16.04.2021 -

Suomi saatava auki kesäksi, koronapassi otettava käyttöön matkustuksessa ja tapahtumissa – ”yritykset tarvitsevat näkymän tulevaan”

,

Lausuntokierros hallituksen exit-suunnitelman luonnoksesta päättyy tänään. Palvelualojen työnantajat Paltan mukaan exit-suunnitelma on tarpeellinen signaali eri toimijoille yhteiskunnan avautumisesta. Rajoitusten purkamiseen ja niiden aikatauluihin tarvitaan kuitenkin lisää konretiaa ja kunnianhimoa.

Paltan mukaan yhteiskuntaa on saatava avattua siten, että viimeistään kesän alussa päästään palaamaan jo lähes normaaliin arkeen ja myös tapahtumia pystytään järjestämään koko kesäkauden ajan turvallisista käytännöistä huolehtien. Palta esittää yleisö-, kulttuuri- ja urheilutapahtumissa sekä matkustuksessa hyödynnettävän koronapassin käyttöönottoa, mikä mahdollistaisi yhteiskunnan turvallisen avaamisen hallituksen esitystä nopeammassa tahdissa. Digitaalinen koronapassi näyttäisi vihreää valoa, jos henkilö on saanut koronarokotteen, sairastanut hiljattain koronataudin tai hänellä olisi tuore negatiivinen testitulos. Koronapassin käyttöönoton lisäksi koronatestauskapasiteettia on kasvavettava ja pikatestit otettava laajasti käyttöön.

– Yritykset tarvitsevat näkymän tulevaan. Palvelualoilla kesäsesonki on äärimmäisen tärkeä etenkin matkailulle, kulttuurille ja tapahtumille. Kesäkuukausien liikevaihdon menetys lasketaan miljardeissa, etenkin jos kotimaanmatkailun tuoma piristys jää edellisvuotta vaisummaksi. Yritykset ja kuluttajat tarvitsevat nopealla aikataululla näkymän koko kesäsesonkiin, jotta lomakauden toimintaa voidaan suunnitella. Digitaalinen koronapassi tulee valmistella ja ottaa käyttöön mahdollisimman nopeasti, Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki sanoo.

”Kesäkuukausien liikevaihdon menetys lasketaan miljardeissa.”

Esimerkiksi meri- ja ilmaliikenteen matkustajamääristä yli 40 prosenttia kertyy toukokuusta alkavalla kesäsesongilla. Viihde- ja virkistysalalla kesäsesonki tuo monelle yritykselle käytännössä lähes koko vuoden tulot. Matkailuala kattaa 2,7 prosenttia Suomen BKT:stä ja alan liikevaihto on vuodessa yli 20 miljardia euroa. Matkailupalvelut työllistävät yhteensä noin 140 000 ihmistä ja taiteet, viihde sekä virkistys 52 000 ihmistä.

Palvelut ja ihmiset liikkeelle

Paltan mukaan erityisesti matkustamisen avaaminen sekä erilaisia palveluja ja tapahtumia koskevien rajoitusten purkaminen on yhteiskunnan avaamisessa ensisijaista.

Näiden toimialojen yritykset ovat kärsineet eniten viranomaisten koronarajoituksista. Monella palvelutoimialalla liikevaihto on pysynyt matalalla tasolla jo yli vuoden. Tilastokeskuksen uusimmissa helmikuun tiedoissa palveluyritysten liikevaihto oli -8,4 prosenttia vuodentakaisesta. Esimerkiksi liikenteessä sekä viihde- ja virkistyspalveluissa tilanne on tällä hetkellä yhtä heikko kuin koronakriisin alussa viime keväänä, ja aloilla liikevaihdon pudotukset ovat olleet alkuvuodesta pahimmillaan jopa  80 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Liikevaihdon pudotukset ovat olleet alkuvuodesta pahimmillaan jopa  80 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Rauhamäen mukaan rajojen avaamisessa on tärkeää olla muiden tahdissa ja mieluummin etujoukoissa.

– Yhteiskuntien avautuessa markkinoita aletaan jakaa uudelleen. Suomalaisten reittien ja kohteiden on oltava avoinna, kun matkustaminen asteittain vapautuu. Palvelut ja ihmiset on saatava liikkeelle, Rauhamäki sanoo.

– Kuljetus- ja matkailupalveluiden viennissä menetetään kesäsesongin aikana yli puoli miljardia euroa kuukaudessa. Mikäli talouden avaamisessa ei pysytä muiden tahdissa, markkinaosuuksia voidaan menettää pysyvästi.

Koronakriisistä elpyminen on käytännössä palvelujen toipumisen varassa. Kolmen prosentin vuosikasvun ja koronan aiheuttaman kuopan kiinni kurominen Suomessa tämän vuoden aikana edellyttäisi, että yksityinen kulutus lähtisi ripeään kasvuun viimeistään alkukesällä.

Kriisin aikana toteutuneista henkilöstövähennyksistä ja edelleen jatkuvista lomautuksista johtuen lomautusten määrät eivät enää uhkaa nousta viime kesän lukemiin. Yritysten heikentyneestä kassatilanteesta johtuen uhkana on sen sijaan jo kasvuun lähteneiden konkurssien ja yritysten lakkauttamisten kiihtyminen sekä lomautusten muuttuminen irtisanomisiksi.

Lisätiedot:

Elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki, 050 521 2907, tatu.rauhamaki@palta.fi 
Palvelualojen työnantajat Palta ry 

Tatu Rauhamäki

Johtaja, Elinkeinopolitiikka

Yksikön johtaja

tatu.rauhamaki@palta.fi