11.01.2018 -

Rahoitusalalla vastaava tarve viikonlopputyölle kuin vakuutusalla

,

– Vapaaehtoisuus on ensisijainen periaate vakuutusalan uudessa viikonlopputyömallissa. Vasta jos vapaaehtoisia ei ole riittävästi, työnantajalla on madollisuus nimetä lisätyöntekijät viikonlopputyöhön. Työnantajan on varmistettava, että asiakkaat saavat tarvitsemaansa ja haluamaansa palvelua myös viikonloppuna. Malli mahdollistaa työntekijöiden erilaisten elämän tilanteiden huomioimisen, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto korostaa.

Asiakkaat haluavat palveluaikoihin laajennusta – myös henkilöstö

Finanssiala tilasi yhdessä työntekijäliittojen kanssa T-medialta vuonna 2015 kyselyn sekä asiakkaiden että finanssialan henkilöstön suhtautumisesta pankkien ja vakuutusyhtiöiden asiakaspalveluaikoihin.

– Kaksi kolmesta asiakkaasta haluaisi, että pankkien ja vakuutusyhtiöiden asiakaspalvelu olisi heidän käytettävissään juuri silloin, kun heille itselle sopii – myös iltaisin ja viikonloppuisin. Myös finanssialan henkilöstö arvioi kyselyn mukaan asiakkaiden edellyttävän tulevaisuudessa pankeilta ja vakuutusyhtiöiltä palvelua viikon kaikkina päivinä ja kellonaikoina, Aarto kertoo.

– Uudistuvalla finanssialalla on tärkeätä vastata asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin. Toivottavasti tähän haasteeseen voisimme vastata myös rahoitusalalla pääsemällä neuvotteluteitse pikaisesti ratkaisuun, Aarto sanoo.

Keskeiset pankkipalvelut turvattiin lakkopäivinä

Rahoitusalalla on ollut nyt yhteensä neljä lakkopäivää. Pankit pystyivät onneksi turvaamaan henkilö- ja yritysasiakkaidensa kriittiset maksuliikepalvelut rahoitusalan lakkojen aikana. Keskeiset palvelut kuten verkkopankin, mobiilipalvelujen ja korttimaksamisen toiminta sujuivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Pankit tarjosivat asiakaspalvelua siinä laajuudessa kuin ne lupasivat. Käteisnostot sujuivat normaalisti sekä automaateista sekä kauppojen kassalta. Merkittävä osa pankkikonttoreista oli valitettavasti lakkopäivinä kiinni.

Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto, Palta, p. 040 152 0073


Finanssiala ry (FA
) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. 

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö ja EK:n toiseksi suurin jäsenliitto. Meillä on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntija-palvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. 

Rahoitus- ja vakuutusalan työehtosopimukset ovat FA:n ja Paltan nimissä. Palta hoitaa käytännön työmarkkinaneuvottelut ja niihin liittyvän jäsenpalvelun.