Koronakriisin seurauksena olemme keskellä lomautus- ja irtisanomiskierrettä. Erityisissä vaikeuksissa on ollut henkilöliikenne, matkailu ja virkistyspalvelut. Niin palvelut kuin teollisuus odottavat synkkää syksyä.

Huolimatta siitä, kuinka kauan elämme koronapandemian keskellä poikkeuksellisissa oloissa, elinkeinorakenteemme palveluvaltaistuminen jatkuu tutulla linjalla ja se voi jopa kiihtyä kriisin seurauksena.

WTO:n mukaan palvelukauppa on kasvanut maailmalla perinteistä tavarakauppaa nopeammin jo yli vuosikymmenen ajan, ja tämä globaali trendi näkyy myös Suomessa. Viime vuosina jopa noin 90 prosenttia uusista työpaikoista on syntynyt palvelualoille. 2000-luvun aikana yksityisille palvelualoille ilman kauppaa on syntynyt jopa yli 380 000 uutta työpaikkaa, ja samaan aikaan teollisuuden työpaikkoja on hävinnyt reilu 90 000 ja alkutuotannon työpaikkoja lähes 50 000.

Huolimatta siitä, kuinka kauan elämme koronapandemian keskellä poikkeuksellisissa oloissa, elinkeinorakenteemme palveluvaltaistuminen jatkuu tutulla linjalla ja se voi jopa kiihtyä kriisin seurauksena.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että mahdollisesti irtisanottavat ja palvelualoilla työskentelevät työllistyvät jatkossakin todennäköisesti palveluihin, mutta ehkä toiselle sektorille. Myös muilta toimialoilta tulee siirtymään työvoimaa palvelusektorille. Lisäksi monet perinteisetkin teollisuusyritykset ovat siirtyneet yhä enemmän palvelujen tuottamiseen. Rajanveto palveluiden ja teollisuuden välillä on hälventynyt.

Palvelullistumisen megatrendi ei varmasti tule kääntymään jatkossakaan. Suomen ongelmana on kuitenkin elinkeinopolitiikka, joka on rakennettu menneen maailman logiikan pohjalta. Tämä näkyy valitettavasti myös syksyn budjettiriihen päätöksissä, joissa palvelualat unohdettiin.

Jos haluamme kasvua, investointeja ja uusia työpaikkoja palvelutaloudessa, meidän tulisi tunnistaa ja tunnustaa palveluliiketoiminnan lähtökohdat ja tarpeet. Menneisyyteen on turha haikailla, ja meidän tuleekin katsoa rohkeasti palveluvaltaistuvaan tulevaisuuteen.

Palvelullistumisen megatrendi ei varmasti tule kääntymään jatkossakaan. Suomen ongelmana on kuitenkin elinkeinopolitiikka, joka on rakennettu menneen maailman logiikan pohjalta.

Palvelualoilla kasvun ja investointien kannusteet ovat erilaisia kuin mihin politiikassamme on totuttu. Palveluyrityksen tase on usein ohut ja esimerkiksi ICT-investointien osalta yritykset siirtyvät yhä enemmän SaaS -ohjelmistojen (software as a service) käyttöön, joilla ei tasetta paisuteta.

Suomessa elinkeinopolitiikka kuitenkin suosii tällä hetkellä kiinteitä investointeja. Listaamattomien yritysten osinkoverotus on huojennettu, jos yrityksellä on paljon nettovarallisuutta, toisin sanoen koneita, laitteita ja seiniä. Kone- ja laiteinvestointien osalta päätettiin korotetuista poistoista vuosien 2020–2023 välillä, mutta aineettomat investoinnit unohdettiin. Lisäksi palveluliiketoiminta on korkeamman sähköveron piirissä verrattuna teolliseen toimintaan – riippumatta siitä paljonko sähköä kulutetaan.

Kehittämistoimintaa palveluyrityksissä tehdään myös usein tavoilla, jotka eivät mene perinteisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan määritelmän alle. Kehittämistoiminta tapahtuu asiakasrajapinnassa ja esimerkiksi digitaalisen ratkaisun tai toimintamallin käyttöönoton parissa, mihin voi olla hankala soveltaa julkisia innovaatiotukia, oli kyse sitten avustuksista tai verokannustimista.

On myös hyvä muistaa, että palveluliiketoiminta ei ole pelkästään kotimarkkinatoimintaa, joka ei olisi kansainväliselle kilpailulle altis. Koko vientimme volyymin kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut palveluviennistä.

On myös hyvä muistaa, että palveluliiketoiminta ei ole pelkästään kotimarkkinatoimintaa, joka ei olisi kansainväliselle kilpailulle altis. Koko vientimme volyymin kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut palveluviennistä, kuten esimerkiksi ICT- ja liike-elämän palveluista, kuljetuspalveluista ja rojalti- ja lisenssituloista. Vienninedistämisen näkökulmasta ollaan usein myös eri tilanteessa verrattuna tavaravientiin. Esimerkiksi digitaaliset palvelut kehittyvät vahvasti globaalien digialustojen ja portinvartijoiden varassa, joka edellyttäisi uudenlaista vientistrategiaa.

Kansallisen elinkeinopolitiikan tulisi luoda tasainen pelikenttä riippumatta siitä, millä sektorilla yritys toimii. Kehityskulut elinkeinorakenteen muutoksen ja työllisyyden osalta ovat selvät – on lopetettava katsomasta peräpeiliin ja suunnattava katse toimiin, joilla osaaminen, työvoima ja pääomat suuntautuvat tulevaisuuden palvelutaloutta varten.

Kirjoittaja on Paltan elinkeinopolitiikan asiantuntija.

Pysy ajan tasalla palvelualoja ja työmarkkinoita koskevista aiheista, seuraa meitä sosiaalisen median kanavissamme TwitterissäLinkedInissä, Instagramissa ja Facebookissa sekä liity uutiskirjeemme tilaajaksi

Jari Konttinen

Asiantuntija, elinkeinopolitiikka

VTM