Keskustelu aktiivimallista on osoittanut, että Suomessa vallitsee jonkinlainen epäluottamus liittyen työllisyyden hoitoon ja erityisesti kaikkiin toimenpiteisiin, joilla pyritään uudistamaan järjestelmää ja parantamaan työllisyyttä.

Joukko työttömiä ei välttämättä usko, että nykyiset työllistymispalvelut tosiasiassa voisivat auttaa heitä työllistymään. Työvoimapalvelut koetaan väärin suunnitelluiksi, väärin mitoitetuiksi, riittämättömiksi ja ennen kaikkea tehottomiksi. Ainakin joidenkin työnhakijan näkökulmasta palveluprosessi on jäykkä ja turhauttava.

Luottamus julkisiin työllisyyspalveluihin horjuu myös työnantajien puolella. Uusi työsuhde on yrittäjän näkökulmasta merkittävä investointi ja huomattava riski. Luottavatko työnantajat siihen, että te-palvelut osaavat ja haluavat ottaa heidän intressinsä huomioon?

Totuus ei ole ehkä näin synkkä tai mustavalkoinen. Työllisyyspalveluista on paljon hyviä asiakaskokemuksia ja onnistuneita pilotteja puolin ja toisin.  Soraäänet kuitenkin todistavat, että työllisyyspalvelujen laadussa ja vaikuttavuudessa on isoja henkilö- ja aluekohtaisia eroja.

Jokaisen työnhakijan tilanteessa on omia erityispiirteitä. Varmaa on, että jos työvoimapoliittiset valmennukset, koulutukset ja tarjolla oleva julkinen palvelu ovat massapalveluja, eivätkä ne vastaa yksilöllisiin tarpeisiin, koetaan ne pakkopullaksi ja jopa kyykyttämiseksi.

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on vakava ja tulee pahenemaan. Työvoiman saatavuus hidastaa Suomen talouskasvua jo nyt. Aivan kaikki kynnelle kykenevät tarvitaan mukaan työelämään, jotta kasvu turvataan ja hyvinvointiyhteiskuntamme voidaan pitää elinvoimaisena. Kestävyysvajeenkin näkökulmasta seuraavan hallituskauden loppuun mennessä pitäisi saada työllisyysaste 75%:iin eli ainakin 180 000 työllistä lisää.

On aika avata silmät ja tehdä täysi työllistämispalvelujen uudistus.

Tässä viisi keinoa, jota kannattaisi ehkä kokeilla:

  1. Public–private-yhteistyön kehittäminen: Ei enää alueellisia ja pieniä pilotteja, jotka lopetetaan heti kun ne ovat hiukan päässeet vakiinnuttamaan toimintatapansa vaan kehitetään pitkäkestoisia laatustandardit täyttäviä P&P-toimintamalleja. Kilpailutettaessa yksityisiä palvelutuottajia, tulisi palvelutuottajalle antaa vapautta tuottaa palvelut innovatiivisesti, uusia teknologioita hyödyntäen ja riittävän pitkällä aikajänteellä. On tärkeää kilpailuttaa lopputuotos. Tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta avainsana hankittavassa palvelussa on palvelun skaalautuvuus, jolloin määräävänä kilpailutekijänä ei ole palvelutuottajan ennalta määrätyt (ja yleensä historiaan perustuvat) palvelusuoritteet tai päivähinnat, vaan lopputulos eli asiakastyytyväisyys, vaikuttavuus sekä työpaikkojen ja tekijöiden ammatillinen ja maantieteellinen kohtaanto mahdollisimman nopeasti.
  2. Kohdennettua, ketterää koulutusta: Uudistetaan työvoimapoliittinen ja aikuisten täydentävä koulutus ja asetetaan tavoitteeksi uusi osaaminen haltuun 100 päivässä. Arviolta työvoimapoliittisessa koulutuksessa on noin 60.000 henkilöä vuoden aikana ja keskimääräinen kesto noin 125 pv. (Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä yhteensä noin 300.000 hlöä/v). Kun massat ovat suuret, niin tehokkuussäästöt ovat sen mukaiset. Jos koulutussisältöjä saataisiin uudistettua ja tehostettua 125 päivästä 100 päivää, saataisiin vuositasolla karkeasti arvioiden 40 milj. euroa uudelleen suunnattavaksi esim. ennakoivasti jo työssä oleviin kohdistaen. ”Painetta” on laitettava myös työvoimapoliittisen koulutuksen järjestäjille! ja Koulutuspalvelut ovat myös voimakkaasti kasvavaa kansainvälistä liiketoimintaa.
  3. Räätälöityä palvelua: Palautetaan usko te-palvelujen tehoon ja tarkoituksenmukaisuuteen. Onnistuneiden pilot-hankkeiden kokemusten pohjalta viranomaisyhteistyötä tiivistämällä, yksityisiä henkilöstöpalveluita hyödyntämällä, tietoa jakamalla ja uutta teknologiaa hyödyntämällä voidaan vähentää työttömien työnhakijoiden jonottamista eri luukuilla sekä turhia odotusaikoja. Työttömyysjaksojen lyhentäminen näkyisi tehokkaasti myös valtion kassassa, sillä päivä lyhempi, TE-toimiston kautta katkaistu työttömyysjakso merkitsisi työttömyyspäivärahojen säästöissä varovaisestikin arvioiden noin 100 milj.€ vuotuisia säästöjä.
  4. Uudet työn tekemisen muodot mahdollisiksi: Mahdollistetaan monimuotoiset työsuhteet ja eli tehdään erilaiset työn tekemisen mallit hallinnollisesti yksinkertaisiksi ja yksilön kannalta riskittömiksi. Tällä hetkellä esim. tulkinnat työsuhteen ja yrittäjästatuksen välillä vaihtelevat. Palkka- ja yrittäjätulon yhdistäminen sosiaaliturvaan on haasteellista ja vähävaraisille jopa mahdotonta. Tulorekisteri olisi pikaisesti saatava käyttöön kaikille kansalaisille, jotta tulot, verot ja sosiaaliturvaan liittyvät maksut ovat reaaliajassa ja viipeettä käytettävissä.
  5. Vastuun uudelleenajattelu: Uudessa työvoimapolitiikassa tarvitaan kehittynyttä ura-ajattelua, jossa vastuu ja motivaatio huolehtia itsestään on yksilöllä. Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota puitteet ja turva, jos yksin ei pärjää. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa myös työvoimapalvelut, joiden koetaan aidosti tähtäävän yksilön työllistämiseen.

Keskustelu työllistymisen esteistä kulminoituu helposti helpoimpaan eli osaamisen puutteisiin. Paljon vaikeammin purettavat työllistymisen hidasteet, kuten terveysongelmat, sosiaaliset vaikeudet, syrjäytymisriski ja – ennen kaikkea – henkilökohtainen motivaatio jäävät vähemmälle huomiolle.

180.000 uutta työllistä on iso haaste. Ongelman ratkaiseminen on mahdollista vain puuttumalla työttömyyden syvään ytimeen eli rakennetyöttömyyden vähentämiseen. Helposti työllistettävien työttömien määrä (tällä hetkellä noin 112.000 hlöä) ei kitkatyöttömyys huomioida riitä työllisyyskehityksen ratkaisemiseen. Työvoiman ulkopuolelta – es. työperäisen maahanmuuton, perhevapaiden, koulutusaikojen lyhentämisen tai eläkeiän noston kautta – työmarkkinoille on mahdollisuus saada vain murto-osa tarvittavasta lisätyövoimasta.

Monipuolisilla, asiakastarpeista lähtevillä tehopalveluilla on varmistettava, että mahdollisimman suuri osa yli 190.000 rakennetyöttömästä pääsee työllisyyden polulle.  Tavoitteeksi tulisi asettaa määrän puolittaminen. Ilman kokonaisvaltaista työvoima- ja sosiaalipolitiikan uudistamista ei tässä savotassa onnistuta.

Riitta Varpe

Ent. toimitusjohtaja. Vastuu elinkeinopoliittisista asioista 15.6. asti,

Riitta Varpe on toiminut Paltan toimitusjohtajana liiton perustamisesta 2011 lähtien. Koulutustaustaltaan hän on tekniikan lisensiaatti, eMBA ja toiminut työuransa aikana sekä yksityisen vientiteollisuuden että julkisen sektorin johtotehtävissä.

Menossa olevassa elinkeinoelämän murroksessa ja kansainvälisessä kilpailussa ei pärjätä vanhoilla toimintatavoilla. Varpen suuri innostuksen ja inspiraation lähde on puhua palvelujen puolesta ja rakentaa yhdessä Paltan jäsenyritysten ja henkilöstön kanssa Paltaa uuden työn edelläkävijäliitoksi.