BlogiPetri Laitinen

5.11.2026

Miksi ja miten tieliikenteen verotusta on uudistettava?

Tieliikenteen sähköistyminen rapauttaa nykyistä veropohjaa samalla, kun liikennejärjestelmän rahoitustarve kasvaa. Palta ehdottaa liikenteen verotukseen hallittua kaksivaiheista uudistusta: ensin verotuotot vakautetaan nykyisen järjestelmän pohjalta ja sen jälkeen siirrytään asteittain käyttöperusteisempaan ja teknologianeutraalimpaan malliin.

Suomen liikennejärjestelmä on keskellä suurta muutosta. Tieliikenteen päästöt vähenevät, ajoneuvokanta sähköistyy ja uusia käyttövoimia otetaan käyttöön vauhdilla. Kehitys on ympäristön kannalta myönteinen, mutta samalla yksi suomalaisen liikenneverotuksen keskeisistä rahoituslähteistä on kuivumassa kasaan.

Verotulot ovat laskussa, koska polttoaineen kulutus vähenee ja sähköautojen määrä kasvaa.

Vuonna 2025 tieliikenteestä kerättiin erilaisina erillisveroina noin 3,8 miljardia euroa vuodessa. Verotulot ovat kuitenkin laskussa, koska polttoaineen kulutus vähenee ja sähköautojen määrä kasvaa. Nykyisillä kehitysnäkymillä verotuotoista voi kadota lähes miljardi euroa seuraavan viiden vuoden aikana.

Samaan aikaan maamme liikennejärjestelmän rahoitustarve ei ole katoamassa minnekään. Suomen väyläverkon korjausvelka on jo noin 4,3 miljardia euroa, ja ilman riittävää rahoitusta sen arvioidaan kasvavan yli kuuden miljardin euron tasolle vuoteen 2037 mennessä.

Kysymys ei ole enää siitä, tarvitseeko liikenteen verotusta uudistaa. Kysymys on siitä, miten uudistus toteutetaan tavalla, joka turvaa liikennejärjestelmän rahoituksen, ylläpitää yritysten kilpailukykyä, mahdollistaa ihmisten liikkumisen ja tukee puhdasta siirtymää.

Millaisiin periaatteisiin uudistuksen tulisi perustua?

Paltan ajattelun ytimessä on muutama selkeä periaate, joiden varaan tulevaisuuden liikenneverotusta tulisi rakentaa.

  • Ensimmäinen on käyttäjä maksaa -periaate. Liikennejärjestelmän kustannuksia tulisi kohdentaa nykyistä vahvemmin käyttäjille. Polttoaineverotus on toteuttanut tätä periaatetta vuosikymmeniä, mutta sähköistymisen myötä tarvitaan uusia tapoja varmistaa oikeudenmukainen kustannusten jako.
  • Toinen keskeinen lähtökohta uudistukselle on aiheuttaja maksaa -periaate. Liikenteen päästöjen ja muiden haittojen tulee jatkossakin näkyä hinnoittelussa. Samalla on kuitenkin tunnistettava, että EU:n päästökaupan laajeneminen liikenteeseen siirtää päästöohjausta yhä enemmän eurooppalaiselle tasolle. Kansallisia ratkaisuja suunniteltaessa on vältettävä tarpeettomia päällekkäisyyksiä.
  • Kolmas tärkeä periaate on teknologianeutraalius. Pitkällä aikavälillä kaikkien käyttövoimien on osallistuttava liikennejärjestelmän rahoittamiseen. Samalla puhtaan siirtymän kannustimien tulee säilyä riittävinä, jotta liikenteen sähköistyminen jatkuu.
  • Yhtä tärkeää on ennakoitavuus. Yritykset ja ihmiset hankkivat ajoneuvoja useiden vuosien aikajänteellä. Verotuksen jatkuva poukkoilu vaikeuttaa hankintoja ja kasvattaa riskejä. Siksi liikenteen verouudistus on toteutettava pitkäjänteisen suunnitelman pohjalta.
  • Lisäksi Suomessa on huomioitava elinkeinoelämän kilpailukyky. Pitkät etäisyydet, vientivetoinen talous ja logistinen sijaintimme tarkoittavat, että kuljetusten kustannukset vaikuttavat lähes kaikkien toimialojen toimintaedellytyksiin. Siksi Paltassa katsommekin, ettei raskaan liikenteen kokonaiskustannuksia tule kasvattaa osana verouudistusta.

Miten Palta uudistaisi liikenteen verotusta?

Paltan mielestä verotuksen painopistettä tulisi vähitellen siirtää pois vanhasta mallista kohti tulevaisuuden liikennettä paremmin vastaavaa järjestelmää. Keskeistä on, että liikenteen verotus perustuisi jatkossa nykyistä enemmän käyttöön, että verotuotot säilyisivät vakaina ja että eri käyttövoimia kohdeltaisiin johdonmukaisesti.

Muutokset on toteutettava vaiheittain ja ennakoitavasti

Ratkaisujen käyttöönotossa ei kuitenkaan ole syytä edetä hätiköiden. Liikennejärjestelmässä tehdään pitkäkestoisia investointeja ja hankintoja, minkä vuoksi muutokset on toteutettava vaiheittain ja ennakoitavasti. Juuri tästä syystä Palta on laatinut oman konkreettisen ehdotuksen liikenteen verojen ja maksujen kokonaisuudistuksesta, jossa uudistus etenee kahdessa vaiheessa.

Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena olisi vakauttaa liikenteen verotuottojen kehitys sähköistymisen kiihtyessä. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyisten verorakenteiden hyödyntämistä siten, että ajoneuvoveron merkitys kasvaisi samalla, kun polttoaineverojen tuotto vähenee. Tarkoituksena olisi turvata liikenteestä kerättävä noin neljän miljardin euron vuosittainen verokertymä ilman äkillisiä muutoksia liikkujille tai yrityksille.

Toisessa vaiheessa siirryttäisiin pysyvämpään malliin, jossa käyttöperusteisuus korostuu nykyistä enemmän. Keskustelussa ovat tällöin esimerkiksi kilometrivero, tietullit, kaupunkiseutujen ruuhkamaksut sekä raskaan liikenteen vinjetti- tai tiemaksuratkaisut. Paltan näkemyksen mukaan tällaisia vaihtoehtoja on syytä arvioida avoimesti, koska tulevaisuudessa liikennejärjestelmän rahoitusta ei voida rakentaa yksinomaan polttoaineverojen varaan.

Samalla tieliikenteen verotuksen painopistettä siirrettäisiin asteittain pois ajoneuvojen omistamisesta ja kohti tieverkon käyttöä. Paltan tavoitteena on teknologianeutraali järjestelmä, jossa myös sähköajoneuvot osallistuvat ajan myötä infrastruktuurin rahoittamiseen, mutta puhtaan siirtymän kannustimet säilyvät riittävinä.

Paltan mallin olennainen lähtökohta on myös se, ettei uusien ratkaisujen tavoitteena ole kasvattaa liikenteen kokonaisverotusta hallitsemattomasti. Tarkoituksena on ensisijaisesti korvata rapautuvaa veropohjaa ja rakentaa järjestelmä, joka toimii myös siinä tilanteessa, kun liikenne on huomattavasti nykyistä sähköisempää.

Keskustelu on käytävä nyt

Liikenteen nykyinen verojärjestelmä ei ole epäonnistunut. Päinvastoin se on toiminut hyvin aikakautena, jolloin liikenne perustui fossiilisiin polttoaineisiin.

Mitä aikaisemmin uudistuksen periaatteista ja veromalleista päätetään, sitä paremmin siihen voidaan varautua.

Ongelma on, että maailma muuttuu nyt nopeammin kuin verojärjestelmä.

Siksi Paltan viesti on yksinkertainen: liikenteen verotuksen uudistamista ei pidä lykätä siihen hetkeen, kun veropohjan rapautuminen näkyy entistä laajemmin valtiontaloudessa ja liikennejärjestelmän rahoituksessa. Mitä aikaisemmin uudistuksen periaatteista ja veromalleista päätetään, sitä paremmin yritykset, kotitaloudet ja koko liikennesektori voivat varautua muutokseen.

Paltan tarkempi veroehdotus tarjoaa yhden konkreettisen mallin tämän keskustelun pohjaksi. Uudistuksen yksityiskohdista voidaan perustellusti olla eri mieltä, mutta keskustelua itse ongelmasta ja sen ratkaisusta ei enää kannata siirtää tulevaisuuteen.

Palvelulupaus 2027: Palvelemme Suomea tänään ja huomenna

Palvelulupaus 2027: Palvelemme Suomea tänään ja huomenna

Palta tähtää eduskuntavaalitavoitteillaan siihen, että palvelualat tunnistetaan kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn moottoriksi. Kun palvelualojen toimintaedellytyksiä vahvistetaan, vahvistetaan samalla koko Suomen tulevaisuutta.

Paltan Palvelulupaus 2027 kertoo, mitä Suomi huomenna saa, kun palveluihin panostetaan: enemmän kasvua, työtä ja kilpailukykyä. ​​

Tutustu kirjoittajaan

Petri Laitinen

Liikenne- ja logistiikkajohtaja, Liikenne ja logistiikka

Elinkeinopolitiikka

Petri Laitinen työskentelee Paltassa liikenne- ja logistiikkajohtajana. Petri on lisäksi Paltan jäsenyhdistyksen Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton toimitusjohtaja ja jakaa aikansa näiden kahden tehtävän välillä. Petrin toimenkuvaan kuuluvat laajasti kaikki liikenteeseen ja logistiikkaan liittyvät asiat. Hän toimii myös Paltan jäsenistä koostuvan liikenne- ja logistiikkatyöryhmän yhteyshenkilönä. Lisäksi  Petri osallistuu huolinta-alan työehtosopimustoimintaan toimialan tessejä neuvoteltaessa.