Toimihenkilöliitto ERTO ilmoitti 18.8.2020 lakosta Suomen Kennelliittoon ajalle 2.9.–16.9.2020. Työriidan taustalla on ERTOn pyrkimys painostaa Kennelliittoa solmimaan ERTOn tavoitteiden mukainen työehtosopimus.

Edellisen työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi tammikuussa 2020, ja tuloksettomien neuvotteluiden jälkeen Palvelualojen työnantajat Palta ilmoitti neuvottelukumppani ERTOlle työehtosopimuksen lakkauttamisesta 27.4.2020. Työehdot yhdistyksessä ovat työehtosopimuksen lakkauttamisen jälkeenkin jatkuneet entisellään.

– Koronatilanteesta huolimatta Kennelliitto olisi kevään neuvotteluissa ollut valmis tekemään yleisen linjan mukaisen palkkaratkaisun. Työnantaja ei myöskään ole missään vaiheessa ole hakenut heikennyksiä työntekijöiden työehtoihin, vaan sen tavoitteena on ollut tuoda työnteon ehdot vastaamaan nykypäivän toimintaympäristöä. Päättyneen työehtosopimuksen rajoittavat määräykset mm. liukuvasta työajasta hankaloittivat töiden järjestämistä niin, että Kennelliitto ei pystynyt palvelemaan jäseniään parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi tapahtumista iso osa ajoittuu viikonlopuille, mitä työehtosopimuksessa ei riittävästi huomioitu, asiantuntija Vesa Nyyssölä Paltasta perustelee.

ERTO ei ollut valmis keskustelemaan työehtosopimuksen rakenteellisesta uudistamisesta, minkä vuoksi Palta yhdessä Kennelliiton kanssa päätyi lakkauttamaan työehtosopimuksen.

Työriidan käsittely valtakunnansovittelijan johdolla käynnistyy 26.8.2020.

Lisätiedot:

Vesa Nyyssölä

Asiantuntija

OTM