Keski-Uudellamaalla logistiikka-ala on kasvussa ja meneillään on isoja logistiikkakeskushankkeita. Tämän takia osaavalle työvoimalle erityisesti logistiikka-alalla on kovaa tarvetta. Keski-Uudenmaan alueella toimii Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä Keuda, joka on Suomen viidenneksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Vuonna 2023 Keudassa logistiikan opinoissa aloitti noin 300 opiskelijaa ja valmistuneita oli hieman päälle 200.
Keudalla on yhteistyöstä yritysten kanssa pitkä kokemus ja heillä on tarjolla laajasti erilaisia yhteistyömahdollisuuksia sekä henkilöstön osaamisen lisäämiseksi että uusien työntekijöiden löytämiseksi.
– Oman henkilöstön osaamista voi lisätä esimerkiksi erilaisilla lyhytkoulutuksilla, oppisopimuksella tai räätälöidyillä yrityskohtaisilla koulutuksilla. Myös esihenkilöroolissa olevien osaamiseen voidaan keskittyä esimerkiksi eri johtamisen tutkinnoilla tai lyhytkoulutuksilla, kuten lähiesimiestyön tai palvelulogistiikan ammattitutkinnolla, tavoitteena työnjohdon osaamisen tukeminen, kertoo asiantuntija Vesa Riekki Keudan yrityspalveluista.
Uusien työntekijöiden osalta yhteistyötä voidaan tehdä koulutus- ja oppisopimuksella sekä rekrytoivilla koulutuksilla. Keudan logistiikan opetuksessa on myös käytössä yhteistyömalli, missä opettaja tukee opiskelijan osaamisen kehittymistä paikan päällä asiakkaan tiloissa.
– Opettaja voi olla työnantajan tiloissa muutamista päivistä muutamiin viikkoihin ja näin helpottaa esihenkilön tai perehdyttäjän työkuormaa. Opettaja voi olla vastaanottamassa opiskelijoita työpaikalla ja helpottamassa töiden aloittamista. Myös yhteydenpito helpottuu tällä mallilla. Tästä toteutusmallista on tullut hyvää palautetta yrityksiltä, opiskelijoilta sekä opetushenkilöstöltä, kertoo Keudan logistiikan tiimiesimies Jani Järvinen.
Riekki ja Järvinen ovat pyrkineet suoraviivaistamaan ajatusta harjoittelijoista ja harjoitteluprosessista yrityksille. Oppilaitosyhteistyötä koulutus- tai oppisopimuksissa ei tarvitsisi nähdä erillisenä prosessina muusta yrityksen tekemästä rekrytoinnista. Yritys voi tehdä harjoittelijoiden rekrytoinnin samalla prosessilla kuin muiden työntekijöiden, ja myös perehdytysmateriaali voi olla sama, oli kyseessä sitten harjoittelija tai muuten työssä aloittava.
– Harjoittelijan sijaan voisimme puhua työhön perehtyjästä. Kaikkihan perehtyvät uuteen työhön aloittaessaan sen. Koulutussopimuksen voi nähdä pitkänä työhaastatteluna, joka parhaillaan johtaa oppisopimukseen tai muuhun työsuhteeseen. On myös hyvä huomata, että yritys saa päättää harjoittelun sisällön, mutta myös harjoittelun ajankohta ja pituus määräytyvät yrityksen tarpeiden mukaan. Yksin ei kuitenkaan jää, vaan me autamme näiden miettimisessä, Järvinen sanoo.
Tukea kielitaidon kasvattamiseen
Elinkeinoelämä on jo pitkään nähnyt maahanmuuton vauhdittamisen yhtenä ratkaisuna pahenevaan työvoimapulaan. Yhä useampi meistä saa jatkossa työ- tai opiskelukavereikseen muualta Suomeen muuttaneen ja ainakin alkuun haasteena voi olla riittävä suomen kielen taito. Keudassa tähän haasteeseen on jo tartuttu.
– Logistiikan osaajista kasvava osa tulee olemaan ei-suomenkielisiä, mikä tuo omat haasteensa yrityksille. Kyseessä ovat kuitenkin yritysten tulevaisuuden osaajat. Tähän muutokseen yritysten kannattaa tarttua ajoissa ja lähteä mukaan. Ne yritykset, jotka ovat tämän ymmärtäneet, pärjäävät kilpailussa osaavasta työvoimasta ja toimivat tällä hetkellä edelläkävijöinä. Ne, jotka eivät, niin tulevaisuudessa voi tulla haasteita. Keudassa tarjoamme myös yrityksille tukea organisaation kehittymiseen esimerkiksi monimuotoisuus-, vastuullisuus-, ja turvallisuusteemoissa, kertoo Riekki.
– Tukea on mahdollista saada työpaikalle asti. S2-opiskelijoiden (suomi toisena kielenä) määrän kasvettua pilotoimme luokkaan opettajatyöparin, joista toinen vastaa substanssin opettamisesta ja toinen kielitaidon kehittymisestä, eli luokassa työskentelee samanaikaisesti ammatillinen opettaja sekä S2-opettaja. Näkisin mielelläni tämän mallin myös pilotoituna työpaikoilla esimerkiksi rekrytoivissa koulutuksissa, Järvinen jatkaa.
Rohkeasti yhteyttä oppilaitokseen
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliiton teettämässä selvityksessä työelämäyhteistyön merkitys korostuu huolinta- ja logistiikka-alan koulutuksen palvelukyvyn kehittämisessä. Selvityksessä työelämäyhteistyö toimialan yritysten ja koulutusorganisaatioiden välillä näyttäytyi jossain määrin epäsäännöllisenä ja -systemaattisena. Työelämäyhteistyötä, sen intensiteettiä, järjestelmällisyyttä ja aktiivisuutta on tarpeen lisätä tulevaisuudessa.
Keudan yrityspalvelut auttavat mielellään, mikäli yrityksessä pohditaan oppilaitosyhteistyön aloittamista. Siellä kartoitetaan yrityksen tarve ja mietitään yrityksen kanssa yhdessä, millaista yhteistyötä lähdetään rakentamaan.
– Meidän kanssamme voi järjestää myös vierailuita ja asiantuntijaluentoja tai osallistua RekryKarnevaali-tapahtumiimme. Lisäksi löytyy alueellisia kumppanuusverkostoja, joissa ajetaan koko toimialan asiaa. Vuonna 2026 Keuda järjestää ammatillisen koulutuksen Taitaja2026-kilpailut Keski-Uudellamaalla. Taitaja-kilpailu suuri tapahtuma, johon odotetaan jopa 50 000 kävijää. Yrityksille tapahtuma on näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta loistava mahdollisuus. Kilpailutapahtuman tavoite on lisätä ammatillisen koulutuksen tunnettavuutta ja vetovoimaa sekä kehittää opetusta, Riekki kertoo.
– Kaiken kaikkiaan kannattaa olla oppilaitokseen yhteydessä, jos jokin mietityttää eikä pähkiä asiaa yksin. Oppilaitokset ja yritykset ovat yhteisellä asialla osaamista kehittämisessä ja osaavan työvoiman saatavuuden takaamisessa.
Kuva: Keudan viestintä
Kysy lisää yhteistyöstä:
Riekki Vesa, asiantuntija, logistiikka, kuljetus, talotekniikka, puhtaus- ja kiinteistöpalvelu, laboratorio, prosessiteollisuus, ajoneuvo- ja pienkoneet
+358 50 5478 001 / vesa.riekki(at)keuda.fi
Oppilaitosyhteistyö
Yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia ja antaa vastauksia osaajapulaan. Lue lisää miten yritykset ja oppilaitokset kommentoivat ja kehittäisivät yhteistyötä.
Lue lisää oppilaitosyhteistyöstä