– Olen aivan pienestä pitäen ollut kiinnostunut yhteiskunnan tilasta ja politiikasta.
Palon yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Tuomas sai jo kotoa ja kannustavilta opettajiltaan kotipaikkakunnaltaan Forssasta. Lapsuudessaan hän haaveili ammatista sotilaslentäjänä ja varusmiespalveluksen aikana unelmaurapolku tarkentui kadettikouluksi ja sotilasuraksi.
Vuonna 2008 ovet aukenivat Maanpuolustuskorkeakouluun, kun Tuomas hyväksyttiin sinne opiskelemaan. Kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen hän päätyi valitsemaan Turun yliopiston ja poliittisen historian opinnot niiden monialaisempien uramahdollisuuksien vuoksi.
– Opiskeluaikanani otin osaa opiskelijapolitiikkaan, mutta kiinnostukseni oli Suomen, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen poliittisessa tilanteessa, Tuomas kertoo.
Tuomas pohti pitkään myös diplomaattiuraa.
Ensimmäinen työpaikka sedän perunapellolla
Tuomas on aloittanut työuransa jo varhain lapsena setänsä perunapellolla ja tehnyt paljon erilaisia työtehtäviä tehtaissa sekä kaupoissa. Yliopisto-opintojen aikana Tuomas ehti tehdä harjoitteluja opettajana Forssan yhteislyseossa, ulkoministeriössä ja Euroopan parlamentissa.
– Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt Eurofacts Oy:ssä sekä eduskunnassa kansanedustajan avustajana ja ryhmäkanslian poliittisena sihteerinä.
Työllisyyden edistämisen hyvät käytänteet kultaakin arvokkaampia
Tuomas toimii Paltassa toisena kahdesta elinkeinopolitiikan asiantuntijoista. Hänen vastuullaan on osaaminen ja työllisyys.
– Pyrin luomaan ja välittämään palveluyritysten tilannekuvaa niin päättäjille, virkamiehille, sidosryhmille kuin alan yrityksillekin. Osaamisen kehittämiseen, jatkuvaan oppimiseen ja työllisyyden edistämiseen liittyvät hyvät käytänteet ovat tässä maailman tilanteessa kultaakin arvokkaampia.
Tuomasta työssä motivoi annettu mahdollisuus oppia uutta ja tehdä myös muut tietoisiksi tärkeistä asioista. Hän kokee, että annettu vastuu kannustaa kehittämään myös omia taitojaan.
Jotta osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tulee seurata aktiivisesti päivän politiikkaa, tuntea vaikuttamisen kohteena olevat henkilöt ja saada heihin luottamussuhteet.
– Paltassa ja EK:n liittoyhteisössä kollegat tarjoavat hurjasti tukea ja sparraavat ajattelemaan uusista näkökulmista, Tuomas toteaa.
Työssään haastavaksi hän kokee olennaisen tiedon keräämisen ja sen tuottamisen. Vaikuttamisessa haastavaa ja erittäin tärkeää on olla liikkeellä oikeaan aikaan.
– Jotta osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tulee seurata aktiivisesti päivän politiikkaa, tuntea vaikuttamisen kohteena olevat henkilöt ja saada heihin luottamussuhteet.
Oman haasteensa työhön luo myös se, että seurattavan tiedon määrä on rajaton, mutta ajankäyttö on rajallista. Tilannetta helpottaa, jos omaa taidon suodattaa olennaisen ja hyödyllisen tiedon.
Miten elinkeinopoliittisen asiantuntijan työ näkyy Paltan jäsenille? Tuomas pyrkii oppimaan jäsenyritystemme näkökulmista ja kannoista muun muassa olemalla heihin yhteydessä. Hän toimii Paltan hallinnossa elinkeinopoliittisen valiokunnan sekä sen Osaaminen ja työllisyys -työryhmän sihteerinä. Aktiiviset jäsenyritysten edustajat ovat hänen työnsä ja tiedon saamisen kannalta tärkeitä. Tuomas toivoo, että hänen työnsä jälki näkyy tietoisuuden lisääntymisenä palvelutoimialojen tilanteesta.
Vapaa-ajalla tärkeintä perhe ja urheilu
Tuomas viettää vapaa-aikansa joko lähipiirin kesken tai urheilemalla. Erityisen rakas harrastus on golf.
– Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen lentopalloharrastuksen jälkeen löysin golfin. Lajin, jota voi harrastaa yksin tai yhdessä. Lajin, jossa saan ajatukset nollattua ja kuntoiltua luonnon rauhassa.
Kolme asiaa, josta et luopuisi?
- Perheen yhteinen aika ja lapsen iltatoimet
- Golf, muut pallopelit ja juokseminen
- Aamukahvi ja päivän lehdet
Seuraa Tuomasta twitterissä: @TuomasYlitalo
Paltan henkilöstön kuulumisia löydät sosiaalisesta mediasta aihetunnisteella #paltalainen.
Pysy kartalla ajankohtaisista palvelualojen ja työmarkkinoiden aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme Twitterissä, LinkedInissä ja Instagramissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi.