25.9.2026

TiedoteVaikutamme

Dieselkriisistä otettava opiksi: Raskaan liikenteen sähköistymistä täytyy vauhdittaa

Kuvituskuva: Rekka ajaa metsän keskellä tiellä

Dieselin ennätyksellisen korkea hinta rasittaa kuljetusyrityksiä ja heikentää Suomen kilpailukykyä. Sama tilanne tulee luultavasti toistumaan taas tulevien öljykriisien myötä. Palvelualojen työnantajat Palta peräänkuuluttaa toimia, joilla voidaan vähentää raskaan liikenteen riippuvuutta öljystä pysyvästi.

Dieselin hinta pomppasi syyskuussa Suomessa EU-maiden korkeimmaksi. Tilanne tuo haasteita koko Suomelle, sillä polttoaine muodostaa merkittävän osan kuljetusten kustannuksista. Hintojen nousu heikentää suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä ja suomalaisten ostovoimaa. 

Päällä oleva hintakriisi osoittaa jälleen kerran, kuinka haavoittuvainen öljystä riippuvainen kuljetusjärjestelmä on kansainvälisille kriiseille, geopoliittisille jännitteille ja energiamarkkinoiden voimakkaille hintavaihteluille. Siksi hallituksen mahdollisten toimenpiteiden ei pitäisi koskea vain seuraavia kuukausia, vaan Suomi tarvitsee toimia, joilla vastaavien kriisien vaikutuksia voidaan pienentää tulevaisuudessa. 

Palta esittää kolmea toimenpidettä: 

Puhtaiden kuorma-autojen hankintatuet on palautettava. Sähkö- ja kaasukuorma-autojen hankintahinta on edelleen dieselkalustoa korkeampi. Investointien vauhdittaminen vähentäisi yritysten riippuvuutta öljyn hinnan vaihteluista ja nopeuttaisi uuden teknologian käyttöönottoa. 

Lataus- ja jakeluinfrastruktuurin tuet on palautettava. Kalustoinvestoinnit eivät etene ilman riittävää lataus- ja tankkausverkostoa. Erityisesti raskaan liikenteen lataus- ja kaasutankkausinfra tarvitsevat pitkäjänteistä ja ennakoitavaa tukea. 

Sähköveron palautus on sisällytettävä ammattidieseljärjestelmään. Palta on esittänyt, että myös sähköä käyttävä raskas liikenne tulee huomioida vuonna 2028 käyttöön otettavassa ammattidieselissä, jotta eri käyttövoimia kohdellaan tasapuolisemmin ja käyttövoimasiirtymä etenee tehokkaammin. 

Kyse on myös huoltovarmuudesta 

Yksi keino, jolla hallitus voisi helpottaa tilannetta lyhyellä aikavälillä, olisi esimerkiksi polttoaineverojen väliaikainen laskeminen. 

– Lyhyen aikavälin ratkaisut voivat helpottaa tämän päivän kustannusongelmaa. Pitkän aikavälin ratkaisu on kuitenkin vähentää kuljetusalan altistumista öljyn hinnan vaihteluille. Mitä enemmän Suomessa on sähkö- ja kaasukäyttöistä raskasta kalustoa, sitä paremmin olemme varautuneet myös tuleviin kriiseihin, Paltan ilmastopolitiikan ja kestävän kasvun asiantuntija Mikko Paloneva toteaa. 

– Kyse on myös Suomen huoltovarmuudesta ja resilienssistä. Suomen kaltaisessa maassa kuljetusten toimintakyky on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta. Mitä useampia käyttövoimia raskaassa liikenteessä on käytössä, sitä paremmin kuljetusjärjestelmä kestää polttoaineiden saatavuushäiriöitä ja kansainvälisiä kriisejä, Paloneva jatkaa.

Lisätietoja

Mikko Paloneva

Asiantuntija, Ilmastopolitiikka ja kestävä kasvu

Elinkeinopolitiikka

Petri Laitinen

Liikenne- ja logistiikkajohtaja, Liikenne ja logistiikka

Elinkeinopolitiikka