Koronaepidemian aikana huoltovarmuus on noussut myös suuren yleisön tietoisuuteen. Huoltovarmuus tarkoittaa, että yhteiskunnan välttämättömät perustoiminnot turvataan myös poikkeusoloissa.  Yksi yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisistä toiminnoista on logistiikka. Posti Suomen suurimpana logistiikka- ja jakeluyrityksenä toteuttaa tätä huoltovarmuuden vaativaa tehtävää.  

Koronavirusepidemian aiheuttamaa poikkeustilannetta on nyt takana reilu pari kuukautta. Miten yksi Suomen suurimmista työllistäjistä on huolehtinut asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuudesta epidemia-aikana?

Koronaviruksen tartuntaketjujen estäminen on onnistunut Postissa toistaiseksi hyvin, kiitos tiiviin yhteistyön henkilöstön ja työterveyshuollon kesken. Tautitapauksia on suhteessa henkilöstön lukumäärään vähän, myös kiinteistöissä, joissa työskentelee satoja ihmisiä, kertoo poikkeustilanteiden
johtaja Jarmo Ainasoja Postista.  

Ohjeiden tarkka noudattaminen on edelleen tarpeen, ja jokaiseen tautiesiintymään suhtaudutaan vakavasti. 

Postilla ja postilaisilla on hyvä yhteistyömalli koronaviruksen aiheuttamaan poikkeustilanteeseen. Posti toimii muiden valtionyhtiöiden tapaan terveysviranomaisten ja työterveyshuollon ohjeiden mukaisesti sekä poikkeustilanteiden varautumissuunnitelman ohjeita noudattaen.  

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja henkilöstömme ja asiakkaidemme terveys ja turvallisuus ovat etusijalla.

Varotoimenpiteitä on tehty poikkeustilanteen alusta asti tiiviissä yhteistyössä työterveyshuollon, henkilöstön edustajien ja työsuojeluvaltuutettujen kanssa. Posti on ollut yhteydessä sekä alan muihin yrityksiin kansainvälisesti että muihin suuriin toimijoihin, joiden kanssa on jaettu parhaita käytäntöjä. 

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja henkilöstömme ja asiakkaidemme terveys ja turvallisuus ovat etusijalla. Vaikka paljon on jo tehty, kuuntelemme asiantuntevaa henkilöstöämme tarkalla korvalla. Olemme saaneet henkilöstöltä ja henkilöstön edustajilta hyviä kehitysehdotuksia ohjeisiin ja toimintatapoihimme. Mikäli omiin ohjeistuksiimme tulee muutoksia, kerromme niistä henkilöstölle aina mahdollisimman nopeasti.  

Posti tukee henkilöstön hyvinvointia tarjoamalla esimerkiksi monipuolisia työterveyspalveluita sisältäen myös valmennusta ja keskusteluapua sekä Postin oman esimiehille suunnatun puhelinpalvelun, josta saa neuvontaa koronaan liittyvissä kysymyksissä. 

– Henkilöstön ja asiakkaiden terveys ja turvallisuus ovat etusijalla, Postin Ainasoja toteaa.