosi sitten perustellun kysymyksen. Vastaus tuntui heti itsestään selvältä – tietysti meidän täytyy. Jotta voi odottaa organisaation muilta jäseniltä intoa ja rohkeutta sopeutua muuttuvaan työelämään, minimivaatimus on, että johtajat näyttävät esimerkkiä.

Tiedostimme, kuinka yksin moni toimitusjohtaja yrityksensä ja oman työnsä kehittämisen kanssa arjessa on. Digimurrosta toitotetaan joka tuutista, mutta se harvemmin konkretisoituu. Mihin suuntaan tässä kuuluisi nyt muuttua? Millainen on menestyvä johtaja tulevaisuudessa? Toimitusjohtajan työ on suorassa suhteessa organisaation menestykseen, ja monista voi tuntua turhalta muuttaa toimintatapoja, jotka ovat toimineet pitkään hyvin. Uskomme kuitenkin, ettei kukaan voi tältä murrokselta sulkea silmiään. On ryhdyttävä muutokseen omaehtoisesti, muuten tulee jyrätyksi.

Kun ryhdyimme luomaan Tulevaisuuden johtajuus -hanketta, mielessämme oli yksi asia ylitse muiden: Millainen tieto palvelee parhaiten Paltan jäsenyritysten johtajia heidän pohtiessaan omaa työtään digimurroksen keskellä? Päätimme tavoitella käytännön kokemusta pelkän teorian sijasta, useamman mielipidettä eikä vain muutaman harvan. Kokosimme hankkeeseen kokeneiden, keskenään erilaisten johtajien näkemyksiä. Pyysimme heitä kirkastamaan ajatuksensa teeseiksi, ja näistä vielä kokosimme Tulevaisuuden johtajan menestysreseptin, jonka voit lukea täältä.

Yhtä ylivoimaista ihmistyyppiä menestyvään johtajuuteen ei ole, mutta menestyviä toimintatapoja on. Menestysresepti tulevaisuuden johtajuuteen kuvaa yhtä kokonaisvaltaista näkemystä. Menestysreseptistä näkyy myös selvästi, etteivät johtajuutta edusta enää vain yrityksen tai organisaation johtajiksi nimetyt ihmiset, vaan kaikki, joiden vastuulla on saada asioita tapahtumaan. Toivomme, että lukija saa hankkeestamme uusia ajatuksia.

***

Tulevaisuuden johtajuus -hankkeen pääsivulle tästä
Tulevaisuuden johtajuus -julkaisuun tästä.

Ulla Rask

Viestintäjohtaja

OTM, FMpuhelin +358 20 595 5030

Lisää aiheesta

Sanoista tekoihin

Tänään, perjantaina 18. tammikuuta, on viimeinen varsinainen työpäiväni Paltan viestintäjohtajana. Olo on vähintäänkin ristiriitainen. Jätän merkityksellisen ja ammatillisesti palkitsevan työn ja erinomaisen työyhteisön hypätäkseni työelämän syvään päähän, startup-yrittäjäksi. Päätökseni on yllättänyt, mutta itse asiassa tämä on seurausta Paltan tavoitteiden eteen työskentelemisestä.

Mukana murroksessa: Työnantajat ja työntekijät visioivat yhdessä ICT-alan työ...

Palta ja Ammattiliitto Pro jatkavat tänä syksynä ICT-alan työn tulevaisuus -hanketta.  Hankkeesta sovittiin ensimmäisen kerran vuoden 2016 työehtosopimusneuvotteluissa. Viime vuoden neuvotteluissa sovittiin hankkeen jatkamisesta. Hankkeella pyritään edistämään ICT-alan yritysten tuottavuutta, kilpailukykyä ja työhyvinvointia sekä uuden liiketoiminnan kehittämistä ja siihen liittyvää työpaikkojen syntymistä.

Rahoitusalalla tartutaan jälleen työhyvinvoinnin ja tuottavuuden haasteisiin

Suomalainen rahoitusala jatkaa työntekijöiden ja työnantajien yhteistä työtä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämiseksi. Jo useamman vuoden jatkunut työmarkkinaosapuolten yhteistyö työelämän kehittämiseksi on Euroopan tasolla harvinaista. Viime talven työehtosopimusneuvotteluissa sovittiin yhteistyön jatkosta Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen pohjalta.