Lausunto valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtakunnallisiksi työvoimapula-aloiksi (VN/19315/2026)

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta uudeksi valtioneuvoston asetukseksi valtakunnallisista työvoimapula-aloista.

Asetus säädettäisiin ulkomaalaislain 72 c §:n nojalla. Asetuksen soveltaminen tarkoittaa, että työntekijän oleskeluluvan haltijalla on oleskelulupaan liittyvän työnteko-oikeuden lisäksi oikeus tehdä töitä asetuksessa säädetyllä työvoimapula-alalla. Oikeuden käyttäminen ei edellyttäisi uuden oleskeluluvan hakemista, vaan sitä että maassa oleskelun perusteena olevan työntekijän oleskelulupa on voimassa. Laajennus koskisi työntekijän oleskelulupaa, jossa lupa jo myönnetään tietylle ammattialalle tai useampaa alaa koskevasti.

Palvelualojen työnantajat Palta ry kiittää mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston esitysluonnoksesta. Palta on EK:n suurimpia jäsenliittoja, ja se edustaa noin 2 500:aa palvelualoilla toimivaa jäsenyritystään. Koko 2000-luvun uudet yritykset ja työpaikat ovat syntyneet palvelualoille. Valtaosa työperäisistä oleskeluluvista kohdentuu yksityisille palvelualoille ja alan kasvu tarvitsee kansainvälisiä osaajia myös tulevaisuudessa. Kansainvälisten osaajien saatavuus, joustava ja ennakoitava lupahallinto sekä työvoiman kohtaannon parantaminen ovat välttämättömiä.

Palta pitää tervetulleena kaikkia toimia, joilla vauhditetaan työttömänä olevien maahanmuuttajien työllisyyden kasvattamista sekä joustavoitetaan kansainvälisten osaajien työlupabyrokratiaa. Nyt ehdotettavan asetuksen perimmäisenä tavoitteena on laajentaa työntekijän oleskeluluvan työnteko-oikeutta aidosti todetulle työvoimapula-alalle.

Erinomaisesta tausta-ajatuksesta huolimatta, valtioneuvoston asetuksen merkitys on jäämässä vaatimattomaksi ja se ei tule todennäköisesti helpottamaan kasvu-uralle hapuilevan Suomen tulevaa työvoimapulaa.  Palta katsoo, että ehdotuksen ammattialaluettelo on liian suppea, koska sen luomisessa käytetty määrittelytapa ei kuvaa riittävästi palvelualojen työvoiman kysyntää, osaamisvaatimuksia eikä alueellisia kohtaanto-ongelmia. Työvoimapula-alojen määrittelymenetelmän korjaamista ulkomaalaislain 72 c §:ssä tulee vähintäänkin selvittää ennen nyt ehdotettavan valtioneuvoston asetuksen antamista. Palta lisäksi ehdottaa, että asetuksessa käytetty 90 prosentin valtakunnallisen kattavuuden vaatimusta madalletaan.

Perusongelmina ehdotetussa asetuksessa on, että ulkomaalaislain 72 c § määritetyillä tietolähteillä tuotettu listaus ei vastaa todellista työvoimapulatilannetta. Lausunnolla olevan asetuksen määrällinen tarkastelu nojaa työhallinnon ja Tilastokeskuksen tietoihin avoimista työpaikoista. Aineistot mittaavat eri asioita: työnvälitystilasto kuvaa julkiseen työnvälitykseen ilmoitettuja paikkoja, kun taas Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilasto perustuu työnantajille tehtävään otostutkimukseen ja kuvaa neljännesvuosittaista tilannetta.

On nähtävissä, että yksityisen sektorin työnantajien kiinnostus hyödyntää Työmarkkinatoria avoimien työpaikkojen ilmoittamisessa on hiipunut.  Julkista työvoimapalvelua ei mielletä tehokkaaksi, joustavaksi tai työnantajan imagoon sopivaksi rekrytointikumppaniksi. Työmarkkinatorin ei uskota palvelevan sopivan profiilin omaavien osaajien löytymisessä. Työttömille työnhakijoille säädetty säännöllinen työhakuvelvollisuus on myös karkoittanut osan työnantajista Työmarkkinatorilta, koska alustalla avoimen työpaikan ilmoittaminen kasvattaa todennäköisyyttä saada “turhia” ja vain velvoitteen täyttämiseen tähtääviä työhakemuksia.

Palvelualoilla rekrytointi tapahtuu usein yritysten omissa kanavissa, henkilöstöpalveluyritysten kautta, suorahaulla, verkostoissa tai jatkuvana hakuna. Nämä työpaikat eivät tule huomioiduksi työhallinnon tai Tilastokeskuksen otospohjaisessa avoimien työpaikkojen tilastoinnissa.  Avointen työpaikkojen lukumäärät eivät myöskään vastaa todellista tilannetta, koska esimerkiksi Työmarkkinatorilla yhdellä ilmoituksella voidaan tosiasiallisesti hakea useampaa työntekijää. Yritykset eivät aina halua ilmoittaa todellista palkattavien määrää muun muassa työnantajan imagosyillä. Tilastojen ulkopuolelle jäävä työvoimankysyntä voi olla toimialasta ja ammattiryhmästä riippuen huomattavaa.

Työvoimapulan volyymin arvioiminen vähentämällä työttömien työnhakijoiden määrä avoimien työpaikkojen määrästä on liian mekaanista. Se voi antaa näennäisen tarkan, mutta työmarkkinoiden todellisuudesta poikkeavan tuloksen. Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä ei kerro, kuinka moni on tosiasiallisesti käytettävissä tiettyyn tehtävään ja täyttää sen osaamis-, kieli-, lupa-, turvallisuus- tai terveydelliset vaatimukset. Korkea yleinen työttömyys voi siten esiintyä samanaikaisesti vakavien ammatti- ja aluekohtaisten rekrytointivaikeuksien kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on tunnistanut Työmarkkinatorin avoimiin työpaikkoihin liittyvän tilastotiedon harhan, mutta valitettavasti ongelmaan ei ole löytynyt ratkaisua. Onkin selvää, että todenmukaisempi tieto osaajapulasta on löydettävissä alueilta, koska niiden työlupalinjaukset perustuvat moneen tietolähteeseen, hyvään vuorovaikutukseen, kyselyihin ja ennakointiprosesseihin oman alueen elinkeinoverkoston sekä yksityisen henkilöstöalan kanssa.

Valitettavasti lausunnolla oleva asetusluonnos ei nykymuodossaan hyödynnä riittävällä painoarvolla alueellisia työlupalinjauksia. Eri alueilla on hyvinkin erilaiset työvoima- ja elinkeinorakenteet ja siten alueiden tuottamat työlupalinjaukset eroavat sisällöiltään toisistaan. Haasteellisuutta lisää, että työvoiman liikkuvuus on Suomessa matalalla tasolla. 

Perustelumuistiossa todetaan, että laadullisessa tarkastelussa ammattiryhmän edellytetään sisältyvän sellaisten alueiden työvoimalinjauksiin, jotka edustavat vähintään 90:tä prosenttia Suomen työvoimasta. Perustelumuistion mukaan yksikään ammattiryhmä ei ylitä tätä rajaa. Näin laadulliseksi tarkoitettu tarkastelu ei käytännössä vaikuta asetuksen sisältöön, vaan määrällisen aineiston puutteet jäävät korjaamatta. Palta pitääkin 90 prosentin raja-arvoa ylimitoitettuna.

Asetuksen perustelumuistiossa osuvasti kuvataan, että valtakunnallisten työvoimapula-alojen määrittelyyn ei ole olemassa vain yhtä aukotonta ja vakiintunutta tapaa ja että listan kokoamiseen sisältyy erilaisia oletuksia ja rajauksia, jotka voidaan perustellusti määrittää toisin esimerkiksi erilaisessa työmarkkinoiden suhdannetilanteessa. Palta pitää välttämättömänä, että keskustelua aiheesta jatketaan ja määrittelyn havaittuja ongelmia pyritään poistamaan.