24.01.2019 -

Lennonjohtajat hylkäsivät sovintoehdotuksen – Palta on pettynyt

Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n johtava asiantuntija Hanne Salonen ihmettelee SLJY:n toimintaa asiassa:

– Olemme todella pettyneitä lennonjohtajien tekemään ratkaisuun. Sovintoesityksen hyväksyminen olisi tarjonnut lennonjohtajille paitsi yleisen linjan mukaisen ratkaisun, niin myös parannuksia heidän toivomiinsa asioihin, Salonen toteaa. Salosen mukaan lennonjohtajilta vaikuttaisi puuttuvan halu asian ratkaisemiseen.

Osapuolet ovat neuvotelleet työehtosopimuksesta lähes 16 kuukautta. Lennonjohtajien tänään ilmoittama sovintoesityksen hylkääminen merkitsee sitä, että aiemmin ilmoitetut työtaistelutoimet jatkuvat. Jos työntaistelutoimet jatkuvat vielä pitkään, ne voivat alkaa haitata matkustajaliikennettä. Tähän mennessä ANS Finland on onnistunut hoitamaan lennonjohtotyön esimiesvoimin.

Lennonjohtajan säännöllisen työajan ansio on keskimäärin 8 184 euroa kuukaudessa ja säännöllinen työaika noin 33-36 tuntia viikossa, josta ajasta työskennellään noin 70 %. Lennonjohtajan koulutus kestää kaksi vuotta ja se on lennonjohtajille ilmainen.

Lisätiedot:

Johtava asiantuntija Hanne Salonen, Palta, puh. 040 520 4877

Palta on palvelualoja edustava elinkeino- ja työmarkkinajärjestö. Meillä on yli 2 000 jäsentä, jotka toimivat logistiikan, informaation ja viestinnän, huollon ja kunnossapidon, yritys- ja asiantuntijapalvelujen, hallinnon ja tukipalvelujen sekä viihteen ja virkistyksen toimialoilla. Palta vastaa myös finanssialan työmarkkinatoiminnasta ja on EK:n toiseksi suurin jäsenliitto.