Standardit on tehty helpottamaan ihmisten elämää, selkeyttämään sääntöjä ja varmistamaan turvallisuutta. Vaikka emme tule asiaa ajatelleeksi, löytyy standardeja kaikkialta arkisen elämämme keskeltä. Standardit tutuiksi-blogissa havainnoimme standardien merkitystä arkisten esimerkkien kautta.
Standardit, joihin kirjoituksessa viitataan, löytyvä listana blogin lopusta.
Standardit turvaavat retkeilyä
Syksyn tullessa alkaa erilainen ulkoilukausi. Toiset pukeutuvat kalenterin mukaan, toiset sään. Perheemme kuuluu jälkimmäisiin, ja se kävi erityisen selväksi syyskuun lopun rennolla vaellusretkellä.
Kunta oli järjestänyt maksuttoman bussikuljetuksen [1] vaelluksen lähtöpaikkaan. Kunnan nettisivulle oli laitettu väärä lähtöosoite, mutta päädyimme oikeaan paikkaan seuraamalla tuulitakkisia, reppu selässä kulkevia ihmisiä. Erotuimme porukasta t-paitoinemme ja ilman reppuja.
Valittavana oli kaksi reittipituutta, joista valitsimme lyhyemmän, 10 km reitin. Vaelluksen alkuhetkinä polku oli ruuhkainen ja meno hidasta. Tällaisille kunnan järjestämille yhteisreissuille [2] osallistuvat henkilöt ovat yleensä iäkkäämpiä, mutta hyväkuntoisia. Pääsimme heidän ohitseen vasta ensimmäisessä jyrkemmässä ylämäessä. Kyseessä ei tosin ollut kilpailu.
Kuljimme melkein etumaisina. Edellemme ehtineitä muutamaa pinkojaa ei näkynyt. Onneksi reitti oli hyvin merkitty [3]. Epävarmoissa kohdissa luotimme koiraamme, joka edellä pinkovien jalanjälkiä nuuskien osoitti, minne mennä. Polku nousi korkealle kalliolle, josta oli taulumainen näkymä utuiselle järvelle. Pysähdyimme kiikaroimaan [4] järvelle, ja linssiin osuikin ’joku sukelteleva lintu’.
Takana tulevat lähestyivät uhkaavasti ja maiseman ihastelu piti lopettaa. Kiirehdimme eteenpäin. Vaikka eihän kyseessä ollut kilpailu.
Reitille oli pystytetty huoltotelttoja kahteen pisteeseen. Grillimakkara [5] ja sinappi maistuivat, sillä emme aikoneet pysähtyä jälkimmäisellä huoltoteltalla. Penkillä nuotion ääressä oli tilaa, olimmehan lähes ensimmäiset paikalla. Makkaran kyytipojaksi maistui kädenlämpöinen kahvi termarista [6].
Tauko teki tehtävänsä ja hiki, joka oli meille tullut t-paidoissammekin, kuivui pois. Tuulitakit saapuivat kun lopettelimme syömistä. Heillä ei varustuksestaan huolimatta näyttänyt olevan millään lailla kuuma, mitä ihmettelimme. Oli aika luovuttaa istumapaikat tuulitakeille. Makkarapaikalle tuli ruuhkaa, mitä siunasimme, koska ehdimme nyt etumaisiksi! Vaikka kyseessä ei ollutkaan kilpailu.
Loppureitti oli pääasiassa hieno – välillä maata peitti paksu sammalkerros silminkantamattomiin, välillä ylitimme puroja ja kuljimme pitkospuita pitkin. Paikoin reitille osui myös rumia aukioita, jotka olivat metsäkoneiden [7] myllertämiä. Lopulta tupsahdimme metsästä kaupungin infrastruktuuriin, ja loppumatka taittui tutuilla kävelyteillä [8]. Tuossa vaiheessa kotisohva [9] alkoi jo houkutella ja vauhti tuntua.
Vaellus sujui hyvin ajassa 2,5 tuntia. Ainoa jännitystä aiheuttanut tilanne oli hetki, jolloin takanamme tallustanut pariskunta ohitti meidät yllättäen loppumetreillä ja jäimme kakkosiksi. Mutta eihän kyseessä ollut kilpailu.
Tekstissä mainitut standardit
[1] SFS-EN 13816 Kuljetuspalvelut
[2] ISO 25554:2024 Hyvinvointia edistävät kuntapalvelut
[3] SFS 4424 Ulkoilun reittiopasteet
[4] ISO 14133 Kiikarit
[5] SFS-EN 498 Grillit
[6] SFS-EN 12546-1 Termospullot
[7] SFS-EN ISO 11850 Metsäkoneet
[8] SFS-EN 1436 Tiemerkinnät
[9] SFS-EN 1022 Sohvat
Tutustu kirjoittajaan
