15.11.2019 -

Paltalta uusia eväitä Postin työehtokiistan sovitteluun, neuvotteluissa edettiin

, ,

Postin työehtokiistan sovittelu Palvelualojen työnantajat Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n välillä jatkui tänään valtakunnansovittelijan johdolla. Työnantajapuolta neuvotteluissa edustava Palta toivoo tilanteeseen mahdollisimman pikaista ratkaisua.

Tilanteen edistämiseksi Palta kertoi tänään sovittelussa olevansa valmis hakemaan ratkaisua myös nykyisen työehtosopimuksen pohjalta. Alun perin työnantajapuoli oli esittänyt neuvottelujen pohjaksi nykyisen työehtosopimuksen määräysten korvaamista soveltuvin osin jakelualan työehtosopimuksen määräyksillä.

– Tavoittelemme edelleen kestävää ratkaisua Postin haasteisiin. Olemme valmiita etsimään ratkaisua nykyisen työehtosopimuksen pohjalta siten, että nykyiset palkat ja palkkarakenne säilyvät, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoo.

Tänään selvisi, että osapuolilla on mahdollisuus edetä neuvotteluissa Paltan esittämän ehdotuksen pohjalta.

– Toivomme, että sovittelu jatkuu edelleen rakentavana ja että uusi lähestymistapamme edistää ratkaisun syntymistä. Asioita on edelleen paljon pöydällä ja töitä tehtävänä, mutta selvää on, että molemmat osapuolet hakevat ratkaisua tilanteeseen tosissaan, Aarto sanoo.

Paperipostin määrä vähenee Suomessa Euroopan ennätysvauhtia. Kirjemäärien voimakasta laskua ei voi pysäyttää, vaan Postin toimintaa ja työehtoja on pystyttävä sopeuttamaan muutokseen. Ainoastaan kannattava yhtiö voi työllistää ja luoda myös uusia työpaikkoja.

Seuraavan kerran osapuolet tapaavat sunnuntaina klo 14.

Lisätiedot: