IAU:n esitys on pelkkä julkisuustemppu

Mediassa olleiden tietojen mukaan Ilmailualan Unioni IAU on julkaissut tänään työriidan sovittelun yhteydessä tekemänsä ehdotuksen 17.2. suunnittelemansa lakon siirtämiseksi. IAU:n esitys on pelkkä julkisuustemppu, jolla se yrittää sysätä vastuun omasta lakostaan muualle. Palta vastasi jo päivällä, ettei IAU:n esitys ole toteuttamiskelpoinen.

Palta ja IAU tapasivat tänään valtakunnansovittelijan toimistolla. Sovittelutapaamisen loppupuolella IAU kertoi, että se voisi siirtää lakkoaan eteenpäin, mikäli Palta hyväksyisi sen asettamat ehdot.

– Asetetut ehdot olivat epärealistiset. Niiden hyväksyminen olisi käytännössä merkinnyt IAU:n alkuperäisten näkemysten hyväksymistä. Tästä huolimatta itse riita samoin kuin jo ilmoitetut tukilakot olisivat jääneet edelleen päälle, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

Pian esityksen jättämisen jälkeen IAU ilmoitti uudesta lakosta Airprossa. Ilmoituksen mukaan se on tarkoitus järjestää keskiviikkona 22.2. klo 15-19.

– Uuden lakkoilmoituksen tulo heti ratkaisuesityksen jälkeen vahvisti sen, ettei IAU:lla ollut aitoa halua sovun etsimiseen, Tuomas Aarto sanoo.

– Mekin toivomme, että IAU peruu lakkonsa, joka on hiihtolomalaisille kohtuuton. Mitään lehmänkauppoja emme kuitenkaan lähde IAU:n kanssa tekemään, Aarto jatkaa.

IAU:n lakon sovittelua jatketaan perjantaina. Riidan ratkeamista ei edistä se, että IAU hoitaa prosessia julkisuuden kautta.

Airprossa on voimassa Paltan, Pardian ja JHL:n välinen kilpailukykysopimuksen mukainen työehtosopimus, joka tuli voimaan 1.2. Sitä sovelletaan työehtosopimuslain mukaisesti koko henkilöstöön, myös IAU:n jäseniin. Myös IAU oli aiemmin Airpron sopimuksen osapuoli. Se kuitenkin jättäytyi kiky-ratkaisun ulkopuolelle ja vaatii nyt itselleen omaa sopimusta ja jäsenilleen muita parempia työehtoja. Taustalla on IAU:n tavoite parantaa omaa järjestöpoliittista asemaansa ilmailualalla.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, Palta, p. 040 152 0073

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. Meillä on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta ja on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto.

Lisää aiheesta

Lennonjohtoon työsulku

Palvelualojen työnantajat Palta ry on tänään jättänyt valtakunnansovittelijalle ilmoituksen lennonjohdossa toteutettavasta työsulusta. Nyt ilmoitettujen työsulkutoimenpiteiden on tarkoitus alkaa 2.2.2019 ja päättyä 15.2.2019. Niiden avulla puolustaudutaan Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY:n ilmoittamien lakkojen haitallisia vaikutuksia vastaan sekä pyritään vauhdittamaan jo yli vuoden kestäneitä työehtosopimusneuvotteluja.