01.12.2020 -

Palvelualoilla riittää valinnanvaraa analytiikasta markkinointiin

,

Palvelualat tarjoavat suuren kirjon tehtäviä mitä moninaisimmissa organisaatioissa. Digiosaaminen ja kielitaito ovat tehtäviin hyvä pohja, ja alalle pääsee useaa eri koulutuspolkua pitkin.

Palvelut ovat maamme suurin työllistäjä. Palvelualoilla ilman kauppaa työskentelee Suomessa yli miljoona ihmistä. Työntekijät toimivat esimerkiksi logistiikan parissa, viihde- ja virkistyspalveluissa, teknisten palvelujen ammateissa sekä monenlaisissa asiantuntijatehtävissä. Alan tehtäviä on myös hallinto- ja tukipalveluissa, informaatio- ja viestintäpalvelujen parissa sekä finanssialalla.

Palvelualoilla tarvitaan korkeaa ja monipuolista osaamista. Alan työntekijöistä yli 40 prosenttia on korkeakoulutettuja. Tehtävät ovat usein kansainvälisiä, joten laajasta kielitaidosta on hyötyä. Noin neljäsosalla Suomen palveluyrityksistä on Paltan digitutkimuksen 2019 mukaan kansainvälistä liiketoimintaa, ja palveluiden vienti maailmalle muodostaa kolmanneksen Suomen viennistä.

Työllisyyden kasvu nojautuu vahvasti palvelualoihin. Yksityiset palvelut ovat 2000-luvulla luoneet Suomeen yli 380 000 uutta työpaikkaa. Suuri trendi alalla on digitaalisuuden kasvu, ja alalla on pulaa digiosaajista.

Data scientist analysoi asiakkaan bisnestä

Konsulttiyhtiö Innolinkissä Helsingissä työskentelevä Janne Palkama, 30, auttaa työssään data scientistinä asiakkaita löytämään datasta heidän tavoitteidensa kannata hyödyllisiä löydöksiä. Jannen erikoisosaamista ovat tilastolliset mallit, joilla voidaan muuttaa monimutkainen data helposti hyödynnettäväksi informaatioksi.

Janne pääsi ylioppilaaksi Olarin lukiosta vuonna 2008. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa hänen pääaineenaan oli taloustiede. Hän aloitti työskentelyn jo ennen kuin hänestä tuli kauppatieteiden maisteri.

– Aloitin Innolinkillä kolme vuotta sitten projektikoordinaattorina ja tein samalla gradua. Innolinkillä on pitkä historia kyselytutkimuksista, mutta taloon tullessani meillä ei ollut analytiikkapuolta vielä ollenkaan. Aloin kehittää sitä, ja nyt analytiikka on oma liiketoiminta-alueensa.

“Innolinkillä on pitkä historia kyselytutkimuksista, mutta taloon tullessani meillä ei ollut analytiikkapuolta vielä ollenkaan. Aloin kehittää sitä, ja nyt analytiikka on oma liiketoiminta-alueensa.”

– Toisinaan tutkimustieto jää vähälle käytölle: katsotaan keskiarvoja ja tehdään yleisluonteisia päätelmiä. Me sukellamme dataan syvemmin. Data kertoo mitä on tapahtunut, ja me selitämme asiakkaalle miksi niin on tapahtunut ja luomme ennustemalleja siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Ykköstaito tehtävissä on tilastotieteellinen osaaminen, mutta tärkeä on myös kyky etsiä tietoa ja soveltaa sitä. Lisäksi uusia metodeja on osattava ottaa käyttöön itsenäisesti. Suuri osa projekteista hoituu suomeksi, mutta toisinaan eteen tulee kansainvälisiäkin hankkeita.

– Jos et vielä tiedä mitä haluat, se ei ole katastrofi. Silloin kannattaa opiskella aineita, jotka pitävät mahdollisimman monia ovia auki.

Asiakaspalvelu on hektistä mediatalossa

Lähes neljä vuotta MTV:n palveluksessa työskennellyt Rosa Lindh, 30, tuntee yhtiön toiminnan ja digitaaliset palvelut perusteellisesti. Head of Customer Care -roolissa Rosa vastaa asiakaspalvelun toiminnasta ja sen tiimin vetämisestä. Yksikön ensisijaisena tehtävänä on ratkoa katsojien teknisiä haasteita ja löytää niiden juurisyyt.

Asiakaspalvelu tekee yhteistyötä usean eri yksikön kanssa, joten tiimiläisiltä vaaditaan hyviä yhteistyötaitoja ja nopeaa kykyä sisäistää uutta tietoa. Teknisten ongelmien lisäksi asiakaspalvelijoilta kysytään kaikesta mahdollisesta lähetysten sisältöihin liittyvästä, joten leffojen, sarjojen ja urheilun seuraaminen on työssä tärkeää.

“Tulin MTV:lle asiantuntijatyöhön rakentamaan C Morelle täysin uudenlaista digitaalista asiakaspalvelua. Siirryin pian tiimivalmentajaksi vastaamaan asiakaspalvelutiimin kouluttamisesta ja erilaisten ohjeistuksien tekemisestä.”

Rosa kirjoitti ylioppilaaksi Tiirismaan lukion musiikkilinjalta vuonna 2010. Hän jatkoi Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä markkinointia, kirjanpitoa ja Venäjän-kauppaa. Puoli vuotta Moskovassa vastaavassa yliopistossa vahvisti pitkän venäjän kirjoittaneen Rosan kielitaitoa. Kauppatieteiden maisteriksi valmistuttuaan Rosa työskenteli esimerkiksi ulkoministeriössä, Posti Groupissa, TeliaSoneralla ja Dream Brokerilla.

– Tulin MTV:lle asiantuntijatyöhön rakentamaan C Morelle täysin uudenlaista digitaalista asiakaspalvelua. Siirryin pian tiimivalmentajaksi vastaamaan asiakaspalvelutiimin kouluttamisesta ja erilaisten ohjeistuksien tekemisestä. Kun esimieheni vaihtoi talon sisällä uusiin tehtäviin, oma roolini kasvoi. Aloin vastata koko MTV:n asiakaspalvelun toiminnasta ja kehittämisestä.

– Tulevaisuutta suunnitellessa kannattaa kuunnella omia mielenkiinnon kohteitaan ja seurata omia intohimojaan.

C More -tiimi siirtyi 1.7.2021 MTV:ltä osaksi Telia Finlandia. Rosa jatkaa edelleen työtä Head of Customer -roolissa MTV:n ja C Moren sisältöjen parissa.

Somespesialisti vie kampanjat nettiin

Teleoperaattori DNA:n palveluksessa somespesialistina työskentelevä Ellen Into, 28, vastaa operaattorin kuluttajaliiketoiminnan somekanavista. Tehtävä vaatii sekä projektinhallintaa että luovia kykyjä. Ellen budjetoi, koordinoi, suunnittelee, kuvaa ja kirjoittaa. Mukana päivittäisessä työssä on mainostoimisto, mikä tietää myös hallinnollisia tehtäviä kuten sopimusten tekemistä ja laskujen tarkastamista.

Ellen pääsi ylioppilaaksi Turun Luostarinvuoren Lyseon lukiosta vuonna 2012. Kaverit tuntuivat puhuvan vain lääkiksestä, oikiksesta ja kauppiksesta, mutta Ellen teki itselleen sopivan päätöksen hakea opiskelemaan myyntityön tradenomiksi Turun ammattikorkeakouluun. Koulu tarjosi mahdollisuuden lähteä vaihtoon Espanjaan, ja siellä vietetty puoli vuotta oli kieltä jo lukiossa opiskelleen Ellenin elämän parhaita kokemuksia.

Somekanavat vaativat paitsi luovuutta, myös raportti- ja analyysipuolen ymmärtämistä.

– Madridissa opin miten markkinointia ja somenäkyvyyttä hoidetaan suuressa maailmassa. Jo ennen vaihtoa olin vastannut jääkiekkoseura TPS:n somesta. Opinnäytetyöni tein rekrytointiyritys Varamiespalvelulle, jossa toimin markkinoinnissa somevastaavana. Yritys on nykyiseltä nimeltään Eezy.

Somekanavat vaativat paitsi luovuutta, myös raportti- ja analyysipuolen ymmärtämistä. Ellenin mukaan kannattaa olla valmis oppimaan uutta, sillä joka tehtävässä on omat ohjelmansa.

– Moninainen tausta on rikkaus, ja lisää voi opiskella. Mikään ei ole lopullista, aina on vaihtoehtoja.

Monipuolisia työtehtäviä palvelualoilla

Yksityiset palvelut ovat laaja toimiala, jossa työskentelee muun muassa henkilöstö- ja taloushallinnon osaajia, liiketoiminnan konsultteja, matkailun, kuljetuksen ja logistiikan ammattilaisia, monenlaisia asiakaspalvelijoita, viihde- ja kulttuuripalveluiden tuottajia, luovien alojen osaajia, teknisten palvelujen asiantuntijoita, digitaalisten palveluiden kehittäjiä sekä laaja joukko muita ammattilaisia.

Teksti ja kuvat: Liisa Joensuu

Artikkeli on julkaistu myös Suomen Lukiolaisten Liiton työelämäoppaassa lukiolaisille.  Tähän artikkeliin on päivitetty haastateltavien iät ja nykyiset toimenkuvat 6.10.2021.

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä ja Instagramissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi.