13.05.2020 -

Poikkeukselliset ajat eivät horjuta verkonrakennusta

,

Koronakevät muutti yhteiskunnan toimintaa monin tavoin ja osoitti sen haavoittuvuuden. Sähkönjakelun ja tietoliikenneyhteyksien kannalta suomalaisten arki pysyi kuitenkin normaalina, yhteydet tuntuivat keskivertokansalaisen silmin toimivan kuten ennenkin.

– Huoltovarmuuskriittisen yhtiön tehtävä korostuu poikkeusaikoina. Katkos sähkö- tai televerkossa on iso asia normaalioloissakin, mutta poikkeusoloissa katkos voi olla monin tavoin kriittinen. Tunnistamme keskeisen roolimme yhteyksien ja yhteiskunnan toiminnan varmistajana, sanoo infraverkkojen rakentamisesta ja ylläpidosta huolehtivan Eltel Networksin toimitusjohtaja Juha Luusua.

Verkkojen kuormitus kasvaa kaiken aikaa myös uutta teknologiaa käyttöön otettaessa. Tiedonsiirron nopeus moninkertaistuu, ja esimerkiksi teräväpiirtokuvan vastaanottamisesta sekä virtuaalitodellisuuden ja esineiden internetin ratkaisuista tulee arkipäivää.

Luusuan mukaan sähkönjakelu jatkui kevään poikkeusoloissa entiseen tapaan, sillä verkon haasteena ovat ennen kaikkea myrskyt. Sen sijaan tietoverkot olivat kovilla suomalaisten siirryttyä etätöihin, etäopetukseen ja videoyhteyksien käyttämiseen. Vaikka kansalaiset palaavat vähitellen työpaikoille, pandemian myötä etätyöstä ja videoneuvotteluista tulee todennäköisesti entistä suositumpia.

– Varaudumme tuleviin tarpeisiin rakentamalla voimakkaasti 5G-verkkoa. Eltel on vahvassa kasvussa, mikä näkyy myös sen viime aikojen suurissa rekrytointimäärissä. Kevään aikana Eltel teki kolme suurta sopimusta, joista kaksi koski tiedonsiirtoa ja yksi sähkönjakelua, Luusua kertoo.

Verkkojen kuormitus kasvaa kaiken aikaa myös uutta teknologiaa käyttöön otettaessa. Tiedonsiirron nopeus moninkertaistuu, ja esimerkiksi teräväpiirtokuvan vastaanottamisesta sekä virtuaalitodellisuuden ja esineiden internetin ratkaisuista tulee arkipäivää. Pitemmälle menevissä visiossa siintävät esimerkiksi itseohjautuvat autot ja etänä tehtävät lääketieteelliset leikkaukset.

Lähes 200 miljoonan kumppanuussopimukset

Yhteensä lähes 200 miljoonan kumppanuussopimuksiin kuuluu muun muassa kiinteän televerkon suunnittelua, rakentamista, asennustöitä ja ylläpitoa, valokuituverkon valtakunnallista rakentamista sekä sähköverkon suunnittelua, rakentamista, viankorjausta, kunnossapitoa ja dokumentointia.

Eltelin palveluksessa oleva henkilöstö on Luusuan mukaan säästynyt hyvin koronapandemialta, eivätkä tartunnat ole näkyneet työskentelyssä kentällä.

– Asentajat liikkuvat yksin tai kaksin ulkona, joten kontaktien rajoittaminen ei ole koskenut heidän työtään. Toimihenkilöt ovat olleet etätöissä, mutta noin 1000 asentajaamme ovat jatkaneet töitä kentällä kuten normaalisti. Pandemia ei ole näkynyt myöskään Eltelin liikevaihdossa.

Digitekniikka tehostaa toimintaa

Eltel on halunnut ottaa uusien teknologioitten mahdollisuudet nopeasti käyttöön sekä omassa että kumppanuustoiminnassaan. Asentajien autoja yritys on paikantanut jo vuosikymmenen ajan. Näin esimerkiksi verkkovikaa voi lähteä korjaamaan tapahtumapaikkaa lähinnä oleva asentaja.

Kenttätyöntekijöiden turhaa ajelua yritys on välttänyt lisäksi tarjoamalla koulutuksia etäyhteyden kautta. Itse työtä helpottavat kännyköistä löytyvät perehdytys- ja tietosovellukset. Asentajat raportoivat myös päivittäiset tuntinsa ja tehtävänsä kännykän avulla

– Digitekniikka on tehostanut toimintaa ja tehnyt asentajien työstä mielekkäämpää. Esimerkiksi digitaalisen kalenterin ansiosta jokainen asentaja näkee työsuunnitelmansa ja tehtävänsä kaksi viikkoa etukäteen. Näin heidän on mahdollista optimoida reittejä ja tehdä päivistään tehokkaita.

Järjestelmä paikantaa yksittäiset kaapelikelat

Tänä keväänä käynnistyi Eltelin ja Reka Kaapeli Oy:n yhteishanke, jossa asennustöissä tyhjentyneet kaapelikelat eri puolilla maata saadaan talteen GPS-paikantimien ja QR-koodien avulla. Järjestelmä hyödyntää Digitan IoT-verkkoa.

Eltel teki ensimmäisiä kelanhallintajärjestelmän pilotteja Rekan kanssa viime syksynä, ja hanke eteni suunnitellusti kevään myötä. Ensimmäiset paikantimin varustetut Cabler-kelat lähtivät liikkeelle arkiseen työmaakäyttöön Rekan Riihimäen tehtaalta toukokuun toisella viikolla.

– Tämä on kierrätystaloutta ja uusiokäyttöä parhaimmillaan. Järjestelmä antaa uusia mahdollisuuksia infrarakentamisen toimialalle ja työmaiden logistiikkaan muutoinkin, ja tarkastelemme sen käyttämisen mahdollisuuksia muissakin hankkeissamme, Luusua sanoo.

Tuulienergian hyödyntäminen kasvussa

Eltel on mukana myös aurinko- ja tuulienergian hyödyntämisessä. Luusuan mukaan erityisesti tuulienergian käyttö on kehittynyt lupaavaan suuntaan sekä teknisesti että kasvavan markkinan kannalta. Edellisistä kertoo kertoo esimerkiksi se, ettei tuulivoiman rakentamiseen enää tarvita valtion tukia.

– Toistaiseksi tuulivoiman osuus on liikevaihdostamme noin 10 prosenttia, mutta se kasvaa kovaa vauhtia. Suomessa on hyvät tuuliolot, ja nykyisten voimaloiden hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin alan ensimmäisten. Vaikka parhaat tuulet ovat rannikolla, nykyinen tekniikka mahdollistaa hyvän hyötysuhteen myös esimerkiksi Kainuussa. Ja siirtoyhteydethän Suomessa ovat maailmanluokkaa, Luusua sanoo.

Eltel Networks Oy

  • Johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja sähkö- ja tietoliikenneverkkoalalla
  • Suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalvelut
  • Kokonaiset projektit
  • 6 700 työntekijää, joista Suomessa 1500
  • Liikevaihto vuonna 2019 1,1 miljardia euroa (Eltel Group)

Teksti ja kuva: Liisa Joensuu

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi