Digitaaliset viestintä-, suoratoisto- ja muut palvelut ovat tehneet pandemian aikaisesta elämästä vähän siedettävämpää. Yllättävää kyllä, näiden tärkeiden palveluiden arvo näkyy puutteellisesti talouskasvua ja kulutusta kuvaavissa tilastoissa. Erityisesti maksuttomien palvelujen arvon mittaaminen on hankalaa, todetaan MustReadissa julkaistussa Ylös kanveesista -juttusarjan artikkelissa, jonka pääsee nyt lukemaan kokonaisuudessaan alta.
Koronapandemia on tehnyt elämästä monella tavalla entistäkin rasittavampaa, kuten osa lukijoista on saattanut huomata. Tilanteen harvoja hopeareunuksia on, että kotona kökkiminen on mukavampaa ja etätöissä oleminen tuottavampaa kuin se olisi ollut kolmekymmentä vuotta sitten.
Syy tähän on tietenkin digitaalinen teknologia ja sille rakennetut palvelut. Työntekoa helpottaa, kun käytössä ovat etätyön mahdollistavat internetvälitteiset viestintävälineet. Vapaa-ajalla voi katsella suoratoistopalveluita, kuunnella striimattua musiikkia ja tilata sähkökirjoja. Kyllä eivät olleet asiat paremmin ennen, silloin VHS:n ja puhelimen aikakaudella.
Juuri nyt onkin erityisen kiinnostavaa kysyä, mikä tarkkaan ottaen on näiden korona-ajan pelastaneiden digitaalisten palveluiden taloudellinen arvo ja kuinka hyvin sitä osataan mitata. Yhtä lailla kiinnostavaa on pohtia sitä, onko näiden palveluiden arvo lisääntynyt poikkeusolosuhteiden vuoksi.
Taloudellisen hyvinvoinnin mittaamisen kannalta on aivan olennaista tietää, miten arvokkaita nämä palvelut tarkkaan ottaen ihmisille ovat.
Juuri nyt onkin erityisen kiinnostavaa kysyä, mikä tarkkaan ottaen on näiden korona-ajan pelastaneiden digitaalisten palveluiden taloudellinen arvo ja kuinka hyvin sitä osataan mitata.
Asia on olennainen myös teknojättien ympärillä kiivaana käyvän keskustelun näkökulmasta. Yrityksiin kohdistuu epäilyjä, jotka liittyvät niin datan hyödyntämiseen, poliittiseen vaikuttamiseen kuin monopoliepäilyihinkin. On tärkeää tietää, kuinka paljon hyötyjä digitaaliset palvelut tuottavat näiden epäilysten vastapainoksi.
Kaikkien mielessä on tietenkin myös kysymys koronapandemian hyvinvointivaikutuksista ja siitä, missä määrin digitaaliset palvelut ovat vähentäneet hyvinvoinnin menetyksiä.
Siksi onkin kiinnostavaa, että monien digitaalisten palveluiden arvon mittaaminen on itse asiassa aika vaikeaa.
Ongelmana palveluiden arvon mittaamisessa on hinta tai paremminkin se, että monet palvelut tarjotaan kuluttajille maksutta. Kuten kaikki tietävät, ilmaisia lounaita ei ole, ja maksamme tietysti ”ilmaisista” palveluista jollakin tavalla. Palaan tähän kohta.
Mittaamisen näkökulmasta on kuitenkin ongelma, että monille palveluille ei ole olemassa rahassa ilmoitettua markkinahintaa. Kulutuksen ja tuotannon arvon mittaaminen ja niitä kuvaavat taloustilastot perustuvat yleensä markkinahintoihin.
Ennen kuin selostan tarkemmin, miten ongelmaa on yritetty ratkaista, minun on henkilökohtaisista syistä kerrottava lyhyesti, miten arvoa yleensä mitataan ja miksi hinnat ovat siinä keskeisiä.
Perinteinen teoria, Suomi ja Leo Törnqvist mainittu
Tuotannon ja kulutuksen arvon muutoksen mittaamista käsittelee kunnianarvoisa ja perinteikäs teoria. Tunnen sitä toki puutteellisesti, mutta asiantuntemukseni tällä alalla on kuitenkin huomattavasti parempaa kuin mon.
Olen harrastanut aihetta aikoinani jonkin verran ja uskoisin pystyväni edelleen vaikka unissani todistamaan Erwin Diewertin kuuluisan tuloksen Törnqvistin (Suomi mainittu!) hintaindeksin eksaktisuudesta homoteettisen translog-menofunktion tapauksessa.
Mittaamisen teoria, joista äsken mainittu tulos on kuuluisia esimerkki, perustuu hintoihin. Ajatus on, että hyödykkeiden suhteelliset hinnat kertovat ihmisten arvostuksista.
Tässä on toki mahdotonta syventyä teorian kaikkiin hienouksiin saati puutteisiin. Kuten sanottua, aion kuitenkin rangaista uskollista lukijaa miniatyyriversiolla teorian olennaisimmista piirteistä. Nörttäämiselle liian kiireinen lukija voi hypätä rauhassa seuraavaan väliotsikkoon.
Sovitaan esimerkin vuoksi, että kilo appelsiineja maksaa kolme euroa ja kilo perunaa yhden euron. Jokaisen meistä kuluttajista on sitten mietittävä, kuinka paljon perunaa ja kuinka paljon appelsiineja haluamme vaikkapa vuoden aikana kuluttaa nämä hinnat ja omat kulutusbudjettimme huomioon ottaen.
Kuten lukija nopeasti havaitsee, näillä hinnoilla on aina mahdollista vaihtaa kolme kiloa perunaa yhteen kiloon appelsiineja ilman että juureksiin ja hedelmiin käytetty kokonaismeno muuttuu. Jos haluaa katsoa asiaa toisinpäin, luopumalla vaihdossa kilosta appelsiineja voi saada kolme kiloa perunaa kulutusmenoja lisäämättä.
Koska näin on, kuluttajien arvostuksista tiedetään itse asiassa yhtä ja toista. Esimerkiksi tiedetään tämä: Jos kuluttaja saa yhden lisäkilon appelsiineja, tämän lisäkulutuksen arvo on täsmälleen sama kuin naapurin, joka saa appelsiinikilon sijasta kolme lisäkiloa perunaa.
Mistä tämä tiedetään? Jos yhden lisäappelsiinikilon arvo kuluttajalle olisi vähemmän kuin kolmen perunakilon arvo, hän olisi jo aiemmin kuluttanut enemmän perunaa. Kaupastahan olisi saanut kolme kiloa perunaa luopumalla kilosta appelsiineja. Jos kerran appelsiinikilo on näitä perunoita vähäarvoisempi, kuluttaja olisi tietysti tehnyt tällaisen vaihtokaupan.
Koska kuluttaja ei tehnyt näin, tiedämme, että lisäappelsiinikilo on vähintään kolmen perunakilon arvoinen.
Jos taas lisäappelsiinikilon arvo olisi enemmän kuin kolmen perunakilon suuruinen, kuluttaja olisi jo aiemmin kuluttanut enemmän appelsiineja. Kaupasta olisi saanut kolmesta perunakilosta luopumalla näitä arvokkaamman appelsiinikilon.
Koska kuluttaja ei tehnyt näin, tiedämme, että lisäappelsiinikilo on enintään kolmen perunakilon arvoinen.
Yhdistämällä tähän astiset tiedot havaitsemme, että lisäappelsiinikilo on vähintään ja enintään kolmen perunakilon arvoinen. Tämä on mahdollista vain, jos se on juuri kolmen perunakilon arvoinen.
Tulosta on mahdollista hyödyntää kulutuksen arvon tai tarkemmin sanottuna kulutuksen arvon muutosten mittaamisessa. Mitä tahansa (riittävän pieniä) perunoiden ja appelsiinien kulutuksen muutoksia voidaan nimittäin arvottaa samalla tavalla: yksinkertaisesti laskemalla niiden markkina-arvo eli hinta kertaa määrä.
Kuluttajan, jonka perunoiden kulutus lisääntyy kuudella kilolla perunoita, kulutustason voidaan katsoa lisääntyvän kuudella eurolla. Samaan kulutustason lisäykseen riittää yhtä lailla kaksi kiloa appelsiineja tai yksi kilo appelsiineja yhdistettynä kolmeen kiloon perunaa.
Samalla tavalla voidaan laskea, että kuluttajan kulutustaso alenee euron verran, jos appelsiinien kulutus vähenee yhdellä kilolla ja perunoiden kulutus lisääntyy kahdella kilolla. Kaikkien mahdollisten kulutusmuutosten arvo on siis laskettavissa tällä tavoin yksinkertaisesti markkinahintoja käyttämällä.
Toisin sanoen teoria mahdollistaa eri kulutushyödykkeiden kulutuksen muutosten yhteismitallistamisen markkinahintojen avulla.
Miten taloustilastoja tehdään
Juuri tämäntyyppiseen kalkyyliin perustuu taloustilastojen laadinta, kuten vaikkapa yksityisen kulutuksen muutosten ja bruttokansantuotteen kasvun mittaaminen. Niissä lasketaan vähän yksinkertaistaen yhteen tavaroiden ja palveluiden markkina-arvoja.
Markkinahintojen ja -arvojen käyttäminen näissä tilastoissa ei siis johdu vain siitä, että euromääräisiä lukuja on helppo ynnätä, vaan siitä, että hinnoillla on suora taloudelliseen hyvinvointiin liittyvä tulkinta.
Kulutuksen tai tuotannon lisäyksen arvo voidaan samaistaa sen markkina-arvon muutoksiin.
Tietenkin todellisia tilastoja laadittaessa kerätään tietoa tuhansien hyödykkeiden hinnoista ja määristä eikä pelkästään perunoista ja appelsiineista. Tilastojen laadinta edellyttää suurta työmäärää ja kehittyneitä tietojärjestelmiä. Taustalla oleva teoria on kuitenkin sama. Kulutuksen ja tuotannon muutoksia mitataan arvostamalla myynnissä olevien tuhansien hyödykkeiden kulutusta markkinahintaan.
Teoriassa on toki rajoitteensa. Taustalla on vahvoja oletuksia hinnoista ja tuotannon tapauksessa myös kilpailusta. Monet näistä oletuksista toteutuvat todellisuudessa enemmän tai vähemmän huonosti.
Perusteoria ei myöskään ota huomioon kulutuksen jakautumista ihmisten kesken vaan arvostaa rikkaan lisäkulutusta yhtä paljon kuin köyhän. En puhunut hintojen muutoksesta mitään, vaikka toki se monimutkaistaa laskelmia.
On kuitenkin lohduttavaa tietää, että taloustilastot perustuvat kehittyneeseen teoriaan ja että asioiden arvostaminen markkinahintojen perusteella ei ole vain hatusta tempaistu homma.
Mihin hinnat hävisivät?
Äskeisen monin tavoin valitettavan teoriaosuuden tärkein viesti on, että perinteinen tuotannon ja kulutuksen arvon mittaaminen perustuu vahvasti markkinahintoihin. Tämä kertoo heti, mikä on digitaalisten palveluiden arvon mittaamisen ongelma.
Niillä ei useinkaan ole rahassa ilmoitettua hintaa.
Monet kansainvälisten teknologiafirmojen tarjoamat palvelut, kuten sosiaalisen median alustat sekä Googlen haku-, viestintä- ja toimistosovellukset, ovat käyttäjälle maksuttomia.
Kansainväliset jätit eivät kuitenkaan ole ainoita maksutonta sisältöä suomalaisille tuottavia yrityksiä. Mukana on myös paljon suomalaisia yrityksiä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Supercellin ja Rovion tarjoamat mobiilipelit, jotka ovat kuluttajille maksuttomia.
Arvokkaita maksuttomia palveluita ja sisältöjä tarjoavat myös monet perinteisemmät palvelualan yritykset medioista päivittäistavarakauppoihin.
Täytyy myös muistaa, että suuri osa kansainvälisten jättien palveluista on alustoja, joista tekee arvokkaan niille tuotettu sisältö. Merkittävä osa Suomessa alustojen kautta kulutettavista sisällöistä on suomalaisten yritysten, yrittäjien ja vapaaehtoisten tuottamaa.
Ilmaisia digitaalisia palveluita ja ohjelmia tuottavat kapitalistien lisäksi myös voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Kuuluisia esimerkkejä yhteisöllisesti tuotetuista avoimen lähdekoodin ohjelmista ovat Firefox-selain, video-ohjelma VLC ja tietenkin isänmaallisia tuntoja herättävä Linux-käyttöjärjestelmä. Itselleni tutuimmaksi on vuosien varrella tullut tilasto-ohjelmointikieli R.
Täytyy myös muistaa, että suuri osa kansainvälisten jättien palveluista on alustoja, joista tekee arvokkaan niille tuotettu sisältö. Merkittävä osa Suomessa alustojen kautta kulutettavista sisällöistä on suomalaisten yritysten, yrittäjien ja vapaaehtoisten tuottamaa.
Lisäksi verkossa on saatavilla runsaasti erilaista kuva- ja videomateriaalia esimerkiksi Creative Commons -yhteiskäyttölisenssillä. Myös avointa dataa ja sitä hyödyntäviä ilmaissovelluksia on runsaahkosti saatavilla.
Kuluttaja toki maksaa monista yritysten tuottamista ”ilmaisista” palveluista esimerkiksi altistamalla itsensä mainoksille ja ennen kaikkea antamalla synnyttämänsä datan palvelujen tarjoajan käyttöön.
Arvon mittaamisen kannalta hinnan puute on kuitenkin ongelma, kun äsken hahmottelemani kehikko ei toimi. Palveluiden markkina-arvoa ei voida määrittää, kun hintaa ei ole olemassa.
Sanalla sanoen suuri osa digitaalisista palveluista on siis hinnattomia, ja se aiheuttaa niiden arvoa mittaaville ekonomisteille ja taloustilastojen tuottajille hankaluuksia.
Aivan uusia nämä hankaluudet eivät ole. Monilta julkisilta palveluilta puuttuu samalla tavoin markkinahinta. Uudet hyödykkeet aiheuttavat myös samantyyppisen ongelman. Kun markkinoille aivan kohtapuoliin tulee lentävä auto, siitä ei ole saatavilla edellisvuoden hintaa, koska edellisvuonna näitä ihmekulkuneuvoja ei ollut saatavilla.
Lisäksi on tietysti muistettava, että tavalliset taloustilastot eivät edes yritä mitata vaikkapa luonnon tuottamien palveluiden arvoa tai ilmastonmuutoksen tuottamia menetyksiä. Yritykset ottaa nämä huomioon kohtaavat saman markkinahintojen puuttumisen ongelman.
Ratkaisu yksi – tilinpidon rukkaaminen
Millaisia ratkaisuja hinnattomien digitaalisten palveluiden arvon mittaamiseen sitten on olemassa?
Kenties suoraviivaisinta ratkaisua tarjoaa Yhdysvaltain keskuspankin ja kansantalouden tilinpidosta vastaavan Bureau of Economic Analysis -viraston asiantuntijoista koostuva tutkijaryhmä.
Tutkijaryhmän tavoitteena on kehittää menetelmä, jolla mainosrahoitteisen digitaalisen sisällön arvo voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon kulutuksen arvoa kuvaavissa tilastoissa.
On hyvä ymmärtää tämä tutkijaryhmän tavoite, koska se määrittää hanketta monella tavalla. Tutkijat ovat virallisten tilastojen asiantuntijoita, ja heidän tavoitteenaan on kehittää menetelmiä, joita voitaisiin periaatteessa ottaa laajasti käyttöön virallisten tilastojen laadinnassa.
Pyrkimys ei siis niinkään ole yksittäisten tuotteiden hyvinvointivaikutusten tarkka analyysi vaan hinnattomien palvelujen arvon tuominen mukaan talouden tilinpitoon.
Tubettaja ja saippuakauppias
Ryhmän perusajatus on tarkastella ilmaiseksi tarjottuja palveluita ikään kuin vaihtokauppana. Ajatellaan esimerkin vuoksi saippuatehdasta ja hauskojen nettivideoiden tekijää eli niin sanottua tubettajaa.
Saippuatehdas tuottaa 800 palaa saippuaa, jonka se myy kuluttajille eurolla kappale. Kuluttajia on 100, joten jokainen ostaa 8 eurolla saippuaa.
Saippuan varsinainen tuotantokustannus on 550 euroa, mutta tämän lisäksi yritys käyttää 250 euroa markkinointikuluihin, jotka eivät lisää saippuan arvoa kuluttajille.
Samaan aikaan tubettaja myy jokaiselle sadalle kuluttajalle videoitaan kahden euron kappalehintaan.
Kulutuksen arvo on siis yhteensä 1 000 euroa, joista 800 kulutetaan saippuaan ja 200 euroa tubettamiseen. Kulutuksen arvon laskeminen ei tuota taloustilastonikkareille ongelmia.
Ongelmat alkavat, kun saippuatehdas päättääkin muuttaa markkinointistrategiaansa ja maksaa tubettajalle 200 euroa siitä, että tämä tarjoaa videoitaan kuluttajille maksutta mutta saippuamainosten kera. Samaan aikaan saippuatehdas vähentää muita myynti- ja markkinointikustannuksiaan 200 eurolla.
Nyt taloustilastot näyttävät kulutuksen ikävästi laskeneen. Kuluttajat kuluttavat vain 800 euroa saippuaan, ilmainen mainosrahoitettu tubetus ei näy kulutuksessa. Samaan aikaan saippuatehtaan kustannukset ovat edelleen 1 000 euroa. Näyttää siis siltä, että samoilla kustannuksilla saadaan aikaan viidesosaa vähemmän kulutushyödykkeitä.
Tämä on tietenkin väärä johtopäätös. Tubevideot ovat edelleen ihan yhtä viihdyttäviä ja arvokkaita kuin aiemminkin. Ennen niistä maksettiin rahalla, mutta nyt niistä maksetaan katsomalla aivot syövyttäviä saippuamainoksia. Kuluttajien kulutustaso ei ole laskenut 200 eurolla, koska he pystyvät edelleen katsomaan yhtä paljon hassuja videoita.
Juuri tähän perustuu tutkijaryhmän ajatus. He tarkastelevat maksuttomien nettivideoiden katsomista vaihtokauppana katsojien ja saippuatehtaan välillä. Kuluttajat ikään kuin työskentelevät saippuatehtaalle katsomalla mainoksia ja saippuatehdas maksaa heille takaisin ilmaisen hauskan videon muodossa.
Vaihtokaupan arvo saadaan tarkastelemalla saippuatehtaan kustannuksia. Saippuatehdas maksaa tubevideoista 200 euroa ja tämä lasketaan vaihtokaupan arvoksi. Toisin sanoen kuluttajat saavat tämän verran ”palkkaa” saippuatehtaalta videoiden muodossa palkinnoksi mainosten katselusta. Sitten he kuluttavat tämän virtuaalisen palkkansa tubevideoihin.
Tulokset muuttavat kuvaa taloudesta
Tutkijaryhmä soveltaa ajattelutapaa laajasti Yhdysvaltain talouteen. Tutkimuksessa ei rajoituta pelkkään viihteeseen tai yleensä ilmaisiin mediasisältöihin, vaan mukana laskelmissa on niiden lisäksi laajasti myös erilaisia digitaalisia käyttäjälle maksuttomia informaatiopalveluita, kuten hakukoneita, uutispalveluja, reseptikokoelmia ja jumppaohjeita.
Kaikkia näitä tarkastellaan samanlaisena vaihtokauppana kuluttajien ja palveluiden tarjoajien välillä.
Tuloksena on, että maksuton digitaalinen sisältö lisää Yhdysvaltain bruttokansantuotteeseen 100 miljardia dollaria. Koko bruttokansantuotteen arvo on parisenkymmentä biljoonaa, joten maksuttomien digitaalisten palveluiden osuus siitä on noin puoli prosenttia.
Osuus on merkittävä, mutta toki talouden kokonaisuuteen nähden maltillinen. On kuitenkin otettava huomioon se, että kysymyksessä on ollut todennäköisesti muuta taloutta nopeammin kasvava kulutuserä jo ennen pandemiaa. Pandemia on todennäköisesti kiihdyttänyt kasvua entisestään, kenties pysyvästi.
Tämän vuoksi maksuttomien digitaalisten palveluiden puutteellinen mittaaminen voi johtaa taloudellisen kehityksen aliarvioimiseen, ellei niiden tuottamaa hyvinvoinnin lisäystä oteta täysimääräisesti huomioon.
Online-kokeiden hyödyntäminen
Toinen mielenkiintoinen lähestymistapa maksuttomien palveluiden arvon mittaamiseen perustuu internetissä tehtäviin ihmiskokeisiin.
Tätä lähestymistapaa on ehdottanut tutkimusryhmä, jonka varmaankin tunnetuin jäsen on yksi taloustieteen supertähdistä, nykyisin Stanfordissa työskentelevä Erik Brynjolfsson. Osassa ryhmän julkaisuista on mukana myös mainitsemani mittaamisen teorian suurhenkilö Diewert, joten porukkaa voidaan pitää arvovaltaisena.
Myös tämän tutkimusryhmän perusajatus on varsin suoraviivainen. Ryhmä järjesti erilaisia online-kokeita palveluiden arvostuksen selvittämiseksi. Esimerkiksi Facebookin arvostusta selvitettiin pyytämällä koehenkilöitä valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä. Ensimmäinen vaihtoehto oli Facebookin käyttämisen jatkaminen entiseen tapaan. Toinen vaihtoehto oli luopuminen Facebookista kuukaudeksi vastineeksi tietyn suuruisesta rahallisesta korvauksesta.
Eri koehenkilöille tarjottiin eri suuruisia korvauksia. Pienin korvaussumma oli yksi, suurin tuhat dollaria. Jotta koehenkilöt vastaisivat kysymyksiin tosissaan, heille kerrottiin, että satunnaisesti valittujen koehenkilöjen kohdalla valinta pantaisiin toimeen.
Toisin sanoen jos valitsi rahakorvauksen Facebookista luopumisen vastineeksi, arpaonnen suosiessa saattoi saada tuon korvauksen ihan oikeasti, kunhan todella luopui Facebookista määräajaksi. Arvottujen koehenkilöiden Facebook-tilin käyttöä myös todella valvottiin määräaikana.
Koejärjestelyllä on vankka talousteoreettinen perusta, mutta ajatus on aika helppo ymmärtää. Jos ihminen ei ole valmis luopumaan Facebookista kuukaudeksi, vaikka saisi vastineeksi 100 dollaria, Facebookin arvo hänelle on enemmän kuin 100 dollaria kuukaudessa. Jos ihminen on valmis luopumaan Facebookista tähän hintaan, arvo on pienempi.
Facebookin arvostus riippui monesta asiasta, kuten ihmisten iästä, sukupuolesta, Facebook-ystävien määrästä ja tulotasosta. Vanhemmat käyttäjät, naiset ja ne joilla oli paljon ystäviä arvostivat Facebookia enemmän. Riippuvuus tuloista oli sen sijaan monimutkaista.
Yleisesti ottaen Facebook oli käyttäjille varsin arvokas, mediaaniarvostus liikkui 40 ja 50 dollarin välillä. Kokeessa oli mukana tuhansia amerikkalaisia koehenkilöitä, jotka oli poimittu ammattimaisen markkinatutkimusyrityksen rekisteristä.
Twitter ei ole kovin arvokas
Tutkimusryhmä järjesti myös muita kokeita, mutta niitä on toki mahdotonta käydä kaikkia läpi tässä lyhyessä katsauksessa. En malta kuitenkaan olla mainitsematta yhtä kokeista. Siinä koehenkilöt olivat eurooppalaisia opiskelijoita ja kokeella selvitettiin eri palveluiden arvostuksia tässä kohderyhmässä.
Opiskelijat arvostivat eniten viestipalvelu WhatsAppia. Mediaaniopiskelijalle olisi pitänyt maksaa whatsappitomasta kuukaudesta yli 500 dollaria. Facebookin vastaava arvo oli noin sata dollaria, karttasovelluksen kuusikymppiä. Sen sijaan Twitterin arvostus opiskelijoiden keskuudessa oli puhdas nolla. He olisivat siis olleet valmiita luopumaan viserryksistä kuukaudeksi ilman mitään korvausta.
Itse olen ahkera Twitterin käyttäjä, kuten uskon monien MustReadin lukijoidenkin olevan. Opiskelijoiden arvostukset kertovat meille varmaankin jotain merkittävää, mutta en ole varma mitä.
Talouskasvusta puuttuu iso viipale
Brynjolfsson ja kumppanit pyrkivät myös liittämään kokeellisesti haarukoimansa arvostukset taloustilastoihin. Heidän tuloksensa ovat varsin dramaattisia.
He arvioivat, että pelkästään Facebookin arvon jättäminen tilastojen ulkopuolelle on johtanut Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kasvun aliarvioimiseen 0,11 prosenttiyksiköllä vuodessa vuosien 2003–2017 välillä. Luku on aika huima. Keskimääräinen kasvuvauhti tuolla ajanjaksolla on ollut 1,83 prosenttia vuodessa, joten 0,11 prosenttiyksikköä on erittäin merkittävä lisäys.
Kokonaisuutena tuotannon kasvua tuona 14 vuoden ajanjaksona olisi siis aliarvioitu tutkijoiden mukaan kokonaista 1,54 prosenttia.
Lisäksi täytyy muistaa, että kysymyksessä on vain yksi lukuisista tarjolla olevista digitaalisista palveluista. Jos pelkästään Facebookin huomioon ottaminen lisää talouskasvua tuon verran, mikä olisikaan koko maksuttoman digipalvelusektorin vaikutus?
Tulos on melko ällistyttävä, ja siitä varmaan keskustellaan vielä pitkään tutkijapiireissä.
Koronapandemia – WhatApp ylös, Google Maps alas!
Lupasin kirjoituksen alussa tarkastella Ylös kanveesista -sarjan hengessä myös koronapandemian vaikutusta digitaalisten palveluiden arvoon ja sen hyödyntämistä arvon mittauksessa.
Tähän liittyy mielenkiintoinen brittiläinen Cambridgen yliopiston ja NIESR-tutkimuslaitoksen tutkimushanke. Hankkeessa käytetty menetelmä muistuttaa suuresti Brynjolfssonin ja kumppanien käyttämää. Tutkijat kysyivät samaan tapaan brittiläisiltä kuluttajilta eri palveluiden arvostuksia ennen sulkutoimia helmikuussa ja sulkutoimien aikana toukokuussa 2020.
Asetelman avulla oli mahdollista tarkastella, kuinka sulkutoimet vaikuttivat ihmisten arvostuksiin.
Tulokset olivat mielenkiintoisia. Ruoan nettiostamisen arvostus nousi lähes puolella, Internet-välitteisen etäopiskelun arvostus neljäsosalla. Viestintäpalveluista WhatsAppin arvostus nousi yli 10 prosenttia, Netflixin 8 prosenttia ja Facebookinkin 6 prosenttia.
Vastaavasti merkittäviä häviäjiä olivat internetvälitteiset kyytipalvelut, LinkedIn ja Google Maps. Syyt häviöön näiden kohdalla ovat ymmärrettäviä ja liittyvät pandemian ja sulun aiheuttamaan talouslamaan ja liikkumisen vähenemiseen. Yllättävämpi häviäjä on musiikkipalvelu Spotify.
Ehkä on pakko vielä mainita, että Twitter-parka erottui myös tässä tutkimuksessa epäedukseen. Twitterin arvostus oli tarkasteluperiodilla romahtanut vastaajien keskuudessa peräti 27 prosenttia.
Tutkimus vahvistaa siis intuition siitä, että digitaaliset palvelut ovat olleet keskeinen selviämiskeino pandemian aikana. Entistä arvokkaammiksi ovat tulleet erityisesti ne palvelut, jotka mahdollistavat yhteydenpidon läheisiin, ystäviin ja työtovereihin sekä ne palvelut, jotka tekevät kotona olemisesta siedettävämpää.
Aika näyttää, onko kehitys pysyvää vai jatkuuko kaikki rokotteen jälkeen kuten ennenkin.
Digitaaliset palvelut ovat yhä merkittävämpi osa taloutta
Suomessa on perinteisesti ollut taipumus muutenkin vähätellä palveluiden taloudellista merkitystä. Oikeana tuotantona on pidetty isojen teollisuustuotteiden tekemistä vientiin, palvelut ovat toinen toistemme paitojen pesemistä.
Monien digitaalisten palvelujen arvo on vielä helpompi unohtaa osittain niiden maksuttomuuden mutta myös niiden ”pehmeän” luonteen vuoksi. Ilmaiset reseptit, viihdeuutiset ja yhteydenpito ystävien kanssa eivät tunnu oikealta ”taloudelta”.
Tosiasia on kuitenkin, että digitaalisten palvelujen taloudellinen arvo on merkittävä ja kasvaa koko ajan. Koronapandemian aikana tuo arvo on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja kasvanut. Maksuttomien palveluiden liittäminen kansantalouden tilinpitoon onkin todennäköisesti ajankohtaista lähivuosien aikana.
Tosiasia on kuitenkin, että digitaalisten palvelujen taloudellinen arvo on merkittävä ja kasvaa koko ajan.
Osa tutkimustuloksista viittaa siihen, että niiden mukaan ottaminen voi muuttaa käsitystä talouden kehityksestä merkittävästi.
Asiaa on pohdittu myös Suomessa. Tilastokeskus ja Suomen Pankki selvittivät digitaalisten palveluiden tilastoinnin kehittämistä pari vuotta sitten toteutetussa hankkeessa. Selvityksessä tuotiin esille monia samoja asioita, joita olen tässä jutussa käsitellyt.
Suosittelen vielä lopuksi digitaloudesta kiinnostuneille lukijoille Etlan tuoretta artikkelia, jossa arvioidaan koko digitaalisen talouden kooksi Suomessa ja pohditaan digitaalisaation verotukselle aiheuttamia vaikeuksia.
Jähtäväksi nää, millaisiin menetelmiin palveluiden arvostus tulee perustumaan. Kansantalouden tilinpitoa säätelevät kansainväliset suositukset, joten menetelmien laaja käyttöönotto voi edellyttää näiden hienosäätöä.
Kirjoittanut Heikki Pursiainen
Juttu on julkaistu MustReadissa 8.12.2020. Pääset tästä alkuperäiseen juttuun.
Palta on ollut mukana mahdollistamassa MustReadin Ylös kanveesista -juttusarjaa. Rahoittajat eivät vaikuta sisältöön eivätkä journalistiseen prosessiin.
