Korkein oikeus antoi 30.6.2022 ratkaisunsa KKO:2022:45, jossa se katsoi, että työsopimuksella sovittua työaikaa voitiin pidentää 24 kiky-tunnilla.
Tapauksessa oli kyse siitä, että työntekijän työsopimuksessa hänen säännölliseksi työajakseen oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Työsopimuksen mukaan niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli noudatettava suunnittelu- ja konsultti-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen (ns. kiky-sopimus) johdosta työehtosopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidennystapa jätettiin paikallisesti sovittavaksi. Työnantajayhtiössä oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.
Ratkaisun perustelut
Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi tuli kysymys siitä, voitiinko työntekijän viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta.
Korkein oikeus totesi tuomiossaan ensiksi, että työehtosopimuslain 6 §:n mukaan jos työsopimus on joiltakin osiltaan ristiriidassa työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osin mitätön ja niiden sijasta noudatetaan työehtosopimuksen vastaavia määräyksiä.
Tämän jälkeen korkein oikeus totesi, että työoikeudessa on vakiintuneesti noudatettu pääsääntönä työntekijän suojeluperiaatteeseen perustuvaa edullisemmuussääntöä. Sen mukaan työnantajan tulee soveltaa työntekijälle edullisempaa työsopimusehtoa työehtosopimusmääräyksen sijaan, jos nämä ovat ristiriidassa keskenään. Työehtosopimusmääräykset ovat siten lähtökohtaisesti luonteeltaan työsuhteen vähimmäisehtoja, joista työsopimuksella voidaan poiketa työntekijän eduksi. Myöskään myöhemmin tehdyt työehtosopimuksen muutokset eivät tällöin heikennä työsopimuksen vastaavia ehtoja.
Korkein oikeus kuitenkin totesi, että työehtosopimuslain 6 §:n nojalla työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi ja sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta. Tällöin työehtosopimuksen määräykset ovat enimmäisehtoja ja työehtosopimusmääräykset korvaavat myös työtekijälle edullisemmat työsopimuksen ehdot riippumatta siitä, onko ehdoista sovittu työsopimuksessa ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa. Enimmäisehtona sovellettava työehtosopimusmääräys on kuitenkin työehtosopimusjärjestelmässä poikkeuksellinen, koska sillä puututaan edullisemmuussäännön vastaisesti työsopimuksen osapuolten mahdollisuuksiin sopia yleistä tasoa paremmista tai yksilöllisistä työn tekemisen ehdoista. Jos työehtosopimuksella on tarkoitus sulkea edullisemmuussäännön soveltaminen pois, tulee osapuolten nimenomainen tarkoitus käydä selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai olla muutoin ilmeinen. Työehtosopimuksen enimmäisehdoilla ei saa olennaisella tavalla huonontaa työntekijälle työsopimuksessa sovittuja ehtoja. Erääntyneisiin tai jo ansaittuihin työsopimusperusteisiin etuuksiin ei kuitenkaan voida taannehtivasti puuttua työehtosopimuksella.
Tässä kyseisessä tapauksessa korkein oikeus katsoi, että suunnittelu- ja konsultti-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan työajan pidentäminen koskee kaikkia ylempiä toimihenkilöitä. Vaikka työehtosopimuksessa ei ole nimenomaisesti lausuttu siitä, onko työajan pidentämistä koskeva ehto luonteeltaan enimmäisehto, määräyksen sanamuodon, työehtosopimusmääräyksen taustalla olleen kilpailukykysopimuksen tavoitteiden ja työtuomioistuimen lausunnossa TT 2019:74 todettujen seikkojen perusteella on ilmeistä, että sopimusosapuolten nimenomaisena tarkoituksena on ollut, että ehtoa sovelletaan kaikkiin sen piirissä oleviin työntekijöihin edullisemmuussääntö sivuuttaen. Kyseessä ei ole myöskään niin olennaisella tavalla työntekijän työsopimuksen ehtoja heikentänyt muutos, että sitä voitaisiin pitää kohtuuttomana.
Näin ollen työntekijän työaika oli määräytynyt työsopimuksen sijaan yhtiössä työehtosopimuksen perusteella tehdyn paikallisen sopimuksen mukaan. Työntekijän viikoittaista työaikaa oli voitu pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta eikä työntekijä siten ollut työsopimusehdon perusteella oikeutettu kanteessa vaatimaansa palkkasaatavaan.
