09.12.2020 -

Kustannustuki on auttanut Finnkinoa selviytymään ja parantamaan palveluitaan koronakriisissä

,

Yritysten kustannustuki on tulossa uudelleen hakuun. Tuen tavoitteena on auttaa yrityksiä selviämään koronan aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa. Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo, miten kustannustuki auttoi Finnkinoa ensimmäisellä hakukierroksella.

Yritysten kustannustuki on tulossa uudelle hakukierrokselle muutamin muutoksin, joiden tavoitteena on saada tuki vastaamaan entistä paremmin yritysten tarpeisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kustannustukeen tulevat lakimuutokset pyritään saamaan voimaan joulukuussa 2020 ja kustannustuen haku pyritään Valtiokonttorin mukaan avaamaan jouluviikolla. Yritykset hakevat tukea edelleen Valtiokonttorista.

Paltan marraskuussa toteuttaman jäsenkyselyn mukaan 40 prosenttia palveluyrityksistä pitää tärkeänä yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta, että kustannustuki tulee uudelleen hakuun.

Paltan marraskuussa toteuttaman jäsenkyselyn mukaan 40 prosenttia palveluyrityksistä pitää tärkeänä yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta, että kustannustuki tulee uudelleen hakuun.

Tärkeä osa taloudellista toipumista

Yksi kustannustuen saajista ensimmäisellä hakukierroksella oli elokuvateatteriketju Finnkino, jolle myönnettiin maksimisumma eli 500 000 euroa. Koronaepidemia ja viranomaisten rajoitustoimet ovat vaikuttaneet voimakkaasti elokuvanäytösten sekä muiden tapahtumien ja elämysten järjestämiseen.

Elokuvateatterit jouduttiin sulkemaan kokonaan keväällä, ja myös nyt marras-joulukuussa uusien viranomaismääräysten myötä Finnkino on lopettanut elokuvanäytökset määräaikaisesti pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Muilla paikkakunnilla auki olevissa teattereissa näytöksiä järjestetään rajatuin paikoin ja erityisjärjestelyin turvallisen asioinnin varmistamiseksi.

– Kustannustuki on pieni, mutta tärkeä osa Finnkinon taloudellista toipumista. Tuki käytetään puhtaasti auttamaan Finnkinoa selviytymään näinä haastavina aikoina sekä parantamaan palveluitamme suomalaisia elokuvakävijöitä varten. Tuki merkitsee meille erittäin paljon ja olemme siitä kiitollisia, Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo.

Wolf-Mannilan mukaan kustannustuen hakuprosessi oli selkeä, tarvittavat tiedot hyvin yksilöity ja päätös tuli nopeasti, minkä hän toivoo säilyvän myös tulevalla hakukierroksella.

Uusia ratkaisuja turvallinen asiointi edellä

Kustannustuki on korvaus yrityksen kiinteistä kustannuksista kuten tilavuokrista ja palkkamenoista. Uudella hakukierroksella tukea voi käyttää aiempaa laajemmin yrityksen joustamattomiin kustannuksiin. Tuen perusperiaate säilyy ennallaan eli toimialan ja yrityksen oman liikevaihdon tulee olla laskenut merkittävästi, että tukeen on oikeutettu.

Tuki on auttanut Finnkinoa selviämään, ja se on pystynyt myös kehittämään toimintaansa korona-aikana. Yritys on muun muassa löytänyt uudenlaisia sisältöjä valkokankaalle, kun osa elokuvasisällöistä on siirtynyt myöhempään ajankohtaan.

Tuki on auttanut Finnkinoa selviämään, ja se on pystynyt myös kehittämään toimintaansa korona-aikana. Yritys on muun muassa löytänyt uudenlaisia sisältöjä valkokankaalle, kun osa elokuvasisällöistä on siirtynyt myöhempään ajankohtaan.

Esimerkki tästä on yhteistyö koomikko Sami Hedbergin kanssa. Yhteistyön myötä Hedbergin stand-up keikkoja lähetetään live streamillä useisiin Finnkinon elokuvateattereihin ympäri Suomen. Lisäksi Finnkino on vuokrannut salejaan kokoustiloiksi, sillä turvavälien säilyttäminen onnistuu elokuvateattereissa hyvin.

– Useat yritykset ovat halunneet järjestää omia tilaisuuksiaan ja tapahtumia elokuvasaleissa. Myös yritysten tilaisuuksia on katsottu samanaikaisesti useissa Finnkinon saleissa ympäri Suomen.

– Osa uusista toimenpiteistä lisää kustannuksia ja vaatii enemmän henkilökuntaa, osa tuo meille uusia tulovirtoja. Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja ja innovatiivisuutta toimintaan, Wolf-Mannila sanoo.

Hänen mukaansa kaikki uudet toimenpiteet tähtäävät ensisijaisesti siihen, että käynti Finnkinon tiloissa on turvallista asiakkaille ja henkilökunnalle.

”Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja ja innovatiivisuutta toimintaan.”

Kaikissa Finnkinon teattereissa noudatetaan aluehallintaviraston ohjeistuksia sekä konsernin omia suojautumis- ja turvatoimia. Tähän kuuluu muun muassa turvaväleistä huolehtiminen, tehostettu siivous, kontaktiton lipuntarkastus ja rajoitettu paikkamäärien myyminen.

Työntekijöitä on ohjeistettu antamaan turvallisuusohjeita ja auttamaan asiakkaita suojautumisohjeisiin liittyvissä kysymyksissä. Työntekijät käyttävät suojavarusteita kuten maskeja ja hanskoja aina tarvittaessa, ja myös asiakkaille on maskisuositus.

– Suhtaudumme ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen vakavasti, Wolf-Mannila painottaa.

Kuvat: Finnkino

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi.