09.04.2020 -

Suunnitelma rajoitusten purkamiseksi tarvitaan nopeasti

– Ihmisten terveys on tietysti etusijalla ja kaikkein tärkeintä. Meidän pitää kuitenkin myös hyväksyä, että ei ole mahdollista pitää maata kiinni, kunnes kaikki ovat koronalle immuuneja, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

– Tarvitsemme nopeasti parhaaseen käytettävissä olevaan asiantuntemukseen perustuvan suunnitelman siitä, miten ja millä aikataululla rajoitteista aiotaan päästä eroon. Tätä työtä on tehtävä akuutin kriisinhoidon ja pidemmän aikavälin toimenpiteiden suunnittelun rinnalla.

Aarto pitää hyvänä, että valtioneuvosto on asettanut valmisteluryhmän selvittämään Suomen tietä ulos koronakriisistä. Ryhmän työn tulee alussa keskittyä rajoitusten purun suunnitteluun.

–  Suunnitelma rajoitusten purkamiseksi on tehtävä nopeasti, sillä on selvää, että Suomen talous ei kestä nykyisen tilanteen jatkumista pitkään. Koronan kurittamien palveluyritysten näkökulmasta on keskeistä, että yrityksillä on näkymä siitä, miten normaaliin tilaan palataan asteittain ja turvallisesti.

Koronan kurittamien palveluyritysten näkökulmasta on keskeistä, että yrityksillä on näkymä siitä, miten normaaliin tilaan palataan asteittain ja turvallisesti.

Talouden elpymisen kannalta ratkaisevaa on se, kuinka nopeasti yritykset voivat palata normaaliin toimintaan, työntekijät työpaikoilleen ja asiakkaat liikkeisiin. Suomen Pankin laskelmien mukainen, reilun 20 prosentin viikoittainen tuotantotappio merkitsee Paltan arvion mukaan yksityisten palvelualojen yrityksille noin 580 miljoonan euron tuotoksen menetystä joka viikko.

– Pelkkä strategisen tason pohdinta ei riitä. Tarvitsemme selkeän aikataulun ja konkreettiset keinot, joilla tästä tilanteesta tullaan ulos. Nyt yritykset roikkuvat löysässä hirressä ja kulut juoksevat. Asialla on kiire, koska talouden rattaiden uudelleenkäynnistäminen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Siksi talouden ylösajon pitää olla suunnitelmallinen ja vaiheittain etenevä tavoitteellinen prosessi.

Taloutta avattava vaiheittain – laaja testaus avainasemassa

Laajat rajoitustoimet voivat myös pitkällä aikavälillä aiheuttaa vielä suurempia haasteita suomalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Laajat rajoitustoimet voivat myös pitkällä aikavälillä aiheuttaa vielä suurempia haasteita suomalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille.

– Jo nyt terveydenhuollosta on kuulunut viestejä, että ihmiset peruvat lääkäriaikojaan koronapelossa. Myös sosiaalisten ongelmien määrä ja riski kasvavat merkittävästi. Samalla julkinen talous rapautuu entisestään, jos laajat taloudelliset rajoitukset yritysten toiminnalle jatkuvat kuukausikaupalla, Tuomas Aarto toteaa.

Taloutta tulee Aarton mukaan avata vaiheittain, kun laajat vasta-aine- ja koronavirustestit saadaan kunnolla vauhtiin. Eristämistoimenpiteet voitaisiin silloin kohdentaa varmuudella sairastuneisiin ja tartuntaketjuja jäljittää nykyistä voimakkaammin. Ainoastaan siten saadaan talouden pyörät jälleen pyörimään.

– Massiivinen testaus on keskeisessä asemassa: pitää olla tieto siitä, ketkä ovat terveitä ja kykeneviä liikkumaan kotinsa ulkopuolella ja käymään töissä. Työterveyshuoltoa ja yksityistä sektoria kannattaa varmasti hyödyntää tässä. Myös suojavälineiden riittävän saavuuden varmistaminen on osa suunnitelmallista talouden normalisointia.

Lisätietoja: