4.2.2025

TiedoteVastuullisuus

Liikenteen päästökaupasta saatavat tuotot korvamerkittävä myös logistiikan puhdasta siirtymää tukeviin investointeihin

Mikko Paloneva

Logistiikan päästöjen vähentäminen ja digitaaliset palvelut korostuvat ilmastonmuutosta hillitsevinä toimina, selviää Palvelualojen työnantajat Paltan päivitetystä ilmastolinjauksesta. Palta on sitoutunut uudistamaan EU:n ja Suomen ilmastopolitiikkaa siten, että teemme oman osamme maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen.

Uusi liikenteen ja eräiden muiden alojen päästökauppa ETS2 käynnistyy Suomessa vuonna 2027. Hallitus on päättänyt, että Suomessa otetaan samana vuonna käyttöön ammattidiesel-veronpalautusjärjestelmä raskaille ajoneuvoille tukemaan yritysten logistista kilpailukykyä.

– Veronpalautuksen rinnalla tulee edistää toimialan puhdasta siirtymää siten, että valtion saamia päästökauppatuloja käytetään esimerkiksi puhtaiden ajoneuvojen hankintatukiin sekä raskaan liikenteen lataus- ja jakeluinfraan, valottaa asiantuntija Mikko Paloneva Paltasta.

Paltan kanta on, että raskaan ammattiliikenteen kompensaatio tulee toteuttaa yhdistelmällä liikenteen puhtaan siirtymän rahoitusta ja ammattidieseliä. Puhtaan siirtymän edistämisen tulee saada vähintään 50 % rahoituksesta. Vaihtoehto tukee sekä logistista kilpailukykyä että edistää toimialan käyttövoimamurrosta.

– Yhdistelmä huomioisi sekä puhtaaseen kalustoon investoivat kuljetusyritykset että toimijat, jotka eivät syystä tai toisesta pysty välittömästi investoimaan puhtaaseen kalustoon, jatkaa Paloneva.

Digitalisaatio ja innovaatiot ilmastohaasteen ratkaisijoiksi

Palveluiden hiilikädenjälki, eli kyky vähentää muiden toimijoiden päästöjä, on merkittävä. Palveluvaltaistuminen ja kiertotalous, jossa omistamisen sijasta käytetään palveluita, vahvistavat kestävää kasvua entisestään.

– Palvelualoilla tuotetaan useita ratkaisuja, joiden avulla voidaan vähentää muiden toimijoiden päästöjä. Hyvä esimerkki on reaaliaikainen tekoälyavusteinen ajotavanopastus, joka seuraa kuljettajien ajoa ja antaa välittömästi neuvoja ekologisempaan ajotapaan. Tällä voidaan vähentää rekkojen ja bussien polttoaineenkulutusta merkittävästi, Mikko Paloneva avaa.

Erityisen tärkeä ilmastomerkitys on innovaatioilla, digitaalisilla palveluilla, digitaalisten ratkaisujen käytöllä osana muuta palvelusuoritetta ja uusilla liiketoimintamalleilla. Digitaaliset ratkaisut tuovat yli 90 prosenttia palvelualojen hiilikädenjäljestä, eli palvelujen muilla toimialoilla aikaansaamista päästövähennyksistä.

– Palvelusektorin tuottavuuden kasvu ja päästöjen vähentäminen perustuu teknologian tehokkaaseen hyödyntämiseen ja käyttöönottoon. Tätä kehitystä kannattaa tukea ja vauhdittaa myös päätöksenteossa, päättää Paloneva.

Paltan ilmastolinjauksessa esitetään Paltan ratkaisut ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastolinjaus päivitettiin edellisen kerran vuonna 2021 ja sitä on nyt päivitetty vastaamaan nykytilannetta. Kaikki ratkaisumme hiilineutraaliuden edistämiseksi löydät Ilmastolinjauksesta 2025

Kysy lisää asiantuntijaltamme

Mikko Paloneva

Asiantuntija, Ilmastopolitiikka ja kestävä kasvu

Elinkeinopolitiikka