Tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) menojen osuus on tarkoitus nostaa Suomessa 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tätä kunnianhimoista tavoitetta tavoittelee niin Rinteen hallitus kuin monet elinkeinoelämän järjestötkin.

Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan t&k-menojen bruttokansantuoteosuus vuonna 2018 oli 2,74 prosenttia. Kuluvan vuoden osalta menojen arvioidaan kasvavan 110 miljoonaa euroa, mutta BKT-osuuden arvioidaan laskevan 2,71 prosenttiin.

Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen arvioi blogissaan, että 4 prosentin tavoite vaatisi sen, että t&k-menojen tulisi kokonaisuudessaan tuplaantua, jotta niiden BKT-osuus kohoaisi 4 prosenttiin vuonna 2030. Tämä tarkoittaa sitä, että vuotuisia lisäpanostuksia pitäisi syntyä jostain satojen miljoonien eurojen edestä.

T&k-menot jakaantuvat yritysten (66 %; 4,3 mrd.€), korkeakoulujen (25 %; 1,6 mrd.€) ja julkisen sektorin (9 %; 587 m€) kesken. Vuosittaiset satojen miljoonien eurojen julkiset lisäpanostukset esimerkiksi yliopistotutkimukseen eivät näytä poliittisesti realistiselta kehitykseltä. Siksi katseet kääntyvät väistämättä yrityskenttään päin.

Vuonna 2018 yritysten t&k-menoista teollisuus kattoi noin 61 prosenttia ja yksityiset palvelut (ml. kauppa) noin 34 prosenttia. Loput syntyvät maataloudessa, kaivostoiminnassa, rakentamisessa sekä sähkö-, kaasu- ja vesi- ja jätehuollossa.

Kymmenen vuoden aikana yksityisten palveluyritysten (ml. kauppa) osuus kaikesta yritysten t&k:sta on noussut 19 prosentista noin 34 prosenttiin. Alla on kuvattu tarkemmin yksityisten palvelutoimialojen t&k-menojen kehitystä.

 

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot yksityisillä palvelualoilla 2008-2018, M€

Päätoimialoittain katsottuna, ’informaatio ja viestintä’ -toimialalla t&k-panostuksia on kasvatettu selvästi eniten viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toimialaan sisältyvät muun muassa ohjelmistokehitys ja tietotekniikan palvelut, joten kehitys on looginen seuraus digitalisoituvan yhteiskunnan tarpeista.

Lukuun ottamatta ’informaatio ja viestintä’ sekä ’ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta’ -toimialaluokkia – muilla toimialoilla t&k-toiminta on selvästi vähäisempää ja ei näytä kehittyneen merkittävällä tavalla kymmenen vuoden aikana – tai ei ainakaan siinä laajuudessa, mitä 4 prosentin tavoite edellyttäisi.

On myös huomioitava se, että usein palvelualojen yrityksissä tapahtuvat kehittämistoimenpiteet eivät täytä tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilastoinnin määritelmää. Jos yritys esimerkiksi ottaa käyttöönsä toimintaansa merkittävästi tehostavan tai kehittävän ohjelmiston, ei tämä näy kyseisen toimialan t&k-luvuissa. Toisaalta tähän kyseiseen ohjelmistoon liittyvä kehitystyö voi näkyä ’informaatio ja viestintä’ -toimialan luvuissa, jos kehitystyö on tehty Suomessa.

Mitä tämän lyhyen tilastokatsauksen perusteella voidaan arvioida toisaalta kunnianhimoisen 4 prosentin bkt-osuuden kannalta ja toisaalta suomalaisen elinkeinoelämän menestymisen näkökulmasta? Alla näkökulmia tähän:

  • Hallituksen on löydettävä täysin uusia kannustimia sille, että niin teollisuus- kuin palveluyritykset haluavat investoida t&k-toimintaan Suomessa jatkossa merkittävästi nykyistä enemmän.
  • On löydettävä ne kärjet, joilla voidaan tavoitella arvoketjussa globaaleja paalupaikkoja, mikä voisi johtaa samalla merkittäviin uusiin lisäpanostuksiin t&k-toiminnan osalta. Ohjelmistot ja digitaaliset palvelut tarjoavat tähän Suomelle kasvavissa määrin mahdollisuuksia.
  • Suomen on kyettävä ”kaappaamaan” jonkin globaalin yrityksen t&k-toimintoja maahan.
  • Tutkimus- ja kehittämismenojen bkt-osuuden mittaamista ei voida pitää ainoana ohjaavana tavoitteena, sillä innovaatiotoiminta on muutoksessa. Kehitystyötä ei tehdä pelkästään suuryritysten laboratorioissa, vaan asiakasrajapinnassa ketterin menetelmin, digitaalisia ratkaisuja ja palvelumuotoilua hyödyntäen.

Jari Konttinen

Asiantuntija, elinkeinopolitiikka

VTM