14.06.2021 -

Hakuaika päättynyt: Palta etsii uutta elinkeinopolitiikan asiantuntijaa (kestävä kasvu ja ilmastopolitiikka)

, , ,

Palvelualojen työnantajat Palta on uuden työn, digimurroksen ja tulevaisuuden työmarkkinoiden suunnannäyttäjä. Yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa yhdistämme faktat, työmarkkinaosaamisen ja vaikuttamisen taidot palvelutalouden ja Suomen parhaaksi. Noin 2000 palvelualoilla toimivaa jäsentämme tekevät meistä EK:n toiseksi suurimman jäsenliiton.

Etsimme nyt Paltaan uutta elinkeinopolitiikan asiantuntijaa. Tehtäviisi kuuluvat erityisesti palvelualojen kestävään kasvuun ja ilmastopolitiikkaan liittyvät kysymykset sekä niihin vaikuttamiseen liittyvät toimet.

Keskeisenä osana tehtävänkuvaa on vahvistaa ja varmistaa kestävän kasvun edellytyksiä Paltan edustamien palvelualojen toimijoille. Tehtävä tukee Paltan halua olla entistä vahvemmin vaikuttamassa niin palvelualojen hiilijalanjäljen pienentämiseen kuin myös hiilikädenjäljen kasvattamiseen. Yksi työn tärkeistä painopisteistä on liikenteen ja logistiikan päästötavoitteisiin ja toimenpiteisiin vaikuttaminen.

Tehtävä on uusi ja vakituinen, joten pääset rakentamaan siitä myös omannäköistäsi yhdessä Paltan elinkeinopolitiikan tiimin kanssa.

Edellytämme, että sinulla on tehtävään soveltuva akateeminen koulutus ja aikaisempaa työkokemusta. Koulutuksen ja aikaisemman työkokemuksen tulee tukea työtäsi kestävän kasvun ja ilmastopolitiikan asiantuntijanamme.

Sinulla tulee olla myönteinen asenne elinkeinoelämään ja ymmärrystä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä. Erilaisten kokonaisuuksien hahmottaminen, hyvät vuorovaikutusvalmiudet, oma-aloitteisuus ja kyky itsenäiseen työskentelyyn ovat myös tärkeitä tehtävässä menestymiselle. 

Tarjoamme haastavan tehtävän sekä ammatillisesti laaja-alaisen mahdollisuuden paneutua kestävän kasvun edellytysten edunvalvontaan. Pääset myös toimimaan laajemmin osana elinkeinoelämän edunvalvontaa sekä tekemään yhteistyötä useiden eri sidosryhmien kanssa.

Me paltalaiset olemme ennen kaikkea tiimi, joka auttaa ja sparraa toisiaan. Työkulttuurimme on tasa-arvoinen, avoin ja joustava, ja panostamme henkilöstön kehittämiseen ja kehittymiseen. Toimintamme arvot ovat vaikuttavuus, optimismi ja asiantuntijuus, ja toivomme niiden näkyvän myös sinun työotteessasi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Paltan elinkeinopolitiikka-yksikön johtaja Tatu Rauhamäki, puh. 050 521 2907 seuraavina aikoina: ke 16.6. klo 13.00-14.00 ja ti 22.6. klo 10.00-11.00

Hakuaika tähän tehtävään on päättynyt 24.6.2021.

Tatu Rauhamäki

Johtaja, Elinkeinopolitiikka

Yksikön johtaja

tatu.rauhamaki@palta.fi