Samalla kuluttajat ovat löytäneet rytinällä uusia digitaalisia palveluita, kun poikkeusolot ovat rajoittaneet aiempia palveluiden käyttötottumuksia. Paltan Tietoykkösellä teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on käyttänyt digitaalisia palveluita koronakriisin aikana. Jopa 38 prosenttia oli ottanut jonkin itselleen uuden digitaalisen palvelun käyttöön kevään rajoitustoimien ollessa voimassa.
Nuorilla digipalveluiden käyttö oli jo ennestään korkealla tasolla, ikääntyneet ovat löytäneet ruoan ja päivittäistavarakaupan digitilauspalvelut ja keski-ikäisillä vapaa-ajantoiminta ja terveyspalvelut ovat siirtyneet virtuaalimaailmaan.
Eniten uusia kokeilijoita on ollut virtuaalisissa konserteissa ja muissa kulttuuripalveluissa sekä liikunta- ja hyvinvointipalveluissa, joiden tarjoaminen samanlaisena kuin ennen epidemiaa on ollut käytännössä mahdotonta. Sen sijaan konsertteja, oopperaesityksiä ja teatteria on siirretty striimin päähän, tanssitunteja ja jumppatunteja tarjottu videon välityksellä ja monet muut palveluyritykset ovat kehittäneet uusia digitaalisia ratkaisuja.
Virtuaaliset kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalvelut ovatkin selvästi löytäneet paikkansa ihmisten arjessa. Noin joka kymmenes suomalainen on kokeillut niitä ensimmäistä kertaa tänä vuonna koronarajoitusten voimassaolon aikana. Käyttötottumukset ovat muuttumassa osin pysyvästi. Yhä useampi on kokenut virtuaaliset palvelut ainakin osin korvaavaksi tai täydentäväksi palveluksi perinteisten paikkaan sidottujen palveluiden sijaan tai rinnalle. Tulevaisuudessa digiratkaisujen kysyntä tulee varmasti vain kasvamaan.
Positiiviset kokemukset ja kuluttajakäytöksen muutokset rohkaisevat toivottavasti yhä useampia yrityksiä kehittämään palveluitaan digitaalisiksi, korkean arvonlisän tuotteiksi. Suomella on jo tarvittavaa korkeaa osaamista, jolle löytyy kysyntää kotimaan lisäksi kansainvälisillä markkinoilla. Tuotekehitykseen, innovaatioihin ja koulutukseen panostamalla olemme jatkossa entistä vahvemmilla.
Koronan seurauksena syntynyt kuluttajien digiloikka on mahdollisuus, jota yritysten ei kannata jättää käyttämättä.
Lauri Vuori, ekonomisti, Palvelualojen työnantajat Palta
Kirjoitus julkaistu Kauppalehdessä 17.8.2020. Linkki Kauppalehden julkaisuun.