Eilen me työmarkkinajärjestöjen johtajat kokoonnuimme maan hallituksen koollekutsumaan seminaariin, jonka nimi oli juhlavasti Kasvun ja luottamuksen seminaari. Tilaisuuden pääasiallisena tarkoituksena oli keskustella keinoista, joilla työllisyysaste saataisiin hallituskaudella nousemaan 75 prosenttiin. Suhteessa ns. perusuraan tavoitteen toteutuminen edellyttäisi n. 60 000 uutta työllistä. Kirjoitin eilen blogissani Paltan odotuksista ennen seminaaria.
Seminaarissa talous- ja työllisyysnäkymistä alustanut valtiovarainministeri Mika Lintilä kuvasi osuvasti Suomen nykytilan: Hyvinvointipalvelujen turvaaminen ja kehittäminen edellyttää työllisyysasteen nostamista. Ilman uusia toimia hallitusohjelman pohjana olevaa 75 prosentin tavoitetta ei saavuteta. Tällöin saamme heittää hyvästit sille, että julkinen talous olisi tasapainossa vuonna 2023.
Lintilän lisäksi tilaisuudessa puhuneet pääministeri Antti Rinne ja työministeri Timo Harakka peräänkuuluttivat työmarkkinajärjestöjen roolia työllisyystavoitteen saavuttamisessa. Myös perusteltu vaatimus tulosvastuusta nousi esiin.
Vain nopeasti vaikuttavat toimet kelpaavat
Vaikka seminaarin alustukset olivat lupaavia, ei käydyssä keskustelussa esitetty käytännössä mitään uutta. Erilaisia keinoja heiteltiin ilmaan pilvin pimein, mutta vain harvat niistä olivat riittävän konkreettisia ja nopeasti vaikuttavia. Pääosin tuotiin esiin toimenpiteitä, jotka olivat enemmän tai vähemmän ns. toivotaan toivotaan -osastoa aidosti kannustavien toimien sijaan.
Valtiovarainministeri Lintilä totesi tilaisuudessa, että valtiovarainministeriö arvioi järjestöjen esityksiä vain ja ainoastaan niiden työllisyysvaikutusten ja julkisen talouden tasapainovaikutusten kautta. Mitään näennäisiä keinoja on turha esittää.
Oikeasti työllisyyttä edistävät keinot eivät kuitenkaan synny kolmikannassa itsestään.
Oikeasti työllisyyttä edistävät keinot eivät kuitenkaan synny kolmikannassa itsestään. Jotta niitä saadaan aikaan, maan hallitukselta edellytetään johtajuutta ja kykyä erotella jyvät akanoista. Keskiöön on otettava ainoastaan sellaiset toimet, jotka johtavat nopeasti haluttuun lopputulokseen. Tässä tarvitaan myös vahvaa poliittista johtajuutta.
Konkreettisimmat keinot työllisyysasteen nostamiseksi on toistaiseksi esittänyt aiemmin tällä viikolla Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Palkansaajajärjestöjen lääkkeet sen sijaan ovat olleet valitettavan vaisuja. Niihin sisältyvien, mahdollisten dynaamisten työllisyysvaikutusten laskeminen on käytännössä mahdotonta. Vaikea uskoa, että nuo avaukset täyttäisivät valtiovarainministeriön kriteerit.
Perhevapaat ja työrauhajärjestelmä kaipaavat uudistusta
Lopuksi on todettava, ettei edes hallitusohjelma tue työllisyystavoitteen saavuttamista parhaalla mahdollisella tavalla. Oikein toteutettuna esimerkiksi perhevapaauudistuksella olisi voinut olla merkittävät positiiviset työllisyysvaikutukset. Hallitusohjelmaan nyt kirjattu toteuttamistapa ei edistä työllisyyttä tai tasa-arvoa. Se ei myöskään paranna naisten työmarkkina-asemaa. Täytyy toivoa, että hallituksella riittää vielä kykyä uudelleenarvioida uudistuksen toteuttamistapaa osana nyt pohdittavia työllisyystoimia.
Myös se, ettei työrauhajärjestelmän remonttia saatu edelleenkään käynnistettyä, on iso pettymys. Vuodelta 1946 oleva löperö työrauhalainsäädäntömme muodostaa pysyvän kilpailukykyhaitan maallemme.
Vaikka eilinen tilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, oli sen järjestäminen lähtökohtaisesti positiivinen asia. Täytyy toivoa, että ratkaisujakin saataisiin lopulta aikaiseksi. Kuten pääministeri Rinne totesi tilaisuuden päätöspuheenvuorossaan, epäonnistuminen työllisyystavoitteen saavuttamisessa merkitsisi hyvinvointiyhteiskunnan näivettymistä ja palaamista leikkausten tielle.
Kirjoittaja on Paltan toimitusjohtaja.
