Valtiovarainministeriölle
Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/35626/2025
Palvelualojen työnantajat Palta ry kiittää mahdollisuudesta lausua vertailutietotarkastuksia koskevasta hallituksen esityksestä.
Yhdymme EK ry:n ja Finanssiala ry:n lausuntoihin, sekä viittaamme myös Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian sekä Tietosuojavaltuutetun antamissa lausunnoissa toteamaan. Lisäksi haluamme kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin.
1. Paltan kommentit tiivistetysti
- Esitys ei täydennystenkään jälkeen täytä perustuslain edellytyksiä, eikä poista perustuslakivaliokunnan lausunnossaan (PeVL 48/2025 vp) esiin nostamia ongelmia.
- Vertailutietotarkastuksen ”tieto”-käsite on epäselvä ja liian väljä. Verohallinnolle jää liikaa harkintaa myös muiden lakiehdotuksen käsitteiden tulkintaan.
- Esitys tulee palauttaa perusteelliseen ja huolelliseen jatkovalmisteluun. Samassa yhteydessä Verohallinnon tiedonsaantioikeutta tulisi tarkastella kokonaisuudessaan ja tehdä täsmennyksiä, jotta perustuslakia ja tietosuoja-asetusta varmuudella noudatetaan.
- Verohallinnon tulee pitää huoli, ettei sen henkilökunta tee yksityisyydensuojaa rikkovia tietopyyntöjä. Yritys on vastuussa GDPR:n noudattamisesta, ja sääntelyn rikkominen aiheuttaa vakavia riskejä sakoista ja mainehaitasta vain yritykselle.
- Tilanne, jossa yritys joutuisi valitsemaan noudattaako verotusmenettelylakia ja rikkoo tietosuoja-asetusta, vai toisinpäin, on täysin kestämätön.
2. Vertailutietotarkastuksessa pyydettävä ”tieto” on epäselvä käsite, kattaa kaikki alat
HE 141/2025 kappaleen 2.2.2 mukaan vertailutietotarkastuksessa tarkastettava aineisto voi olla kaikki tiedot ”jotka ovat verovalvonnassa tarpeen”. Pankkitietojen lisäksi kyseessä voivat esityksen mukaan olla esim. asiakassuhteen tiedot, sopimukset, yksilöintitiedot, myynti- ja ostolaskuja koskevat tiedot. Nyt lausuttava olevan esitysluonnoksen sivulla 13 on annettu esimerkkejä tietopyyntöjen rajauksista: vertailutietotarkastuksessa tarkistettavia tietoja voivat olla esimerkiksi kulunvalvontatiedot, kullan tai sähkön myynnistä maksetut korvaukset. Tiedonantovelvollinen voi olla operaattori, yhteisen työmaan päätoteuttaja, kultaa tai sähköä ostava yhtiö tai tuulivoimayhtiö. Minkä vain alan yhtiö.
Pankkiala on ehdottomasti ala, jota vertailutietopyynnöt eniten koskisi, ja lisäkustannuksilla rasittaisi. Uuden 21 a §:n 2 momentin osalta hallituksen esityksessä todetaan, että ”vertailutietotarkastusten käyttöalaa rajattaisiin huomattavasti maksutapahtumatietojen osalta” rajaamalla pois yksityishenkilöiden kotimaiset maksutilitapahtumat. Rajaus on oikeansuuntainen, mutta koskee vain maksutapahtumatietoja. Lakiesitykseen jää edelleen valtava määrä epäselvyyttä, väljyyttä ja tulkinnanvaraisuutta Verohallinnon toimintavaltuuksien ja tietopyyntöjen sisältöön. Mahdollistamalla epäselvästi määriteltyjen ”tietojen” tietopyynnöt, iso massa verotuksen kannalta tarpeettomia ja henkilötietojen suojaa mahdollisesti loukkaavia tietoja kertyisi Verohallinnon tietokantoihin.
3. Verohallinnon pitää varmistaa, ettei henkilötietojen suojaa rikkovia tietopyyntöjä tehdä missään sen toiminnassa
Hallituksen esityksessä perustellaan lakimuutosta sillä, että ”vertailutietotarkastusten nykyiseen oikeustilaan liittyy myös tiedonantovelvollisten näkökulmasta epävarmuuksia, jotka johtuvat sääntelyn yleisluonteisuudesta ja viimeaikaisista tietosuojatulkinnoista.” Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu (KHO 2020:8) ja tietosuojavaltuutetun (Dnro 3681/186/21) antama linjaus osoittavat, että Verohallinto on tehnyt tietosuojalainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia tietopyyntöjä. Edellä mainituissa tapauksissa on kyse pankeille esitetyistä liian laajoista tietopyynnöistä. Viittaamme erityisesti Finanssiala ry:n lausunnon kappaleessa 3 asiasta lausumaan.
EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää, että verovelvolliselta pyydetään vain tarkkarajaisesti, täsmällisesti ja oikeasuhtaisesti verovalvonnalle välttämättömiä tietoja. Veronmaksajan oikeudet, tietosuoja, oikeudenmukaisuus, toiminnan läpinäkyvyys ja vastuullisuus ovat avainasemassa. Verohallinto on vertailutietotarkastusten lisäksi pyytänyt henkilötietojen suojaa rikkovia tietoja myös verotarkastuksissa ja säännönmukaisessa verotuksessa.
- Huhtikuussa 2025 Helsingin käräjäoikeuden ratkaisussa kaksi verotarkastajaa tuomittiin sakkorangaistuksiin virkavelvollisuuden rikkomisesta heidän pyydettyään ja hyödynnettyään asiattomasti teleoperaattorilta saatuja puhelinliittymän välitystietoja verotarkastuksessa. Tarkastajat eivät olleet ottaneet riittävällä tavalla selvää saavatko pyytää tai hyödyntää tietoja. Virkamiehinä heidän olisi tullut tiedostaa, että teletiedot ovat perustuslain tasolla säädetty loukkaamattomaksi. Oikeudessa verotarkastajat olivat todenneet, että tietojen pyytäminen teleoperaattoreilta oli yleinen tapa vastaavan kaltaisissa verotarkastuksissa. Tuomio on lainvoimainen.
- Verotarkastajat ovat vaatineet plastiikkakirurgeilta salassapidettäviä ja arkaluontoisia potilaskertomuksia ja potilaiden valokuvia. Pyyntöä oli perusteltu sillä, että Verohallinnon virkamiehet arvioivat tietojen perusteella, ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta, onko plastiikkakirurgian toimenpiteille ollut sairaanhoidollinen peruste, ja toiminta siten arvonlisäverotonta, vai arvonlisäverovelvollista.[1]
Verohallinnon tulee pitää huoli, ettei sen henkilökunta tee henkilötietojen suojaa rikkovia tietopyyntöjä missään toiminnassaan. Tietopyynnön kohteena oleva yritys on vastuussa GDPR:n noudattamisesta, ja sääntelyn rikkominen aiheuttaa vakavia riskejä sakoista sekä mainehaitasta vain yritykselle. Yritykset eivät ole voineet luottaa, että Verohallinnon tekemä tietopyyntö olisi ollut perustuslain ja tietosuoja-asetuksen suhteen asianmukainen, eikä nyt esitetty lakimuutos turvaa sitä jatkossakaan.
Lakiesitykset tulisi palauttaa huolelliseen valmisteluun, jossa tulisi tarkastella ja täsmentää Verohallinnon tiedonsaantioikeutta kokonaisuudessaan.
Kunnioittavasti,
Tatu Rauhamäki Maria Volanen
Johtaja Johtava asiantuntija
Elinkeinopolitiikka Vero- ja kauppapolitiikka

