Osapuolet hyväksyivät Helteen sovintoesityksen

Palvelualojen työnantajat Palta sekä Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU hyväksyivät valtakunnansovittelija Minna Helteen sunnuntaina tekemän sovintoesityksen.

– Saavutettua ratkaisua voi pitää tyydyttävänä. Se on askel oikeaan suuntaan, jotta Posti voi uudistua ja turvata kilpailukykynsä alan vaikeassa murroksessa, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto kommentoi syntynyttä ratkaisua.

Palta pitää hyvänä, että ratkaisun myötä ulkopuolisen työvoiman käyttörajoitukset ja muutosturvaa koskevat määräykset poistuvat.

– Tähän asti Postilla on ollut käytännössä täyskielto ulkopuolisen työvoiman käytölle postityössä. Jatkossa Posti on samanarvoisessa asemassa kilpailijoiden kanssa, Aarto sanoo.

Tulevaisuudessa Posti tukee Uusi polku -ohjelmalla niitä, joiden työura Postissa päättyy.

– Vanhanmallisesta muutosturvasta luopuminen on tärkeä uudistus. Uusi polku -ohjelma sisältää rahallisen kertakorvauksen lisäksi muita tukitoimia, joiden avulla ihmisiä autetaan uuteen työhön, yrittäjäksi tai koulutukseen, Aarto sanoo.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, Palta, p. 040 152 0073

Lisää aiheesta

Poliittiset työtaistelut kohtuuttomia

Palvelualojen työnantajat Palta vastaanotti tänään työtaisteluilmoitukset Palvelualojen ammattiliitto PAM:lta, Teollisuusliitolta ja Sähköliitolta. Ilmoitukset koskevat alasta riippuen joko työnseisausta tai ylityökieltoa. Jo aiemmin eräät muut ammattiliitot ovat ilmoittaneet poliittisista työrauhahäiriöistä Paltan sopimusaloilla. Palta pitää tilannetta valitettavana ja kohtuuttomana. 

Työaikalakiesitys pettymys, ei vastaa käytännön työelämän tarpeisiin

Palvelualojen työnantajat Palta ry, Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry sekä Kaupan liitto ry ovat pettyneitä työaikalakiehdotuksen sisältöön ja pitävät tärkeänä, että esitystä muutettaisiin edunkuntakäsittelyssä vähintään siten, että nykylain mukaiset mahdollisuudet työajan järjestämiseen säilyisivät.

PALTA ry VM:n budjettiesityksestä: Osaavasta työvoimasta ja infrasta huolehdi...

Palta kannustaa hallitusta edelleen löytämään tulevassa budjettiriihessä keinoja työpaikkojen ja työvoiman kohtaannon parantamiseksi. Suunnitellut panostukset liikenneinfran kehittämiseen ovat askelia oikeaan suuntaan, sillä ne edistävät yhteiskunnan toiminta- ja kilpailukykyä. Myös digi-infran kilpailukykyyn tulisi kiinnittää huomiota.

Rahoitusalalla tartutaan jälleen työhyvinvoinnin ja tuottavuuden haasteisiin

Suomalainen rahoitusala jatkaa työntekijöiden ja työnantajien yhteistä työtä työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittämiseksi. Jo useamman vuoden jatkunut työmarkkinaosapuolten yhteistyö työelämän kehittämiseksi on Euroopan tasolla harvinaista. Viime talven työehtosopimusneuvotteluissa sovittiin yhteistyön jatkosta Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen pohjalta.