Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/35432/2025
Palvelualojen työnantajat Palta ry ja sen jäsenyhdistys Suomen Matkustajalaivayhdistys SMLY ry kiittävät mahdollisuudesta lausua esitysluonnoksesta, ja lausuvat siitä yhteisesti seuraavaa.
SMLY ry edustaa rannikko- ja sisävesialueella toimivia henkilöliikennevarustamoita. SMLY ry:een kuuluu noin 50 varustamoa, joissa työskentelee purjehduskaudella yhteensä noin 1100 työntekijää. Näistä noin 20 varustamoa toimii sisävesialueella, ja ne työllistävät purjehduskaudella yhteensä noin 300-400 työntekijää. Nämä sisävesialueella toimivat varustamot ja niiden henkilöstö ovat ehdotetun sisävesiliikenteen työaikasääntelyn välittömässä vaikutuspiirissä.
Lausuntomme kohdistuu ehdotukseen laiksi työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain (248/1982) muuttamisesta ja siinä erityisesti ehdotettuun uuteen 3 §:ään, jolla varallaoloaika luettaisiin sisävesiliikenteessä kokonaisuudessaan työajaksi. Ehdotettu sanamuoto on tulkinnanvarainen, kyseenalainen ja omiaan heikentämään kotimaan matkustaja-alusliikenteen toimintaedellytyksiä. Myös muut ehdotetut muutokset kotimaanliikenteen työaikalakiin nähdään tarpeettomina.
Ehdotettuja muutoksia kotimaaliikenteen työaikalakiin perustellaan sisävesiliikenteen työaikadirektiivillä 2014/112/EU, jolla on aikanaan pantu täytäntöön eurooppalaisten järjestöjen EBU, ESO ja ETF välillä tehty eurooppalainen sopimus. Todettakoon että suomalaiset työnantajat eivät ole olleet mitenkään edustettuina tätä sopimusta tehtäessä. Edelleen sopimus on tehty silmälläpitäen keski-eurooppalaista sisävesiliikennettä, joka eroaa toimintaolosuhteiltaan merkittävästi suomalaisesta ympäristöstä. Keski-Euroopassa liikennöinti tapahtuu lähes yksinomaan joissa ja kanavissa, kun taas Suomessa kotimaan liikennettä harjoitetaan sekä meri- että sisävesiympäristössä erityisesti järvillä. Yleisesti ottaen erilaiset työaikasäännökset meri- ja sisävesiliikenteessä asettavat eri toimintaympäristöissä olevat toimijat perusteetta erilaiseen asemaan.
Nykyinenkään lainsäädäntö ei riittävästi huomioi sesonkiluonteisen matkustajaliikenteen tarpeita eikä mahdollista riittävää joustavuutta työvoiman käytössä. Jos kotimaan matkustaja-alusliikenteen halutaan säilyvän Suomessa elinvoimaisena ja palvelutarjonnan kattavana, sääntelyssä tulisi paremmin huomioida alan sesonkiluonteisuus, pienet yritykset, vanha kalusto sekä tarve joustavaan työvoiman käyttöön.
Merityösopimuslakiin ehdotetut muutokset
–
Kotimaanliikenteen työaikalakiin ehdotetut muutokset
1. Ehdotettu 3 § työajan määritelmästä
Ehdotetussa 3 §:n 1 momentin ilmaisut ”tai työnantajan määräyksestä väliaikaisesti muualla” ja ”taikka muutoin aluksen hyväksi” ovat tulkinnanvaraisia, tarpeettomia ja omiaan laajentamaan tarpeettomasti lain soveltamista sen ydinalueen eli aluksella tapahtuvat työn ulkopuolelle.
Esitysluonnoksen perusteluissa kohdassa ”7.2 Varallaoloaika” on kirjoitettu seuraavasti:
”Direktiivin täytäntöönpano ei edellytä sisällyttämään siihen sisältyviä määritelmiä täytäntöönpanolainsäädäntöön, kunhan direktiivin velvoitteet asiallisesti täytetään kansallisessa oikeusjärjestelmässä. Työ- ja lepoajan käsitteillä on työelämässä vakiintunut merkityssisältö. Kotimaanliikenteen työaikalaissa on säädetty liitesopimuksen edellyttämien lepoaikojen antamisesta työntekijälle (11–12 a §). Lain säännökset ilmentävät työ- ja lepoajan suhdetta.
Kotimaanliikenteen työaikalain 7§:ssä säädetään valmiusajasta ja työajasta.
Lain 7 §:n mukaan, jos työntekijä on merityösopimuslain (756/2011) 4 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tai siihen rinnastettavalla tavalla taikka muutoin sopimuksen mukaan velvollinen määräaikoina oleskelemaan vapaa-aikanaan aluksessa ja olemaan tarvittaessa heti valmiina ryhtymään työhön, on valmiuteen käytetty aika luettava kokonaisuudessaan työaikaan.
Jos työntekijän valmius aluksessa on 1 momentissa tarkoitettua lievempää, ei siihen käytettyä aikaa lueta työaikaan. Tällaiseen valmiuteen käytetystä ajasta on työntekijälle kuitenkin suoritettava korvaus vähintään puolesta siihen käytetystä ajasta joko rahana tai vapaa-aikana.
Jos työntekijä on sopimuksen mukaan velvollinen määräaikoina oleskelemaan asunnossaan, josta hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, ei aikaa, jonka hän työtä suorittamatta joutuu olemaan sidottuna, lueta työaikaan. Tästä ajasta on työntekijälle kuitenkin suoritettava korvausta niin kuin 2 momentissa on säädetty.
Lain esitöiden (HE 257/1981 vp) mukaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetaan työntekijän velvollisuutta olla vapaa-aikanaan aluksessa valmiina ryhtymään tarvittaessa työhön työnantajan määräyksestä. Pykälän 1 ja 2 momenttien erona on työntekijän valmiuden aste. Pykälän 1 momentissa tarkoitetaan sellaista kiinteätä sidonnaisuutta, jossa työntekijän tulee olla valmiina työhön muutamassa minuutissa kutsun saatuaan. Tällaiseen valmiuteen käytetty aika on luettava kokonaisuudessaan työajaksi. Jos valmiusvelvollisuus on tätä lievempää, toisin sanoen, jos työntekijä voi suhteellisen vapaasti viettää aikaansa aluksessa, ei valmiuteen käytettyä aikaa lueta työajaksi. Tästä on työntekijälle kuitenkin suoritettava korvaus siten, että vähintään puolet valmiuteen käytetystä ajasta korvataan joko rahana korottamattomalla palkalla tai vastaavana vapaa-aikana. Jos työntekijä viimeksi tarkoitetun valmiuden aikana kutsutaan työhön, on työhön käytetty aika luettava työaikaan. Pykälän 3 momentin säännöksen työntekijän sopimukseen perustuvasta velvollisuudesta oleskella asunnossaan, josta hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, oli tarkoitus vastata tuolloisessa työaikalaissa tarkoitettua varallaoloa.”
Em. perustelujen mukaisesti työ- ja lepoajan käsitteillä on työelämässä vakiintunut merkityssisältö. Edelleen varallaolon käsitteellä on suomalaisessa työaikalainsäädännössä vakiintunut merkityssisältö. Nykyisen kotimaanliikenteen työaikalain 7 §:n säännös valmiusajoista ja työajasta ilmentää tätä vakiintunutta varallaolon merkityssisältöä, jonka mukaan valmiusaikaa ei lueta työaikaan, ellei työntekijän ole velvollinen oleskelemaan vapaa-aikanaan aluksessa ja olemaan tarvittaessa heti valmis ryhtymään työhön.
Mikäli yleistä työaikalainsäädännön varallaolon ja kotimaanliikenteen työaikalain valmiusajan käsitettä laajennettaisiin ehdotetun 3 §:n 2 momentin mukaisesti työajaksi sisävesiliikenteessä, olisi se omiaan vaarantamaan alan toimintaedellytyksiä merkittävästi. Tällöin varallaolo- tai valmiusajan käyttäminen muuttuisi kaikissa muodoissaan mahdottomaksi ja kannattamattomaksi. Esimerkiksi merenkulussa yleisesti vakiintuneen jäämisvuoron käyttäminen aluksen turvalliseen valvomiseen satamassa ei olisi enää mahdollista. Esityksellä olisi kielteisiä vaikutuksia paitsi työnantajina toimivien varustamoiden toimintaedellytyksiin, myös alan työntekijöiden työllisyyteen ja ansionmuodostukseen. Kotimaan matkustaja-alusliikenteessä tarvitaan päinvastoin lisää joustavuutta työaikaa koskeviin säännöksiin.
Edelleen ehdotettu tarkentamaton muutos vaarantaisi pahimmillaan alusliikenteessä käytettävän vahtijärjestelmän käyttökelpoisuuden. Tällöin keskeisen vahtijärjestelmän käyttäminen muuttuisi käytännössä mahdottomaksi ja kannattamattomaksi. Tältä osin viittaamme Uittotaito Oy:n 14.9.2026 antamassa lausumassa selvitettyihin seikkoihin. Edelleen ehdotettu muutos tekisi kotimaanliikenteessä käytettävät muutkin lepo- ja vapaa-ajan majoittumiskäytännöt aluksella mahdottomiksi. Tämä olisi paitsi alan työnantajavarustamoiden, myös alan työntekijöiden etujen vastaista.
Nykyisen kotimaanliikenteen työaikalain työ-, lepo- ja valmiusaikaa säännökset ovat Suomen sisävesiliikenteen työn luonne huomioiden riittävät ja takaavat alan työtekijöille riittävän suojan sisävesiliikenteen työaikadirektiivin edellyttämällä tavalla. Näistä syistä johtuen pidämme ehdotettua 3 §:ää työajan määritelmästä tarpeettomana.
Työehtosopimuksella sopimismahdollisuuden sekä sisävesi- ja meriliikenteen eriarvioisuuteen liittyen vetoamme samoihin seikkoihin kuin Uittotaito Oy 14.9.2026 antamassa lausumassa:
Nykyisen lain 22 §:n 2 momentti sallii valtakunnallisella työehtosopimuksella toisin sopimisen 7 §:n varallaoloajoista. Esitysluonnoksessa sisävesiliikenteen varallaolo siirtyisi uuteen 3 §:ään, jota 22 §:n poikkeamisluettelo ei kata. Meriliikenteessä – myös saman lain piiriin kuuluvassa kotimaan rannikkoliikenteessä – sopimismahdollisuus säilyisi, mutta sisävesillä se poistuisi kokonaan. Ero syntyisi saman lain sisälle pelkän liikennealueen perusteella: sama työnantaja, sama työehtosopimus ja samantyyppinen alus olisivat eri asemassa sen mukaan, liikennöidäänkö järvellä vai merellä. Voimassa olevan työehtosopimuksen valmiusaikamääräykset muuttuisivat sisävesillä lain vastaisiksi ilman, että osapuolilla olisi keinoa korjata tilannetta sopimusteitse.
Pidämme lopputulosta ristiriitaisena direktiivin oman logiikan kanssa: direktiivi 2014/112/EU perustuu eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten (EBU, ESO, ETF) sopimukseen, ja sen liitesopimuksen johdanto tunnustaa nimenomaisesti sisävesityön päivystysluonteen ja tarpeen joustaville työaikajärjestelyille. Kansallinen täytäntöönpano, joka poistaa työmarkkinaosapuolilta kaiken liikkumavaran juuri sillä sektorilla, jonka erityispiirteet direktiivi itse tunnustaa, ei nähdäksemme ole direktiivin tarkoituksen mukainen.
Työehtosopimuksella toisin sopimisen mahdollisuudet tulisi säilyttää joka tapauksessa myös sisävesiliikenteessä.
2. Ehdotettu 12 a § viikkolevosta
Ehdotettu tekstilisäys ”välittömästi työpäivien jälkeen” 12 a §:ään on tulkinnanvarainen, epäselvä ja tarpeeton. Kotimaan liikenteessä työaika voi sijoittua vaihtelevasti eri työpäiville, jolloin viikon työpäivät eivät ole välttämättä peräkkäin. Ehdotettu lisäys on omiaan aiheuttamaan tarpeetonta epäselvyyttä ja hankalia tulkintatilanteita. Edelleen ehdotettu tekstilisäys koskisi kaikkea kotimaan liikennettä, vaikka muutosehdotusta perustellaan sisävesiliikenteen työaikadirektiivillä. Nykyinen 12 a §:n säännös täyttää riittävässä määrin direktiivin edellytykset.
Ehdotettu 19 a § työaikakirjanpidosta
Ehdotetut tekstilisäykset ”Sisävesiliikenteessä työaikakirjanpito on säilytettävä aluksella.” ja ”Sisävesiliikenteen aluksella työskentelevän työntekijän on säilytettävä selvitystä yhden vuoden ajan.” ovat suomalaiselle vakiintuneelle käytännölle vieraita, tarpeettomia ja omiaan aiheuttamaan tulkinnallisia epäselvyyksiä. Edelleen tällaiset lisäykset aiheuttaisivat perusteettoman eron sisävesi- ja merialueilla liikennöivien toimijoiden välille. Nykypäivänä työaikakirjanpito on alan varustamoissa pääosin sähköisessä muodossa. Muutoinkin työaikakirjanpito on todennettavissa riittävän tehokkaasti myös varustamojen muissa toimitiloissa. Nykyinen 19 a §:n säännös täyttää riittävässä määrin direktiivin edellytykset.
Merityöaikalakiin ehdotettu muutos
–
Lisätiedot
Antti Kujala
Asiantuntija, Matkatoimistoala, Urheiluala
Työmarkkinat
