Vartiointialan työntekijät ovat järjestäneet useita ulosmarsseja ”vauhdittaakseen” Paltan ja Pamin välillä käytäviä työehtosopimusneuvotteluita. Ulosmarssit ovat laittomia, koska niistä ei ole annettu työriitalain mukaisia ennakkoilmoituksia. Palta on vaatinut laittomien työtaistelutoimenpiteiden välitöntä lopettamista.

Vartiointialan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.4.2018. Neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta on käyty Paltan ja PAMin välillä useita viikkoja. Neuvotteluja on käyty rakentavassa hengessä, vaikka näkemykset uuden työehtosopimuksen sisällöstä ovat vielä varsin kaukana tosistaan. Toistaiseksi neuvotteluja on käyty vain tekstikysymyksistä. Varsinaiset palkkaneuvottelut käydään vasta tekstikysymysten jälkeen. Työnantaja on kuitenkin esittänyt, että myös vartiointialan tulee noudattaa työmarkkinoilla syntynyttä ns. yleistä linjaa.

Palta tuomitsee laittomat lakot ja pitää tilannetta erittäin harmillisena, koska toiminta haittaa merkittävästi neuvotteluja. Sopimuksen piirissä on noin 15 000 työntekijää.

Lisätiedot:
asiantuntija Simopekka Koivu, Palta, p. 0400 609 176
työmarkkinapäällikkö Olli Nurminen, Palta, p. 040 730 8599 

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö ja EK:n toiseksi suurin jäsenliitto. Paltalla on 1 900 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta.