Suomi on hankalan yhtälön edessä: väestö ikääntyy, syntyvyys laskee. Samalla työllisyysastettamme tulisi nostaa ja julkista taloutta tervehdyttää. Helppoja reseptejä ei ole, vaan tarvitsemme monenlaisia toimenpiteitä, esimerkiksi työelämää joustavoittavia uudistuksia, kasvua ja työllisyyttä tukevaa työvoimapolitiikkaa sekä lisää työperäistä maahanmuuttoa.
Yksityiset palvelut työllistävät entistä suuremman osan suomalaisista. Paltan tilastojen mukaan yksityiset palvelut ovat 2000-luvulla luoneet Suomeen yli 300 000 uutta työpaikkaa, kannatellen taloutta myös taantuma-aikana. Olemme viime vuosien aikana saaneet Suomessa nenän veden pinnalle talouden menetetyn vuosikymmenen jälkeen. Pilviä on kuitenkin jo horisontissa, kun viime vuosien talouden myönteinen kehitys osoittaa hidastumisen merkkejä.
Pilviä on kuitenkin jo horisontissa, kun viime vuosien talouden myönteinen kehitys osoittaa hidastumisen merkkejä.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi viime viikolla tuoreen työmarkkinaennusteensa, jonka mukaan näkyvissä on hiipumisen merkkejä: kohtaanto-ongelmat, rakenteellinen työttömyys ja väestön ikärakenteen muutos alkavat jo rajoittaa työllisyyden kasvua. Toimialoittain tarkasteltuna työpaikkojen tarjonta on ennusteen mukaan yksinomaan palvelusektorin varassa. Toimenpiteet, joilla vaikeutetaan yritysten mahdollisuuksia työllistää ja käyttää monimuotoisia työntekotapoja voivat johtaa nopeasti yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemiseen ja työllisyysasteen laskuun.
Työllisyysaste nousuun monimuotoisuudella ja joustavuudella
Työ ja liiketoiminta muuttuvat nopeasti. Jatkossa moni suomalainen hankkii elantonsa monimuotoisempien väylien kautta kuin ennen. Erilaisten työntekomuotojen välisiä sääntöjä tulee yhteensovittaa entistä paremmin ja alentaa kynnystä siirtyä eri työntekemismallista toiseen. Vähimmäistyöaikaa vailla olevat työsopimukset eli ns. nollatuntisopimukset ovat yksi joustavan työskentelyn muoto. Mahdollisuus sopia työntekotavoista joustavasti ja monimuotoisesti on voimavara sekä työntekijälle että työnantajalle.
Mahdollisuus sopia työntekotavoista joustavasti ja monimuotoisesti on voimavara sekä työntekijälle että työnantajalle.
Vähimmäistyöaikaa vailla olevia sopimuksia tehdään sekä työntekijöiden että työnantajien aloitteesta. Opiskelun ja työssäkäynnin yhteensovittaminen, lisäansiot eläkkeellä, työelämään palaaminen pidemmän poissaolon jälkeen ja alaan tai yritykseen tutustuminen ennen vakinaisen ja kokoaikaisen työsopimuksen tekemistä ovat tyypillisiä syitä työntekijän puolelta tällaisen sopimuksen tekemiseen. Työnantajan näkökulmasta perusteina ovat esimerkiksi henkilöresurssien kohdentamisen mahdollisuus tarpeen mukaan. Lisäksi pienissä yrityksissä työtä voi olla tarjolla vain vähän ja satunnaisesti. Kun asiakkaiden määrä ei ole vakio, ei tarjolla olevan työn määräkään voi sitä olla.
Tarvittaessa työhön kutsuttavat työntekijät turvaavat myös mahdollisuuden saada työntekijä tarvittaessa nopeasti työhön ennakoimattomissa tilanteissa kuten sairaustapauksissa. Joillain aloilla työskentely on luvanvaraista eikä työnantajalla ole käytännössä muuta vaihtoehtoa varautua poikkeustilanteisiin kuin turvautua vaihtelevan työajan sopimuksiin.
Nollatuntisopimusten käytön mahdollisuus on myös yhteiskunnan etu, sillä sopimukset alentavat rekrytointikynnystä ja vahvistavat työllisyyttä. Erityisesti pk-yrityksille uuden henkilön palkkaaminen on suuri riski. Joustavat sopimukset helpottavat myös nuorten työllistymismahdollisuuksia ehkäisten siten osaltaan syrjäytymistä. Käytännössä tarvittaessa työhön kutsuttavina aloittavat siirtyvät usein aikaa myöten kiinteän työajan mukaisiin osa- tai kokoaikaisiin työsuhteisiin. Tätä voimavaraa ei pidä hukata muuttamalla työlainsäädäntöä kankeampaan suuntaan.
Talouskasvun hidastuessa tarvitsemme kaikki keinot käyttöön, jotta Suomessa on mahdollisimman helppoa yrittää, työllistää ja tehdä työtä. Työllisyysasteen nostamisen tulisi olla meidän kaikkien suomalaisten yhteinen projekti.
Kirjoittaja on Paltan työmarkkinajohtaja.
