Elämme jo tekoälyn keskellä – mutta kuljemmeko edelleen sumussa?

– Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä, totesi Eino Leino runossaan vuosisadan vaihteessa.

Lausahdus kuvaa mitä osuvimmin myös tässä ajassa käytävää keskustelua tekoälystä. Tekoälystä puhutaan nyt lähes kaikkialla: sen ennakoidaan muuttavan ammattirakenteita, tuottavuutta ja jopa talouskasvun edellytyksiä. Samalla keskusteluun sisältyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.

Julkisessa keskustelussa tekoäly liitetään usein kahteen ääripäähän. Yhtäällä pelätään työn katoamista, toisaalla odotetaan lähes rajatonta tuottavuusloikkaa. Ajankohtaiset suomalaiset ja eurooppalaiset puheenvuorot viittaavat kuitenkin siihen, että olennaisin muutos ei ole yksittäisten ammattien äkillinen häviäminen vaan työn tekemisen tapojen asteittainen muuttuminen.

Esimerkiksi suomalaisessa keskustelussa on korostettu, että tekoälyosaaminen ei ole vain teknisten asiantuntijoiden erityistaito, vaan yhä enemmän osa yleistä työelämävalmiutta. Samalla on muistutettu, että hyöty ei synny pelkästä teknologian käyttöönotosta. Ratkaisevaa on, osataanko tekoälyä käyttää tarkoituksenmukaisesti ja osana työn kokonaisuutta.

Palvelualan yritysten avointen työpaikkojen tarkastelu osoittaa, että tekoäly on jo työelämässä. Vuoden 2025 työpaikkailmoituksista piirtyy kaksijakoinen ilmiö: tekoäly synnyttää uusia, suoraan teknologiaan liittyviä rooleja, mutta samalla se leviää tavallisiin asiantuntija- ja liiketoimintatehtäviin työkaluksi, jota edellytetään käytettävän osana perustyötä.

Palvelualoilla tekoälyyn suoraan liittyvät roolit ovat yleistyneet. Yritykset hakevat kehittäjiä, arkkitehteja, dataosaajia ja muita asiantuntijoita rakentamaan uusia tekoälypohjaisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintaratkaisuja. Tämä kertoo siitä, että tekoäly ei ole vain tehokkuustyökalu, vaan myös uuden kasvun ja uuden työn mahdollistaja.

Työpaikkailmoitusten perusteella voidaan myös todeta, että tekoälyosaaminen on yrityksissä arkipäiväistynyt. Yhä useammassa asiantuntijatehtävässä ei haeta tekoälyn kehittäjää vaan työntekijää, joka osaa hyödyntää tekoälyä esimerkiksi suunnittelussa ja päätöksenteon valmistelussa. Tämä on olennainen muutos: tekoäly ei ole enää erillinen erityisosaaminen, vaan osa perustyökalupakkia.

Työpaikkadata myös osoittaa, että mitä enemmän teknologia tuottaa sisältöä, sitä arvokkaammiksi nousevat ihmisen yleiset työelämätaidot. Ongelmanratkaisu, vuorovaikutus, ja kyky arvioida tiedon laatua eivät vähene, vaan niiden merkitys kasvaa. Uusi supervoima ei ehkä ole vain tekninen osaaminen, vaan vaivannäön taito: kyky mennä pintaa syvemmälle, tarkistaa lähtötiedot, kysyä mitä, miksi ja miten – eikä tyytyä ensimmäiseen koneen tarjoamaan vastaukseen.

Tekoälyn aikakaudella kilpailukyky ei synny vain siitä, kenellä on parhaat teknologiat. Se syntyy siitä, kenellä on kyky oppia, soveltaa ja uudistua nopeammin. Yleisessä tekoälykeskustelussa tulisikin siirtyä pikaisesti jo käytännöllisempään kysymykseen: miten varmistamme, että mahdollisimman moni pystyy uudistamaan osaamistaan ajoissa? Tarvitsemme työpaikoille suunnitelmallista oppimista, koulutusjärjestelmään ketteryyttä ja yksilöille mahdollisuuksia päivittää osaamistaan läpi työuran.

Jos tekoälystä voidaan sanoa yksi varma asia osaamisen näkökulmasta, se on tämä: tarve jatkuvaan oppimiseen kiihtyy. Osaamisen uudistumisen eli jatkuvan oppimisen turvaaminen onkin nähtävä keskeisenä yhteiskuntamme kasvun lähteenä ja samalla tärkeimpänä ratkaistavana koulutuspoliittisena kysymyksenä.