Paltalainen tutuksi -juttusarjassa esittelemme ihmisiä, jotka tekevät Paltan: henkilöstöämme. Ensimmäisenä vuorossa on toimialapäällikkömme Anu Sajavaara, energinen ja kokenut työelämän moniosaaja.

Erityisesti työelämän kehittämiseen, tasa-arvoon ja työn murrokseen liittyvät kysymykset ovat Anu Sajavaaran ominta alaa vankan neuvottelukokemuksen ohella. Työkokemusta hänelle on kertynyt EU-asioista ja työelämään ja edunvalvontaan liittyvistä tehtävistä. Palvelualat ovat Anun mukaan monessa edelläkävijöitä.

Kielellisesti lahjakas Anu on peruskoulutukseltaan juristi, mutta hänellä on myös toinen tutkinto englantilaisen filologian puolelta. Tämä oli hyvä yhdistelmä EU-työhön: Anu oli mukana kääntämässä unionin asiakirjoja suomeksi ja englanniksi jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Jäsenyyden alkuvuosina Anu työskenteli juristi-lingvistinä EU:n tuomioistuimessa Luxemburgissa.

Palvelualojen kasvu kiinnostivat ja toimivat houkuttimena alalle.

EU-työ vaihtui työnantajapuolen kansainväliseen edunvalvontaan ja työelämän kehittämiseen vuonna 1999 Anun siirtyessä ensin Liikenne- ja erityisalojen työnantajaliittoon ja vuonna 2005 Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK). Vuonna 2013 Anu siirtyi EK:sta Paltaan työmarkkinapuolelle.

– Nuori liitto Palta ja palvelualojen kasvu kiinnostivat ja toimivat houkuttimena. Halusin myös päästä lähemmin tutustumaan jäsenyritysten elämään ja tekemään niiden kanssa tiivistä yhteistyötä alan sopimusten kehittämiseksi, Anu perustelee.

Anu veti Paltassa pitkään tiimiä, jossa neuvoteltiin viestintä-, kulttuuri- ja teknisten palveluiden työehtosopimuksia.

– Palvelualojen skaala on laaja ja ulottuu eri puolille yhteiskuntaa, mikä tekee tästä työstä niin kiinnostavaa. Samaan aikaan pääsi mukaan neuvottelemaan työehtosopimuksia niin teatteri- ja kulttuurialalla kuin ICT- ja sähköalalla.

Digitalisaatio ei ole peikko

Toukokuussa Anu otti Paltassa uuden haasteen vastaan ja siirtyi toimialapäälliköksi. Vanhasta työstä säilyvät neuvottelut ICT-alan kanssa, mutta uutena sopimusalana Anu ottaa hoitoonsa finanssialan, jonka työmarkkinayhteistyöstä Anu vastaa yhdessä Finanssiala ry:n (FA) kanssa. Vakuutusalalla tes-neuvottelut käynnistyvät alkusyksystä ja rahoitusalalla loppuvuodesta. Anun uuden roolin toinen puoli on elinkeinopoliittista vaikuttamista Paltan jäsenten hyväksi erityisesti osaamis- ja työelämäkysymyksissä.

Digitalisaatio tuo paljon uusia mahdollisuuksia niin työsuhteiden muotoon kuin työnteon tapoihin.

–Työelämän vahva murros on käynnissä jo nyt, ja uusia mielenkiintoisia asioita tapahtuu koko ajan ja kiihtyvällä vauhdilla. Usein esiin nostetaan pelko siitä, että digitalisaatio vie mennessään työpaikat, mutta tosiasiassa se tuo paljon uusia mahdollisuuksia niin työsuhteiden muotoon kuin työnteon tapoihin. Ei kannata uhriutua, vaan lähteä aktiivisesti mukaan tekemään tulevaisuutta ja luomaan uutta työtä, Anu kannustaa.

– Uuden hallituksen aikana on tulossa paljon erilaisia työelämään liittyviä hankkeita, joiden etenemistä seuraamme tarkasti. Olen tiiviisti mukana myös eurooppalaisten toimialajärjestöjen vuoropuhelussa finanssialalla.

Rakenteet kaipaavat ravistelua

Innokkaana asioiden edistäjänä Anu peräänkuuluttaa ketteryyttä muutosten läpivientiin. Työmarkkinatoiminnassa rakenteet ovat perinteisesti olleet jäykkiä.

– Ketteryyttä muutokseen pitää saada lisää, jotta pysymme kiinni ajassa ja varmistamme oman kilpailukykymme. Vastuullinen toimija ottaa ympäristössä tapahtuvat muutokset huomioon ja mukauttaa omaa toimintaansa. Palvelualat ovat tässä edelläkävijöitä, sillä palveluiden kenttä on jatkuvassa myllerryksessä.

Ketteryyttä muutokseen pitää saada lisää, jotta pysymme kiinni ajassa ja varmistamme oman kilpailukykymme.

Erilaiset yritysten ja työmarkkinaosapuolten yhteiset hankkeet ovat Anun mukaan hyvä tapa lisätä vuoropuhelua ja yhteistä ymmärrystä asioista. Hyvä esimerkki on ollut Paltan ja Pron muutaman vuoden käynnissä ollut yhteinen ICT-työn tulevaisuus -hanke, jossa on rohkaistu ICT-alaa keskusteluun sopimusrakenteiden kehittämiseksi ja käyty yhdessä läpi alan tulevaisuuden osaamistarpeita. Molemmat liitot ovat yhtä mieltä siitä, että hankkeessa on onnistuttu käsittelemään rakentavasti työn murrokseen liittyviä kipukohtia sekä liitto- että yritystasolla.

– Palta tuo jäseniään yhteen keskustelemaan, miten toisella alalla tehtyjä ratkaisuja tai käytäntöjä voisi hyödyntää laajemminkin. Palveluyrityksillä on moninaisuudestaan huolimatta paljon myös yhteisiä teemoja, Anu kiteyttää.


Näistä en luovu: Anun valinnat

  • Kielet ja lukeminen
  • Pilates ja jooga
  • Taidenäyttelyt

Seuraa Anua Twitterissä: @AnuSajavaara

Paltan henkilöstön kuulumisia löydät sosiaalisesta mediasta aihetunnisteella #paltalainen.

Anu Sajavaara

Toimialapäällikkö

OTK