30.03.2020 -

Koronan talousvaikutukset näkyvät viiveellä

Paltan viestintä

Talouden ulkopuoliset shokit, päivittäin muuttuva politiikka ja suhdannekäänteen ajoittuminen tekevät tarkat ennusteet tällä hetkellä lähes mahdottomiksi.

Tulevaa pystytään ennakoimaan lähinnä erilaisten skenaarioiden pohjalta, joiden haarukka voi olla vaikka kuinka leveä, käytetyistä oletuksista riippuen. Oletuksiin apua saadaan aiemmasta tutkimuksesta sekä aiemmista empiirisistä havainnoista.

Jo tässä vaiheessa selvää on, että koronakriisi tulee vaikuttamaan voimakkaasti palvelualoihin ja koko Suomen talouteen.

Jo tässä vaiheessa selvää on, että koronakriisi tulee vaikuttamaan voimakkaasti palvelualoihin ja koko Suomen talouteen. Paltan arvion mukaan noin 120 000 työntekijää palvelualoilla uhkaa irtisanominen tai lomautus. Esimerkiksi ETLAn viimevikkoisen ennusteen mukaan Suomen BKT supistuu tänä vuonna 1–5 prosenttia. Kuinka hyvin nämä arviot ja ennusteet osuvat, nähdään vasta kuukausien kuluttua tilastoista.

Palveluyrityksissä luottamus pahasti pakkasella

Nykyinen koronan aiheuttamaa shokki talouteen on jotain mitä ei ole ennen nähty, joten viitekehys on haastava. Erityisesti palvelualoilla vastaavaa ei ole ennen koettu.

Myös koko talouden ennakointi on haastavaa. Esimerkiksi Suomen Pankin NowCast-ennusterobotti oli vielä pari päivää sitten autuaan tietämätön ulkona jylläävästä koronaviruksesta ja ennusti talouden kääntyvän reippaaseen kasvuun alkuvuonna. Toisaalta ennusterobotti tekee juuri sitä mitä se on ohjelmoitu tekemään – ennustamaan taloutta julkistettujen tilastolukujen mukaisesti.

Mutta milloin näitä tunnuslukuja julkaistaan, jotta koronan vaikutukset näkyisivät kovan datan ennustemalleissa? Milloin saadaan tarkempaa tietoa erityisesti palvelualoja koskien?

Nopeimmin päivittyviä tietoja saadaan yritysten luottamusindikaattoreista, joita esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto kerää kyselyillä kuukausittain. Viimeisimmässä maaliskuun luottamuskyselyssä palveluyritysten luottamus notkahti –6 saldopisteen tasolle, eli lähes 20 pistettä alle pitkän aikavälin keskiarvon. Kysely ajoittui kuun alkupuoliskolle, jolloin esimerkiksi kaikki eristystoimet eivät edes olleet vielä tiedossa. Seuraavat kyselyn tulokset tulevat vasta 27.4.2020, jolloin viime päivien tilanteesta saadaan uusin julkaistu tieto vasta kuukauden kuluttua.

Kuvio: EK:n luottamuskysely on kerätty pääosin maaliskuun alkupuoliskolla. Pohjaa luottamuslukujen laskulle ei ole siis vielä nähty.

Lähikuukausina nähdään kiinnostavia tilastojulkistuksia

Samalla syklillä EK:n luottamusindikaattorien kanssa julkaistaan Tilastokeskuksen kuluttajien luottamuslukuja. Palvelualojen liikevaihtokuvaajaan osalta luvut tulevat 1,5 kuukauden viiveellä, joten maaliskuun lukuja saadaan odottaa 15.5.2020 asti. Samoin palveluviennistä ensimmäisiä tietoja saadaan maksutasetilastoista 1,5 kuukauden viiveellä. Tarkemmalla jaottelulla palveluviennin tietoja alkuvuoden osalta saadaan vasta juhannuksen jälkeen.

Kuukausittain julkaistaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta. Työllisyyslukujen osalta myös Työ- ja elinkeinoministeriö on alkanut julkaista päivittäin TE-keskusten tietoa lomautettujen ja työttömien määristä.

Ennen kovien tilastolukujen valmistumista talouden kehitystä mitataan erilaisilla pehmeän datan menetelmillä, kuten tiettyjen avainsanojen google-hakujen määrillä.

Eri toimialojen arvonlisäyksen kehityksestä ensimmäiset tiedot saadaan neljännesvuositilinpidon luvuista 29.5.2020. Suhdannetilanteen kehityksestä nopeampaa kuvaa antavat kuitenkin myös Tilastokeskuksen julkaisemat kokeelliset tilastot, joista löytyvät muun muassa koko talouden pikaestimaatti ja päätoimialojen liikevaihtoennakot.

Ennen kovien tilastolukujen valmistumista talouden kehitystä mitataan erilaisilla pehmeän datan menetelmillä, kuten tiettyjen avainsanojen google-hakujen määrillä. Tietoa saadaan erilaisilla kohdennetuilla kyselyillä, kuten Paltan jäsenilleen tekemällä korona-kyselyllä.

Myös loppukesästä julkaistavaan seuraavaan Palvelujen suhdanteet -katsaukseen koostetaan alkuvuoden aikana saaduista tilastotiedoista palvelualoja koskevat tunnusluvut ja niihin perustuvat päivitetyt näkymät toimialoille.

Seuraa näitä julkistuksia:

Suhdannetilanne:

Työllisyys:

Kirjoittaja on Paltan ekonomisti. 

 Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä ja Instagramissa sekä liity neljä kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeen tilaajaksi

Tältä kirjoittajalta myös