
Palvelualojen työnantajat Palta arvostelee hallituksen päätöstä jättää datakeskuksille luvattu tukimalli toteuttamatta. Toistuvat suunnanmuutokset heikentävät Suomen mainetta ennakoitavana investointiympäristönä juuri nyt kun talouskasvu tarvitsee uusia investointeja.
Hallitus päätti aiemmin poistaa datakeskusten alemman sähköveroluokan ja valmistella tilalle määräaikaisen, kohdennetun tukimallin. Nyt myös luvattu korvaava tuki jää toteutumatta.
– Hallitus kertoo tavoittelevansa kasvua, investointeja ja luottamusta Suomeen, mutta datakeskusten kohdalla se toimii päinvastoin. Ensin sähköveroa korotettiin yllättäen, sitten tilalle luvattiin uusi tuki ja nyt tästäkin lupauksesta luovutaan. Tällainen päätöksenteon poukkoilu on myrkkyä investoinneille ja Suomen maakuvalle, sanoo Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.
– Kyse on yksittäistä tukimuotoa suuremmasta asiasta: voivatko yritykset luottaa Suomessa tehtyihin linjauksiin. Hallituksen on palautettava päätöksentekoon pitkäjänteisyys, jotta Suomi kykenee kilpailemaan digitaalisen infrastruktuurin investoinneista, Rauhamäki sanoo.
Hallituksen ratkaisu on ristiriidassa Suomen digitalisaatio- ja kasvutavoitteiden kanssa. Datakeskukset muodostavat tekoälyn, pilvipalvelujen ja muiden digitaalisten palvelujen fyysisen perustan, ja niiden ympärille syntyy investointeja sähkö- ja tietoliikenneverkkoihin sekä rakentamis-, ylläpito- ja muihin palveluihin. Kun tekoälyn käyttö kasvattaa laskentakapasiteetin ja nopeiden datayhteyksien tarvetta, Suomi ei voi tavoitella teknologiasta tuottavuushyötyjä ja samalla heikentää sen edellyttämän infrastruktuurin investointinäkymiä.
– Kilpailu datakeskushankkeista on kansainvälistä, ja kustannusten ohella niiden sijoittumiseen vaikuttavat verotuksen ja sääntelyn vakaus sekä toimintaympäristön ennakoitavuus. Suomen on monipuolistettava elinkeinorakennettaan, jotta talouskasvu ei nojaa liian kapealle pohjalle. Koska Suomi on jäänyt digitaalisen talouden kehityksessä keskeisistä kilpailijamaistaan jälkeen, meidän kannattaa tavoitella nykyistä määrätietoisemmin datakeskusten ja muun digitaalisen infrastruktuurin investointeja, Rauhamäki päättää.
