29.03.2023 -

Futucast: Miksi työvoimapula on niin suuri ongelma Suomelle – ja mitä voimme sille tehdä?

, , , ,

Työvoiman tarve on huutava ja työvoimapula eri aloilla akuutti. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Näin summasivat Futucast-podcastin ja Paltan kaupallisessa yhteistyöjaksossa henkilöstöpalveluyritys Eezyn toimitusjohtaja Pasi Papunen ja Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri. He keskustelivat muun muassa työvoimapulasta palvelualoilla, työperäisestä maahanmuutosta sekä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Juontajana kuullaan Isak Rautio.

– Jos otamme ihan tuoretta tutkimustietoa Paltan edustamilta aloilta, niin yli 50 prosenttia meidän kyselyymme vastanneista Paltan jäsenyrityksistä kertoo, että heille työvoimapula on tällä hetkellä merkittävä kasvun este, Ääri konkretisoi.

Lisäksi lähes 70 prosenttia kyselyn vastaajista ilmoittaa, että työvoimapula tulee olemaan yritykselle vielä nykyistäkin merkittävämpi kasvun este seuraavien neljän vuoden aikana. Puhumme siis todella merkittävistä luvuista, Ääri sanoi.

ETLAn tuoreen selvityksen mukaan Suomeen tarvitaan vuosittain 44 000 ihmisen nettomaahanmuutto nykyisellä ikä- ja sukupuolirakenteella, jotta syntyvien ja työikäisten ikäluokkien koko saadaan vakaantumaan pysyvästi.

– Tuo 44 000 on huikea luku, ja sen saavuttamiseksi tarvitsemme valtavasti yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yritykset eivät sitä yksin pysty tekemään. Tarvitsemme muun muassa viranomaiset sekä Suomi-kuvaa eteenpäin vievät markkinoijat mukaan. Tämä ei ratkea minkään yksittäisen toimijan taholta, vaan yhteistyössä koko suomalaisen yhteiskunnan kanssa, Papunen totesi.

Työvoimapula tulee olemaan yritykselle vielä nykyistäkin merkittävämpi kasvun este yrityksille tulevien vuosien aikana.

Papunen viittasi Suomen väestöpyramidiin ja heikentyvään huoltosuhteeseen, mikä on ongelman taustalla. Eläkeiät eivät ole joustaneet suuresti, ja työmarkkinoilta poistuu entistä enemmän ihmisiä väestön ikääntymisen seurauksena. Samaan aikaan riittävästi uusia tekijöitä ei ole tullut. Työikäisen väestön määrä pienenee jatkuvasti, mikä on uhka hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämiselle. Vaikka jaksossa keskityttiin paljon juuri työperäiseen maahanmuuttoon, myös Suomessa olevien työttömien saamiseen mahdollisimman hyvin työelämään kiinnitettiin keskustelussa huomiota.

Papusen mukaan Suomessa tarvittaisiin keskitetysti tuotettuja opastusmateriaaleja ulkomaalaistaustaisille työntekijöille ja työnhakijoille esimerkiksi suomalaisesta työelämästä ja käytännöistä niin työpaikoilla kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Jo nyt esimerkiksi Eezy tuottaa vastaavia materiaaleja paikkakuntakohtaisesti, mutta koordinoidulla toiminnalla asioita voitaisiin tehostaa ja siten tavoittaa laajemmin ihmisiä. Seuraavalla hallituskaudella tulisikin muun muassa parantaa englanninkielisen tiedon sekä perehdytysmateriaalin saatavuutta koko Suomen tasolla. Työnantajia voitaisiin myös tukea siinä, että kaikki työntekijät saadaan mahdollisimman hyvin osallisiksi työyhteisöihin. Lisäksi jokaisen meistä kannattaa miettiä, miten teemme uusille työkavereille tervetulleen olon, tulivatpa he sitten mistä päin vain, Minna Ääri sanoi.  

Miten Eezy on tukenut ukrainalaisia työllistymään? Mikä on englannin rooli tulevaisuuden Suomessa? Miten työvoimapula on kehittynyt, ja millaisilla aloilla sitä etenkin tällä hetkellä on, millaisia osaajia Suomeen tarvitaan? Kuuntele koko jakso ja lue lisää Paltan tavoitteista seuraavalle hallituskaudelle, niin tiedät.

Minna Ääri ja Pasi Papunen: Osaajapula

Kuuntele jakso Spotifysta

Kuuntele muutkin FutucastxPalta-jaksot

Sujuvampi maahanmuutto = Palvelus Suomelle  

Työvoiman määrän vähentyessä on tärkeää, että jokaiselle Suomessa asuvalle on kaikissa tilanteissa kannattavaa tehdä työtä tai yrittää. Suomen on oltava houkutteleva maa myös ulkomaalaisille osaajille työn perässä muuttamiseen, yrityksen perustamiseen tai sijoittamiseen. 

Paltan mukaan työperäistä maahanmuuttoa tulee helpottaa esimerkiksi luopumalla saatavuusharkinnasta ja lisäämällä sujuvuutta maahanmuuton palveluihin. Laadukkaisiin julkisiin palveluihin ulkomailta Suomeen muuttaville perheille on tärkeää panostaa ja esimerkiksi kuntien ja kaupunkien tulee tukea kansainvälistymistä perustamalla lapsille englanninkielisiä kouluja. Maahanmuuttajien kielikoulutusta tulee lisätä ja työnantajien tarjoamaa kielikoulutusta tukea. 

Lue lisää hallitusohjelmatavoitteistamme 

Voit katsoa jakson myös YouTubesta: