17.11.2020 -

Palveluyritysten konkurssiriski tuplaantunut elokuusta – konkurssi uhkaa lähikuukausina joka viidettä yritystä

, ,

Näkymät palvelualoilla ovat heikentyneet merkittävästi toisen aallon myötä, selviää Palvelualojen työnantajat Paltan tuoreesta koronakyselystä. Rokoteuutisella ei ollut vaikutusta loppuvuoden näkymiin, mutta ensi vuoden odotuksissa näkyy lievää kohentumista.

Jopa 20 prosenttia Paltan kyselyyn vastanneista palveluyrityksistä ilmoittaa, että yritys on vaarassa ajautua konkurssiin seuraavan kolmen kuukauden aikana, mikäli tilanne jatkuu nykyisellään. Vielä elokuussa vastaava luku oli 11 prosenttia.

– Konkurssiriski on suurin pk-yrityksissä, erityisesti hallinto- ja tukipalveluissa kuten matkatoimistoissa, sekä informaatio- ja viestintäalan kustannustoiminnassa. Liikenteessä ja logistiikassa konkurssivaarassa ovat etenkin keskisuuret henkilöliikenteen yritykset maantie- ja vesiliikenteessä, Paltan ekonomisti Lauri Vuori kommentoi.

Yhä useammalla aiemmin elpymässä olleella yrityksellä liikevaihdon kasvu hidastuu tai kääntyy uudelleen laskuun loppuvuotta kohti mentäessä.

Liiketoiminnan uskotaan saavuttavan normaalin tason aikaisintaan ensi vuoden lopulla yli kolmasosassa yrityksistä ja ensi vuoden alussa noin viidessä prosentissa. Palveluyrityksistä 15 prosenttia uskoo, ettei liiketoiminta palaa enää koskaan kriisiä edeltävälle tasolle. Yhä useammalla aiemmin elpymässä olleella yrityksellä liikevaihdon kasvu hidastuu tai kääntyy uudelleen laskuun loppuvuotta kohti mentäessä.

– Viimeviikkoinen rokoteuutinen ei näytä juuri vaikuttaneen yritysten arvioihin loppuvuoden näkymistä. Rokotteen saatavuudesta riippuen kriisitilanne tulee jatkumaan yrityksissä vielä kuukausia. Ensi vuoden osalta uutinen rokotteesta kuitenkin muutti näkymiä hieman valoisammiksi. Kyselyn vastauksista noin puolet saatiin ennen rokoteuutista ja puolet sen jälkeen. Rokotteesta uutisoinnin jälkeen vastanneista yrityksistä aiempaa suurempi osuus uskoi liiketoiminnan palaavan normaaliksi jo ensi vuoden alussa, ja pienempi osuus vasta vuoden lopussa, Vuori kertoo.

Lomautusten 200 päivän sääntö ajaa yrityksiä maksuvaikeuksiin

Lomautuksia on vielä loppuvuonna edessä noin viidenneksessä yrityksistä. Uusia irtisanomisia pitää todennäköisenä 6 prosenttia vastaajista. Eniten irtisanomisia ja lomautuksia on edessä hallinto- ja tukipalveluissa sekä teknisissä palveluissa. Edelliseen elokuun kyselyyn verrattuna henkilöstömäärän lasku kiihtyy hallinto- ja tukipalveluissa sekä viihteessä ja virkistyksessä. Näillä aloilla jo tehdyt sekä todennäköiset irtisanomiset laskevat henkilöstömääriä kolmanneksesta jopa puoleen kriisiä edeltäneestä tilanteesta.

– Arviot lomautuksista ovat kasvaneet Paltan aiempiin koronakyselyihin verrattuna. Aiottujen lomautusten määrä on kasvanut huomattavasti erityisesti hallinto- ja tukipalveluissa sekä teknisissä palveluissa. Hallinto- ja tukipalveluissa lomauttavien yritysten osuus on kaksikertaistunut ja teknisissä palveluissa osuus on noussut parissa kuukaudesta alle 10 prosentista lähes 40 prosenttiin, Paltan Vuori sanoo.

Arviot lomautuksista ovat kasvaneet Paltan aiempiin koronakyselyihin verrattuna.

Pian monella yrityksellä on edessään niin sanottu lomautusten 200 päivän säännön täyttyminen. Työsopimuslain mukaan työnantajan on maksettava työntekijälle irtisanomisajan palkka myös siinä tilanteessa, jossa työntekijä irtisanoutuu itse, jos lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää.

Koronakyselyn vastaajayrityksistä sääntö on tai tulee olemaan ajankohtainen 17 prosentille. Yli puolet kertoo ajautuvansa maksuvaikeuksiin, jos ne joutuvat maksamaan irtisanomisajan palkkoja kertakorvauksena 200 päivän säännön myötä. Lisäksi yli puolella yrityksistä liiketoimintamahdollisuudet heikkenisivät osaavan työvoiman irtisanoutumisen myötä.

– Koronaepidemian aiheuttama kriisi on täysin poikkeuksellinen, ja 200 päivän sääntö tulisikin ehdottomasti nostaa väliaikaisesti 400 päivään yritysten toimintaedellytysten säilyttämiseksi. Tätä toivoo myös yli 60 prosenttia kyselyn vastaajista. Yhtäkään elinkelpoista yritystä ei saa päästä kaatumaan säännöstä aiheutuvien vaikeuksien vuoksi, Vuori kommentoi.

– Osaaminen on palveluyritysten tärkein voimavara, ja työntekijöistä halutaan pitää kiinni, kuten kyselykin osoittaa.

200 päivän säännön muuttamisen lisäksi yrityksissä on kova tarve uudelle kustannustuelle. Palveluyrityksistä 40 prosenttia pitää joulukuussa uudelleen hakuun tulevaa kustannustukea tärkeänä yrityksen toiminnan jatkumisen kannalta. Tukeen tehdyistä uudistuksista tärkeimpänä vastaajat pitävät sitä, että tukea voi saada aiempaa laajemmin yritysten joustamattomiin kustannuksiin. Lisäksi tärkeänä pidetään etenkin tukikauden pitenemistä sekä liikevaihdon tarkastelua toimiala- ja yritystasolla.

Paltan järjestyksessään viidenteen koronakyselyyn vastasi 160 Paltan jäsenyrityksen johtohenkilöä. Yritykset työllistävät yhteensä lähes 25 000 ihmistä. Vastaajia oli kaikilta Paltan edustamilta palvelutoimialoilta: logistiikasta, yritys- ja asiantuntijapalveluista, teknisistä palveluista, viihde- ja virkistyspalveluista, hallinto- ja tukipalveluista, informaatio- ja viestintäpalveluista sekä muista palveluista. Kysely lähetettiin kaikille Paltan jäsenyrityksille. Vastausaika oli 9.–12. marraskuuta.

Lisätiedot:

Ekonomisti Lauri Vuori, 050 471 1198, lauri.vuori@palta.fi
Palvelualojen työnantajat Palta ry