Reilut kaksi vuotta Paltassa työskennellyt asiantuntija Heini Wiik-Blåfield viihtyy työssään ja toteaa olevansa työmarkkinaliitossa juuri oikealla, itselleen sopivalla alalla. Juridinen työ yhteiskunnallisessa kontekstissa on juuri sitä työtä, jota Heini haluaa tehdä.

– Yhteiskunnalliset asiat ja politiikka ovat aina kiinnostaneet minua. Opiskelin maisterintutkinnon valtio-opista Jyväskylän yliopistossa ennen oikeustieteellistä. Valtio-opin opintojen aikana olin aktiivinen opiskelijajärjestöissä, toimin mm. useamman vuoden Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL ry:n edustajana Akavan opiskelijavaltuuskunnassa AOVA:ssa sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) hallituksen varapuheenjohtajana, Heini kertoo.

– Valmistumiseni aikoihin aloitin toisen tutkinnon opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä. Olin koko opintojeni ajan töissä ja kiinnostuin erityisesti työoikeudesta, riidanratkaisusta ja kilpailuoikeudesta. Teinkin lopulta lopputyön työmarkkinajärjestöjen ja työehtosopimusten vaikutuksesta toimivaan kilpailuun ja markkinoillepääsyyn. Valmistumiseni jälkeen olin töissä yrityksessä ja asianajotoimistossa, mutta reilut kaksi vuotta sitten siirryin Paltaan. Koen, että ympyrä sulkeutui, kun pääsen tekemään juridisia töitä yhteiskunnallisessa kontekstissa, kuvailee Heini.

Laaja-alainen työnkuva sopii minulle. Parasta työssä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen: pääsee näkemään aitiopaikalta työmarkkinakentän tapahtumia ja muutoksia sekä vaikuttamaan niihin.

Heini pitää työtään Paltassa vastuullisena ja mielenkiintoisena. Pääosin hän hoitaa lentoliikenteeseen ja huolintaan liittyvien työehtosopimusten tes-neuvotteluita ja alan yritysten jäsenneuvontaa. Osa työtä ovat myös oikeudenkäynnit, koulutukset ja erimielisyyksien ratkaisu. Monipuolisuus on työn suola: jokainen työpäivä on erilainen ja pitää olla valmis kohtaamaan haastaviakin tilanteita ja löytää niihin ratkaisu.

– Laaja-alainen työnkuva sopii minulle. Työn ihmisläheisyys ja sosiaalinen puoli ovat tärkeitä siinä missä dokumenttien tekeminenkin. Parasta työssä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen: pääsee näkemään aitiopaikalta työmarkkinakentän tapahtumia ja muutoksia sekä vaikuttamaan niihin, Heini miettii.

Työ ja harrastukset tasapainossa

Viimeksi kulunut puoli vuotta on ollut tiivis ajanjakso. Syyskuussa neuvottelukierros käynnistyi viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvotteluilla, jotka lopulta ratkesivat valtakunnan sovittelijan johdolla. Samaan aikaan alkoi valmistautuminen muiden alojen neuvottelukierrokseen. Alkuvuodesta työehtosopimusneuvotteluita käytiin välillä pikkutunneille saakka ja viime kuukausina koronatilanteen myötä jäsenneuvonta on lisääntynyt ja korostunut työtehtävissä erityisesti.

Neuvottelukierroksella työajat venyvät, mutta joustoa löytyy työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen.

– Tiiviiseen työtahtiin joustoa ja jaksamista tuovat perhe, ystävät ja harrastukset. Liikun paljon; pyöräilen työmatkat ympäri vuoden, juoksen ja käyn kuntosalilla sekä lenkkeilen koiran kanssa pitkiä lenkkejä päivittäin. Viikonloppuisin teen useamman tunnin metsälenkkejä ystävien kanssa. Metsä on entiselle kainuulaiselle tärkeä latautumispaikka, Heini sanoo.

– Olen myös nuoresta saakka harrastanut aktiivisesti kultaistennoutajieni kanssa eri lajeja. Harrastaessa pääsee hyvin irrottautumaan työasioista, koska koiria treenatessa tai kilpaillessa täytyy itse olla täysillä läsnä.

Kolme asiaa, joita en luovu:

  • Perhe ja ystävät – mieheni on yksi parhaista sparraajistani
  • Koirien kanssa harrastaminen – teen töitä täysillä, mutta myös harrastan täysillä. Vaativa työ vaatii täydellistä irrottautumista vapaa-ajalla.
  • Metsä – luonto on aina ollut itselleni tärkeä osa elämää

Seuraa Heiniä Twitterissä: @heiniwiik

Paltan henkilöstön kuulumisia löydät sosiaalisesta mediasta aihetunnisteella #paltalainen.