Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry on valinnut vuoden ansioituneeksi vartijaksi myymälävartija Jani Iivarisen Vaajakoskelta. Ansioituneen vartijan valinnalla ja palkitsemisella liitto haluaa painottaa ammattitaitoisten vartijoiden ja ennaltaehkäisevän vartioinnin merkitystä ilkivallan ja rikollisuuden estämisessä. Valinta julkistettiin Suomen Vartioliikkeitten Liiton kevätkokouksessa 10.4.2014. Tunnustus myönnettiin tänä vuonna 32. kerran.

Iivarinen on syntynyt vuonna 1984 ja hänellä on kahdeksan vuoden kokemus vartijan työstä Suomen Myymäläturva Ky:ssä.

SVLL:n hallitus perusteli valintaansa sillä, että Iivarinen on työskennellyt lähes koko vartijauransa ajan saman työnantajan palveluksessa ja samassa asiakaskohteessa. Iivarinen on osoittanut rauhallisella sekä hyvin motivoituneella asenteellaan ja huolellisella työpanoksellaan vahvaa vartiointialan osaamista.

”Työelämässä ei aina muisteta huomioida ahkeria työntekijöitä, jotka suorittavat työnsä tasaisen varmasti ja hyvin. Iivarinen on asiakaslähtöinen ja ammattitaitoinen pitkän linjan vartija, joka osaa ottaa työssään huomioon niin asiakkaat kuin työkaveritkin. Iivarisen työskentely on oivallinen esimerkki vartijan työn arvostusta lisäävästä toiminnasta”, toteaa Suomen Myymäläturva Ky:n toimitusjohtaja Mikko Hyvärinen.

Ansioituneelle vartijalle liitto ja työnantaja myöntävät liiton viirin sekä vartijan ammattisormuksen.

Lisätietoja:

Asiamies Paula Peittola, Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
puh. 020 595 5059

Toimitusjohtaja Mikko Hyvärinen, Suomen Myymäläturva Ky
puh. 040 521 6118