17.09.2018 -

Vartijoiden laittomat toimet jatkuvat

, ,

Palta pitää tilannetta erittäin valitettavana. Palta ja PAM ovat neuvotelleet uudesta työehtosopimuksesta jo viime keväästä alkaen. Laiton lakkoilu vaikeuttaa merkittävästi neuvottelujen etenemistä, sillä neuvotteluja ei ole mahdollista jatkaa lakkojen aikana.

– Vartijoita edustavalla PAM:lla ei näytä olevan halua löytää yhteistä työehtosopimusratkaisua, vaikka tarjolla olisi ollut työmarkkinoilla yleisesti vallitsevan linjan mukainen ratkaisu jo toukokuussa, sanoo Paltan asiantuntuja Simopekka Koivu. Neuvottelut olivat PAM:in vaatimuksesta tauolla koko kesän.

– Lakoista aiheutuu työnantajille taloudellista vahinkoa. On hyvä pitää mielessä, että laittomien lakkojen järjestäjät voivat joutua vastuuseen näistä vahingoista, Koivu muistuttaa. On todella harmillista, että työntekijät joutuvat yhä odottamaan palkankorotuksia. Pallo on kuitenkin vartijoita edustavalla PAM:lla. Palta on edelleen valmis neuvottelemaan ratkaisusta, mutta pitää kiinni yleisestä linjasta, Koivu alleviivaa.

Lisätiedot:
Asiantuntija Simopekka Koivu, Palta, p. 0400 609 176

Työmarkkinapäällikkö Olli Nurminen, Palta, p. 040 730 8599

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö ja EK:n toiseksi suurin jäsenliitto. Paltalla on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta.