Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki on työskennellyt Paltassa syksystä 2018 lähtien. Häntä motivoi työssään työn tulokset, sen haastavuus ja monipuolisuus sekä hyvä tiimi. Koronapandemian myötä elinkeinopolitiikkaan liittyvä työ on vahvasti kytkeytynyt koronaan ja sen vaikutuksiin.

Tatun toimenkuvaan Paltassa kuuluu elinkeinopolitiikan ja siihen liittyvän vaikuttamistyön johtaminen. Työtä tehdään hänen mukaansa osaavan ja innokkaan elpo-tiimin kanssa, jolle tärkeää tukea antaa niin ekonomistien kuin viestinnän asiantuntijoiden työ.

Paltaan Tatu siirtyi Helsingin seudun kauppakamarista edunvalvonnan sekä viestinnän tehtävien parista syksyllä 2018.

– Eteläranta oli kyllä tuttu jo aikaisemmilta vuosilta, kun toimin Ympäristöteollisuus ja -palvelut- nimisen liiton toimarina. Kaukaisempaa työhistoriaa löytyy mm. Uudenmaan liitosta, ministerin eritysavustajan hommista, eduskunnasta ja Kokoomuksesta. Lisäksi olin töiden ohessa reilut 15 vuotta aktiivisesti mukana Helsingin kunnallispolitiikassa, josta viimeisen valtuustokauteni ajan toimin myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana, Tatu kertoo työhistoriastaan.

Edustamme monia erilaisia palvelutoimialoja, joiden näkemykset edunvalvonnan teemoista joskus eroavat toisistaan. Niiden ymmärtäminen, yhteensovittaminen ja yhteisten vaikuttamiskärkien löytäminen on antoisaa, mutta välillä myös haastavaa, Tatu sanoo.

Paltan elinkeinopolitiikan johtajan tehtävissä motivoivinta ja parasta ovat Tatun mielestä tulokset, työn haastavuus ja monipuolisuus sekä hyvä tiimi, jonka kanssa työtä tehdään.

– Edustamme laajaa kirjoa erilaisia palvelutoimialoja, joiden näkemyksetkin edunvalvonnan prioriteeteista luonnollisesti jonkun verran eroavat toisistaan. Niiden ymmärtäminen, yhteensovittaminen ja yhteisten vaikuttamiskärkien löytäminen on antoisaa, mutta välillä toki myös haastavaa, Tatu kertoo.

Oman haasteensa työhön tuo, että osalla päättäjistä, virkamiehistä, toimittajista sekä kansalaisista on edelleen melko suppea mielikuva palveluiden merkityksestä Suomelle. Tämän muuttaminen on erittäin tärkeää, sillä se on samalla myös avain vahvempaan vaikuttamiseen.

Jäsenistölle Tatun työ näkyy elinkeinopolitiikan vaikuttamistyönä. Elinkeinopolitiikan ja siihen liittyvän vaikuttamistyön tehtävänä on parantaa Paltan jäsenten toimintaedellytyksiä ja menestymisen mahdollisuuksia.

– Etsimme toiminnan keskeiset painopisteet ja linjaukset yhdessä elinkeinopoliittisen valiokunnan, sen alaisten työryhmien ja Paltan hallituksen kanssa. Meidän duuniamme on viedä yhdessä sovittuja tavoitteita eteenpäin mahdollisimman hyvin eri vaikutuskanavien kautta, Tatu lisää.

Epävarmat ajat muuttivat syksyn odotuksia

Tatu kertoo koronan vaikuttaneen niin itse työhön kuin työskentelytapoihin. Hänen mukaansa maaliskuusta eteenpäin lähes kaikki Paltan elinkeinopolitiikkaan liittyvä työ on tavalla tai toisella liittynyt koronaan ja sen vaikutuksiin.

–Olemme laatineet esityksiä ja vaikuttaneet erityisesti TEM:n suuntaan siihen, miten edustamamme alat selviäisivät kriisin yli. Kevään loppupuolella valmistelimme Paltan ehdotukset siitä mitä syksyn budjettiriihessä ja hallitusohjelmassa tulisi muuttaa, jotta kasvu saataisiin jälleen vauhtiin. Koronakriisiin liittyvä työ on pohjautunut tiiviiseen yhteydenpitoon hallituksen ja elinkeinopoliittisen valiokunnan kanssa. Tilannekuvaa on lisäksi täydennetty muun muassa jäsenyrityksillemme suunnattujen koronakyselyjen kautta.

Työskentelytavoissa muutos on näkynyt toimistolla työskentelyn vaihtumisena etätyöhön. Paltassa etätyö alkoi maaliskuussa ja jatkui kesälomiin asti. Elokuusta alkaen lähityötä on voinut tehdä vuoroviikoin toimistolla.

– En ole ollut suuri etätyöfani, vaikka välillä olen aiemmin joitain päiviä silloin tällöin tehnytkin. Kyllä siinä oma oppimisprosessi oli käytävä samalla, kun työn agenda muuttui lähes täysin, kommentoi Tatu etätyön tekemistä.

Kesässä hänen mukaansa mieleenpainuvinta oli koronasta johtuvan Suomi-kesän vietto.

– Kun on parikymmentä vuotta kesälomilla ainakin piipahtanut ulkomailla, niin olihan koko loman vietto kokonaan Suomessa aika uusi juttu.

Toinen asia, jota Tatu odottaa, on Paltan uuden strategian hyväksyminen loppusyksystä. Varsinaiseen toimeenpanoon päästään sitten heti vuoden alusta.

Jos Tatulta olisi keväällä kysynyt, mitä hän odottaa tulevalta syksyltä vastaus olisi ollut paluuta normaaliin, vaikka jo tuolloin se näytti epätodennäköiseltä. Nyt syksyn kynnyksellä, kun epänormaalien olojen jatkuminen vahvistuu päivä päivältä, hän kertoo, että odotukset ovat aika lailla koronaan ja siitä aiheutuviin  haasteisiin kohdistuvia. Onneksi syksystä kuitenkin löytyy koronan lisäksi muutakin.

– Toinen asia, jota odotan kovasti, on meneillään olevan Paltan strategiaprosessin loppuunsaattaminen ja uuden strategian hyväksyminen loppusyksystä. Varsinaiseen toimeenpanoon päästään sitten heti vuoden alusta.

Kolme asiaa, joista et luovu?

  • Perhe, johon kuuluu vaimoni Kati sekä Pinja-koira, joka saa koirasiskon lokakuussa viikko pari sitten syntyneestä pennusta
  • Matkailu – vakava riippuvuussuhteeni reissaamiseen on vain vahvistunut koronan aikana.
  • Helsinki – rakas kotikaupunki, jonka keskeisissä päätöksentekotehtävissä tuli toimittua yli 15 vuotta.

Seuraa Tatua Twitterissä: @TatuRauhamaki

Paltan henkilöstön kuulumisia löydät sosiaalisesta mediasta aihetunnisteella #paltalainen.

Pysy kartalla ajankohtaisista palvelualojen ja työmarkkinoiden aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä ja Instagramissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi