Työmarkkinoilla neuvottelupöytiin palataan taas syksyllä. Tilanne tulee olemaan erityisen haastava. Ennakoimaton inflaatiokehitys, yritysten kohonneet tuotantokustannukset ja kunta-alalla keksitty, yleisen linjan ylittävä palkankorotusautomaatti ovat sekoittaneet pelilaudan nappulat pahoin. Asetelma syksyä kohti mentäessä on perin toisenlainen kuin viime vuosina on totuttu.
Syntyneessä tilanteessa on paljon yhteistä vuoden 2007 katastrofaalisen neuvottelukierroksen kanssa. Silloin neuvotteluja käytiin Sari Sairaanhoitajan siivittämänä nousevin huudoin. Kokonaisuus ei ollut kenenkään käsissä ja lopputuloksena Suomen kilpailukyky tuhottiin 10 vuodeksi.
Kuten vuonna 2007, palkansaajapuolelta kuuluu jälleen säännöllisin väliajoin ”sitä saa mitä tilaa” -tyyppisiä ja osin jopa vahingoniloisia puheenvuoroja. Tupo on ollut monelle työmarkkinavaikuttajalle ns. pyhä lehmä ja se nähdään useissa ay-piireissä edelleen ainoana oikotienä onneen. Tähän asennoitumiseen ei vaikuta maailman muutos eikä se, että työnantajien keskusjärjestö ei enää tee keskitettyjä ratkaisuja. Merkitystä ei ole myöskään viime vuosien onnistuneilla liittokierroksilla. Heti kun joku asia ei mene toivotusti, syynä on työnantajien päätös luopua keskitetystä ratkaisuista. Tupo-haikailu on kuitenkin kuulostanut jo pitkään perin väsähtäneeltä virreltä.
Leimallista viime ajoille on ollut myös, että syksyn neuvotteluja koskevia erilaisia avauksia tehdään julkisuuden kautta lähes päivittäin. Ne on myös heti ammuttu alas toisen osapuolen toimesta – niin ikään julkisuuden kautta. Lopputuloksena keskustelua seuraaville syntyy käsitys riitaisista liitoista, joilla ei tulevan syksyn suhteen ole mitään yhteistä näkemystä. Tämä antaa valitettavan huonon kuvan nykyisestä neuvottelujärjestelmästä.
Syksyn haaste on kaikille osapuolille yhteinen.
Vastakkainasettelua ei nyt tarvittaisi. Syksyn haaste on kaikille osapuolille yhteinen. Tuleviin neuvotteluihin tulisi etsiä yhteistä säveltä ja keskustelua tulisi käydä sopijapuolten kesken yhteisessä pöydässä. Tavoitteena olisi löytää ratkaisu, joka ei johda samanlaiseen lopputulokseen kuin vuonna 2007. Kaikkien osapuolten etu on se, että syksyn neuvottelukierros onnistuu tavalla, joka turvaa Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukyvyn haastavassa taloustilanteessa.
Tulevaisuus on jälleen kerran omissa käsissämme. Kilpailukyvystä huolehtiminen vaatii vaivaa ja vastuunkantoa. Kaikki voidaan tuhota hetkessä. Työmarkkinaosapuolilta toivotaan kykyä tarkastella asioita pitkäjänteisesti. Turhaa uhoa tulee välttää eikä populistisia pikavoittoja pidä hakea.
Myös kunta-alan ratkaisun vaikutuksiin tulee kaikesta pettymyksestä huolimatta suhtautua maltillisesti. Yksityisen sektorin, valtion ja kirkon työmarkkinatoimijoiden tulee toimia vastuuta kantaen, vaikka kuntapuolen järjestöt eivät siihen kyenneetkään. Jatkonokittelu ei enää auta asiaa, kun maito on maassa. Tulevaisuudessa on toki enemmän kuin toivottavaa, että myös kuntapuolella palataan ruotuun ja kunnioitetaan yleiseen linjaan perustuvaa linjaa muiden alojen tapaan. Irtiotot koituvat kaikkien vahingoksi.
