Hallitus ratkaisee vaikeaa yhtälöä. Uusien menolisäysten myötä tulojen ja menojen erotus lähtee kuitenkin uudelleen kasvuun eikä julkisen talouden pitkän aikavälin rahoitus muutu ainakaan helpommaksi, bloggaa Paltan pääekonomisti Martti Pykäri.

Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi vuoden alussa, että positiivisista yllätyksistä kuten työllisyyden kasvusta huolimatta julkisen talouden rahoituksen näkymät ovat haastavat.

Suomen nykyinen menorakenne yhdistettynä vanhenevaan väestöön kasvattaa julkisen talouden tulojen ja menojen erotusta pitkällä aikavälillä. Työllisyysasteen nostamista tavoitellaan siksi, että se vahvistaa julkisen talouden rahoitusta. Asian toinen puoli ovat tietysti itse menot.

Julkisen talouden suunnitelman yksityiskohdat paljastuvat vasta 7. lokakuuta. Hallitus tiedotti kuitenkin ensimmäisen budjettiesityksensä pääpiirteistä jo syyskuun puolella.

Suomen nykyinen menorakenne yhdistettynä vanhenevaan väestöön kasvattaa julkisen talouden tulojen ja menojen erotusta pitkällä aikavälillä.

Budjettiesityksen loppusumma on 57,6 miljardia euroa, mikä on noin 2,1 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2019 varsinaisessa talousarviossa. Hallitusohjelman mukaiset pysyvät toimet lisäävät valtion menoja noin 1,1 miljardilla eurolla vuonna 2020, mistä ne nousevat noin 1,4 miljardiin vuonna 2023.

Budjetti on yhteensä 2 miljardia euroa alijäämäinen. Kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna alijäämän arvioidaan kasvavan noin 300 miljoonalla eurolla.

Valtion budjettitalous ei kata koko valtionhallintosektoria, jonka kansantalouden tilinpidon mukaisesta kokonaistulojen ja -menojen erotuksesta lasketaan varsinainen alijäämä. Budjettitalous ja tilinpito eroavat myös kirjausperusteiltaan. Budjettitalouden rahoitusasemasta ei voi siten suoraan päätellä kansantalouden tilinpidon mukaista valtionhallinnon alijäämää.

Arvauksia voi kuitenkin tehdä ja omani on, että alijäämä tulee olemaan budjettitalouden lukua suurempi, ainakin ns. tulevaisuusinvestointien rahoituksen osalta.

Tulevaisuusinvestointeihin on tässä vaiheessa kohdennettu 1,37 miljardin euron rahoitus. Päätetyistä toimista 750 miljoonaa ajoittuu vuodelle 2020. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan kertaluonteiset investointimenot rahoitetaan pääosin valtion omaisuustuloilla, joista päätetään myöhemmin.

Julkisen talouden näkökulmasta huomionarvoista on, että rahoitusomaisuutta myytäessä (mihin ”omaisuustuloilla” oletettavasti viitataan) ei synny tuloa. Myynneistä saadaan toki myyntiarvoa vastaava käteistalletus. Tämä ei kuitenkaan ole tuloa vaan muutos varallisuuserien välillä, minkä nettovaikutus rahoitusasemaan on nolla. Rahojen käyttö, esimerkiksi tulevaisuusinvestointeihin, sen sijaan on ihan oikeaa menoa.

Lähde: Tilastokeskus

Julkisen talouden pelivaraa on vähän

Ohjelmasta löytyvät todelliset investoinnit ovat yleisesti ottaen kannatettavia. Varojen käyttö julkisen sektorin koon kasvattamiseen pysyvien menojen lisäämisen kautta on sen sijaan ongelmallista.

Suomessa on vuodesta 2016 lähtien kuollut enemmän ihmisiä kuin syntynyt. Työikäisten osuus väestöstä pienenee ja ikäsidonnaiset menot kasvavat noin puoli miljardia euroa vuodessa. Yhtälö on vaikea.

Valtionhallinnon menot ovat ylittäneet tulot vuodesta 2009 lähtien suhdanteesta riippumatta vaikka viime vuosina alijäämää onkin kurottu umpeen. Uusien menolisäysten myötä tulojen ja menojen erotus lähtee kuitenkin uudelleen kasvuun eikä julkisen talouden pitkän aikavälin rahoitus muutu ainakaan helpommaksi,

Kertaluonteisten tulevaisuusinvestointien ongelma onkin se, että ne eivät kaikilta osin vaikuta kertaluonteisilta eivätkä investoinneilta.

Kun julkista taloutta katsoo tilinpidon mukaisten kokonaistulojen ja -menojen kautta, jaettavana on vain yksi rahakasa. Tästä näkökulmasta on yhdentekevää eritellä yksittäisten menojen rahoituksen lähdettä. Kyse on mielikuvan luomisesta – tulevaisuusinvestoinnit vaikuttavat ehkä kertaluonteisilta, kun sanotaan että juuri ne rahoitetaan kertaluonteisella rahoitusvarallisuuden myynnillä.

Kertaluonteisten tulevaisuusinvestointien ongelma onkin se, että ne eivät kaikilta osin vaikuta kertaluonteisilta eivätkä investoinneilta.

Lokakuussa olemme viisaampia. Selvää kuitenkin on, että alijäämä voidaan rahoittaa joko ottamalla velkaa tai käyttämällä nykyisiä rahoitusvaroja. Molemmissa tapauksissa julkisen talouden tulevaisuuden pelivara kapenee.

Kirjoittaja on Paltan pääekonomisti. 

Martti Pykäri

Pääekonomisti

KTM

Martti Pykäri

Pääekonomisti

Lisää aiheesta